Automation of knowledge work jobs: the end of the middle-class and the market economy?
Kaartoluoma, Juha (2016)
Kaartoluoma, Juha
2016
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-06-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201606201936

Tiivistelmä
Työ automatisoituu, kun yritykset implementoivat uusia teknologioita toimintoihinsa, jotka korvaavat ihmistyöntekijöiden aiemmin suorittamat työpanokset. Tyypillisesti automatisoitumisen lopputulos on, että yrityksen operaatiot tehostuvat ja työntekijä menettää työpaikkansa. Työn automatisoituminen yleensä kiihtyy kun uusia teknologioita kehitetään ja hyödynnetään.
Työn tehostumisesta johtuvaa työpaikkojen vähenemistä on ollut olemassa siitä asti kun yritykset alkoivat palkata vakituisia työntekijöitä. Syy tälle on se, että on yrityksen etujen mukaista automatisoida niin monta liiketoimintaan liittyvää operaatiota kuin mahdollista, sillä automatisointi tyypillisesti johtaa suurempiin voittoihin. Ensimmäinen automatisoitumisen aalto alkoi teollisen vallankumouksen aikana. Pääasiassa tämä aalto vaikutti ruumiillisen työn tekijöihin, ja sen vaikutukset ulottuivat aivan 1900-luvun lopulle asti. Sitten alkoi automatisoitumisen toinen aalto, joka vaikuttaa pääasiassa tietotyön tekijöihin. Informaatioteknologian kehitykset ovat mahdollistaneet tämän automatisoitumisen aallon.
Tämän opinnäytetyön väite on, että tämän uuden työnteon automatisoitumisen aallon vaikutukset talouteen ovat erityisen ongelmallisia, sillä yhä korkeamman tason töitä kyetään nyt automatisoimaan. Tämä voi johtaa laaja-alaiseen työttömyyteen, koska tällä kertaa ei välttämättä ole jäljellä sellaisia työsektoreita, joihin ihmiset voisivat yletä.
Työn automatisoituminen ei ole ongelma itsessään. Suurin ongelma, jonka se aiheuttaa on se, että työn automatisoituminen alkaa nyt vaikuttaa keskiluokkaan, joka on väitetysti tärkein ryhmä terveen markkinatalouden näkökulmasta. Jos merkityksellinen määrä keskiluokan työpaikkoja poistuu, tämä johtaisi talouden keskimääräisen ostovoiman pienenemiseen. Tästä aiheutuva heikentynyt markkinakysyntä voi johtaa taloudellisiin ongelmiin ja kenties jopa markkinatalouden tuhoon.
Vaikka työn automatisoituminen voi johtaa ei-toivottuihin taloudellisiin seuraamuksiin, on olemassa ratkaisuja, joiden avulla voidaan lieventää, ellei jopa poistaa, odotettavissa olevia ongelmia. Tämän opinnäytetyön pohdinnan tulokset viittaavat siihen, että erityisesti julkinen sektori on se taho, joka voi ottaa näitä ratkaisuja käyttöön uusien linjauksien muodossa. Koska teknologista kehitystä ja siihen liittyvää työn automatisoitumista ei voida käytännössä pysäyttää vapaassa markkinataloudessa, ainoa vaihtoehto on ottaa käyttöön linjauksia, jotka tukevat ihmisten hyvinvointia ja edesauttavat markkinatalouden eloonjäämistä.