Siirtolapuutarhat kasvavan Tampereen keskellä: Kaupunki ja sen siirtolapuutarhojen suhde 1960- ja1970-luvulla
Ilves, Olli (2016)
2016
Historian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-07-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201608032127
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201608032127
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoitus on tutkia Tampereen kaupungin ja sen siirtolapuutarhojen välistä suhdetta erityisesti maankäytön näkökulmasta erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Tutkimuskysymyksenä on miten kaupunki on tilankäytössään ottanut siirtolapuutarhat huomioon ja miten siirtolapuutarhurit ovat kaupungin toiminnan kokeneet.
Siirtolapuutarhoja on Suomessa eri tieteenaloilla tutkittu varsin vähän. Tärkeimpänä tutkimusaineistonani ovat olleet Tampereen kaupungin hallituksen- ja valtuuston päätöslistat sekä Siirtolapuutarha-lehti. Lisäksi olen Tampereen kaupungin kaavoitustilannetta kuvatessani käyttänyt apunani Tampereen ensimmäistä yleiskaavaa TREYK-72:ta. Taustoitan myös sitä kehitystä, joka Suomessa tapahtui kaupunkisuunnittelun ja asumisen saralla 1960-luvulle tultaessa.
Siirtolapuutarhojen perustamisen motiivina oli alun perin helpottaa vähäosaisen kaupunkiväestön taloudellista tilannetta ja osaltaan säilyttää kaupunkilaisten suhde puhtaaseen luontoon. 1960-luvulle tultaessa olivat 1920-luvulla aloitetut sosiaalipoliittiset uudistukset sekä teknologian kehitys niin logistiikassa kuin asumisessakin vähentäneet siirtolapuutarhojen sosiaalista merkitystä ja niiden toiminnasta oli, erityisesti kaupungin mielestä, tullut enemmän virkistystoimintaa. 1970-luvulle tultaessa oli tehty päätös Hatanpään siirtolapuutarhan alueen vuokraamisesta keskusosuusliike Hankkijalle ja korvaava alue löytyi Niihamasta. Muut Tampereen siirtolapuutarhat kokivat myös aluemenetyksiä jääden usein uusien teiden alle. 1970-luvun loppuun mennessä siirtolapuutarhojen asema kuitenkin vakiintui ja kaupunki vähitellen korvasi siirtolapuutarhojen menettämiä alueita.
Siirtolapuutarhureille heidän oma palstansa oli usein tärkein harrastus ja vapaa-ajan viettomuoto, jonka säilymisessä kaupungin toiminta koettiin uhkana. Kaupungin toiminnassa pienen ryhmän edut jäivät usein taka-alalle suurien kehityssuunnitelmien tieltä. Kuitenkin kokonaisuudessaan voidaan todeta Tampereen kaupungin ja sen siirtolapuutarhojen suhteen olleen pääasiallisesti toimiva ja molempia hyödyttävä. Ristiriidoista huolimatta kaupunki on pyrkinyt tukemaan siirtolapuutarhoja ja ollut niiden tärkein tukija. Puutarhurit ovat osaltaan tuoneet hyvin hoidetuilla alueillaan piristystä Tampereen kaupunkikuvaan ja viheralueisiin.
Siirtolapuutarhoja on Suomessa eri tieteenaloilla tutkittu varsin vähän. Tärkeimpänä tutkimusaineistonani ovat olleet Tampereen kaupungin hallituksen- ja valtuuston päätöslistat sekä Siirtolapuutarha-lehti. Lisäksi olen Tampereen kaupungin kaavoitustilannetta kuvatessani käyttänyt apunani Tampereen ensimmäistä yleiskaavaa TREYK-72:ta. Taustoitan myös sitä kehitystä, joka Suomessa tapahtui kaupunkisuunnittelun ja asumisen saralla 1960-luvulle tultaessa.
Siirtolapuutarhojen perustamisen motiivina oli alun perin helpottaa vähäosaisen kaupunkiväestön taloudellista tilannetta ja osaltaan säilyttää kaupunkilaisten suhde puhtaaseen luontoon. 1960-luvulle tultaessa olivat 1920-luvulla aloitetut sosiaalipoliittiset uudistukset sekä teknologian kehitys niin logistiikassa kuin asumisessakin vähentäneet siirtolapuutarhojen sosiaalista merkitystä ja niiden toiminnasta oli, erityisesti kaupungin mielestä, tullut enemmän virkistystoimintaa. 1970-luvulle tultaessa oli tehty päätös Hatanpään siirtolapuutarhan alueen vuokraamisesta keskusosuusliike Hankkijalle ja korvaava alue löytyi Niihamasta. Muut Tampereen siirtolapuutarhat kokivat myös aluemenetyksiä jääden usein uusien teiden alle. 1970-luvun loppuun mennessä siirtolapuutarhojen asema kuitenkin vakiintui ja kaupunki vähitellen korvasi siirtolapuutarhojen menettämiä alueita.
Siirtolapuutarhureille heidän oma palstansa oli usein tärkein harrastus ja vapaa-ajan viettomuoto, jonka säilymisessä kaupungin toiminta koettiin uhkana. Kaupungin toiminnassa pienen ryhmän edut jäivät usein taka-alalle suurien kehityssuunnitelmien tieltä. Kuitenkin kokonaisuudessaan voidaan todeta Tampereen kaupungin ja sen siirtolapuutarhojen suhteen olleen pääasiallisesti toimiva ja molempia hyödyttävä. Ristiriidoista huolimatta kaupunki on pyrkinyt tukemaan siirtolapuutarhoja ja ollut niiden tärkein tukija. Puutarhurit ovat osaltaan tuoneet hyvin hoidetuilla alueillaan piristystä Tampereen kaupunkikuvaan ja viheralueisiin.