Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa. Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa

Abstract

Hoidon jatkuvuus on keskeinen perusterveydenhuollon laatuun, kokonaisvaltaisuuteen, yhteistyöhön, tehokkuuteen ja kustannuksiin sekä väestön terveyteen myönteisesti vaikuttava tekijä. Jatkuvuudella on myönteisiä vaikutuksia potilaan hoidon tuloksiin ja hoitoon sitoutumiseen sekä turvallisuuden, luottamuksen ja tyytyväisyyden kokemukseen. Hoidon jatkuvuus vahvistaa terveydenhuollon ammattilaisen vuorovaikutustaitoja, luottamusta, empatiakykyä ja yhteistä kumppanuutta potilaan kanssa. Hoidon jatkuvuuden käsitteen määrittäminen on edellytyksenä sen luotettavalle mittaamiselle ja arvioinnille. Hoidon jatkuvuutta voidaan tutkia arvioimalla vastaanottokäyntiä, tiedonkulkua, vuorovaikutussuhteita tai terveyspalvelujen suunnittelua ja toteutusta.

Tässä tutkimuksessa hoidon jatkuvuutta arvioitiin suomalaisen terveyskeskuspotilaan näkökulmasta kysymyksellä: ”Tapaatteko terveysasemalla asioidessanne yleensä saman lääkärin tai terveyden-/sairaanhoitajan?” Tutkimuksessa selvitettiin kyselytutkimuksen toteutettavuutta ja jatkuvuuden muutosta 15 vuoden aikana. Lisäksi tutkittiin hoidon jatkuvuuteen yhteydessä olevia potilaisiin, vastaanottokokemukseen ja kuntiin liittyviä tekijöitä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosien 1997–2013 aikana Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirien sekä Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Kyselyihin vastasi yhteensä lähes 160 000 terveyskeskuksessa sairauden takia käynyttä potilasta. Kuntia ja väestöä kuvaavina muuttujina käytettiin julkisista tilastoista saatavia tietoja. 15 vuoden ajan terveyskeskusten, sairaanhoitopiirien ja Tampereen yliopiston yhteistyönä rakennettu hoidon jatkuvuutta mittaava järjestelmä on osoittautunut toistettavaksi, toimivaksi, hyödylliseksi ja kustannuksiltaan edulliseksi. Helposti toteutettavana se on antanut terveyskeskuksille potilaiden arvioon perustuvaa tietoa hoidon jatkuvuudesta sekä hyvät mahdollisuudet terveyskeskuksen oman toiminnan arviointiin ja vertailuun.

Potilaiden ominaisuuksilla ja kokemuksilla vastaanoton laadusta oli myönteinen yhteys hoidon jatkuvuuteen sekä lääkärin että hoitajan vastaanotolla. Merkittävin yksittäinen hoidon jatkuvuuteen yhteydessä oleva muuttuja oli potilaalle aiemmin nimetty omalääkäri. Mikään tutkittujen kuntien väestöä tai taloutta kuvaavista muuttujista ei selittänyt hoidon jatkuvuuden kuntakohtaisia eroja. Potilaalle nimetty omalääkäri näytti voimakkaimmin tukevan hoidon jatkuvuutta. Hoidon jatkuvuus lääkärin ja hoitajan vastaanotolla laski selvästi vuosina 1998–2013 Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirien terveyskeskuksissa sekä Oulun kaupungin terveyskeskuksissa vuosina 1997–2012.

Tietoisuutta hoidon jatkuvuuden merkityksestä tulisi lisätä sekä potilaiden, terveydenhuollon toimijoiden että päättäjien keskuudessa. Jatkuvuuden arviointi keskeisenä laadun mittarina pitäisi ottaa kansalliseksi tavoitteeksi. Hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi sosiaali- ja terveyspalveluja eniten tarvitseville ja käyttäville tulisi taata omalääkäri.

Continuity of care has an essential and a positive effect on the quality, comprehensiveness, co-operation, efficiency and costs of basic health care and on the health of the general public.

It also has a positive influence on the outcome of patient care, the commitment of care and patients´ experience of security, confidence and satisfaction. Continuity of care enhances health care professionals´ communication skills, trust, empathy and shared understanding with their patients.

Defining the concept of continuity of care requires reliable assessment and measurement. These aspects could be studied by assessing consultations, commu-nication, information, relationship and health care management.

In this study we assessed patient-related continuity of care in the Finnish primary health care setting by asking patients: “When you visit the health centre, do you usually see the same doctor or nurse?” The aim was to establish whether the questionnaire could be implemented in Finnish primary health care and how the continuity of care had changed over the 15-year study period.

A further objective was also to ascertain how personal longitudinal continuity of care is related to certain features of patients and their experiences of consultation with doctors and nurses. We also examined how various indicators in municipalities and population were related to the patient-reported continuity of care.

The study material was collected between 1997 and 2013 from the health care centres in the Tampere University Hospital catchment area and in the City of Oulu. In the study areas almost 160 000 patients visiting the health centres because of some illness responded. The variables describing the municipalities and population were formed on the basis of data from official and public statistics.

In the 15-year study period this system of assessment, the result of collaboration between health centres, health care district and university to has proved repeatable, viable, useful and cost-effective. As an easily implemented approach the question-naire study has provided health centres with patient-related data on the continuity of care and enabled them to assess and compare their own functions.

Certain features of patients and their experiences of consultation with doctors and nurses were positively related to continuity of care. Continuity was best realized both in doctor´s practice and in nursing care when patients had a personal doctor particularly appointed to them.

None of the indicators pertaining to municipalities or population explained the variation in continuity between the municipalities. Regardless of differences between municipalities and sections of population, the availability of a specifically appointed doctor would appear to support best the continuity of care.

Patient-reported continuity of care declined notably both in general practice and in primary nursing care in the study years 1998 to 2013 in the health care centres in the Tampere University Hospital catchment area and from 1997 to 2012 in the City of Oulu .

The findings here indicate a need to increase the awareness of the significance of continuity of care among the patients, the health care professionals and the poli-cymakers. As an essential quality indicator assessment of continuity should be taken as a national goal. As a means of enhancing the cohesiveness of primary welfare and medical facilities, efforts should be made to ensure that those most in need of them have access to a personally appointed doctor.