Tilintarkastuskertomus ja sen muutokset suomalaisen ammattilehtikirjallisuuden näkökulmasta vuosina 2006-2015
Laukkonen, Milla (2016)
Laukkonen, Milla
2016
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-06-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201606272024

Tiivistelmä
Tilintarkastuskertomukset ovat herättäneet keskustelua koko niiden olemassaolon ajan. Tilintarkastuskertomuksen uudistaminen on tällä hetkellä useiden kansainvälisten tahojen kiinnostuksen kohteena. Kansainvälinen tilintarkastuslautakunta IAASB aloitti toukokuussa 2011 tilintarkastuskertomuksen uudistusprojektin, jonka tarkoituksena on tilintarkastuskertomuksen informaatioarvon lisääminen. Uudistusprojektin myötä tilintarkastuskertomusta koskeva lakipykälä muuttuu Suomessa vuoden 2016 aikana ja uusien tilintarkastusstandardien mukaisia tilintarkastuskertomuksia annetaan 15.12.2016 ja sen jälkeen päättyvien tilikausien tilintarkastuksista. Tätä edeltävä suuri tilintarkastuskertomuksiin kohdistuva uudistus tapahtui vuonna 2007, kun voimaan astui tilintarkastuslaki 459/2007. Samana ajankohtana astuivat voimaan tilintarkastuskertomuksia koskevat tilintarkastusstandardit. Tällöin uuden lain ja uusien tilintarkastusstandardien vaatimusten myötä tilintarkastuskertomuksen tuli muuttua muodoltaan ja sisällöltään olennaisesti.
Tässä tutkielmassa käsitellään tilintarkastuskertomusta aluksi voimassa olevan lainsäädännön pohjalta ja sen jälkeen suomalaisen ammattilehtikirjallisuuden näkökulmasta. Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida, millaista tilintarkastuskertomuksesta ja sen muutoksista käyty keskustelu on ollut ammattilehtikirjallisuudessa julkaistujen artikkeleiden perusteella valitun ajanjakson eli vuosien 2006-2015 aikana. Analyysin avulla on tarkoitus muodostaa käsitys siitä, mitä tilintarkastuskertomuksen muutoksista ja uudistuksista on ajateltu ja miten tilintarkastuskertomus on muovautunut nykyiseen muotoonsa. Tarkasteltavat artikkelit on valittu BALANSSI raportointi & hyvä hallinto sekä Tilintarkastus-Revision -lehdistä. Ammattilehtitekstit on analysoitu teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Tilintarkastuskertomuksista käyty keskustelu ammattilehtikirjallisuudessa on ollut kohtuullisen vilkasta viimeisen 10 vuoden ajanjakson ajan. Yleisin keskustelussa esiintynyt aihepiiri on ollut tilintarkastuskertomuksia koskevat uudistukset. Ne jakavat mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Tilintarkastuskertomuksen lukijoista etenkin sijoittajat ovat sitä mieltä, että kertomuksen informaatioarvoa tulisi parantaa ja läpinäkyvyyttä lisätä, sillä nykyinen vakiomuotoinen tilintarkastuskertomus koetaan niukaksi raportiksi, joka ei anna minkäänlaista lisäarvoa sen lukijalle. Artikkeleissa on esitetty mielipiteitä siitä, että uudistetulle ja laajennetulle kertomukselle on tarvetta, mutta toisaalta nykymuotoisessakin kertomuksessa nähdään omat etunsa. Kirjoittelussa paistaa huoli siitä, osaavatko kertomuksen lukijat tulkita uudistetussa kertomuksessa lausuttuja asioita oikein.