Kenneth Burken retoriikka ja identifikaatio. Realismin ja ideologian synteesi

Abstract

Tutkielma tarkastelee kysymystä retoriikan realistisuudesta ja retoriikan taustalla vaikuttavista ideologioista sekä Kenneth Burken (1897-1993) identifikaatiota näiden välisessä suhteessa. Johdantoluvussa käsitellään lyhyesti kysymyksenasettelua sekä uuden retoriikan lähtökohtia.

Chaïm Perelman (1912-1984) puolustaa retoriikan objektiivisuutta ja rationaalisuutta ja esittää, että retoriikka on harkitsemiseen perustuvaa luonnollisen kielen argumentaatiota. Retoriikkaa esiintyy yhtä lailla tieteessä, sillä myös tieteelliset teoriat perustuvat luonnollisella kielellä esitettävälle argumentaatiolle. Burke vuorostaan esittää retoriikan realistisuuden perustuvan toiminnallisuuteen, joka ilmenee identiteettien välisessä vuorovaikutuksessa. Retoriikka on kommunikaatiossa oleva toiminnallinen osa-alue ja kommunikaatio on luonteeltaan symbolista (Luku 2).

Klassisen retoriikan taustalla on käytännöllisyys ja normatiivisuus. Tultaessa uuden retoriikan aikakaudelle retoriikassa kiinnitetään huomiota retoriikan analyyttiseen puoleen. Burken kiinnostuksen kohteena ovat toiminnan taustalla vaikuttavat motiivit ja ideologiat. Tarkastelen retoriikan ja dialektiikan merkityksiä sekä näiden välisen suhteen muodonmuutosta Platonilla ja Aristoteleella ja siirryn Ciceron kautta Augustinuksen käsityksiin. Näkemykseni pohjautuu Burken esittämään retoriikan kehityksen kaareen, jossa retoriikka muokkautuu Aristoteleen yleisiä asioita koskevasta ja vastakkaisuuksiin päättelevästä käytännöllisestä taidosta kohti Augustinuksen yhden asian kaunistamiseksi ja terävöittämiseksi tarkoitettua saarnaamista (Luku 3).

Tarkoitukseni on tutkia Burken ajattelua seuraten, miten retoriikan taustalla vaikuttavat ideologiat ja motiivit ovat yhteydessä todellisuuteen realistisena toimintana. Yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa retoriikka vaikuttaa samanaikaisesti sekä ideoiden tasolla että reaalimaailmassa havaittavina symboleina. Tuon ilmi Burken käsitteen identifikaatio, joka on se prosessi, jolla nämä symboleihin nivoutuvat ideat välittyvät yksilöistä toisiin. Identifikaatio perustuu konsubstantiaalisuuteen, jossa yksilö B samastaa itsensä yksilön A joidenkin ominaisuuksien kanssa. Konsubstantiaalisuus on erillisten yksilöiden välisten joidenkin ominaisuuksien samuutta ja yhtäläisyyden tunnetta (Luku 4).

Yksilöt toimivat taustalla vaikuttavien ideologioiden ja motiivien päämäärien saavuttamiseksi. Tässä vuorovaikutuksellisena keinona ovat retoriikka ja identifikaatio. Ajatukset välittyvät identifikaatiossa, jossa on kyse johonkin asiaan samastumisesta ja tunnistamisesta. Siinä on samalla kyse myös tämän jonkin asian muihin piirteisiin samastumista. Yhdellä esitettävällä asialla voi olla monta ominaisuutta ja merkitystä. Selvennän tutkielman lopuksi todellisuuteen vaikuttavien ideologioiden välittymisen tapaa, jossa universaali intressi kätkee sisäänsä puolueellisen intressin (Luku 5).