Talous on voittanut taas? Kulttuurin ja talouden merkitykset Save Radio Helsinki - ja Pelastetaan Maxim -kampanjoiden aikana julkaistuissa puheenvuoroissa

Abstract

Talous määrittää aiemmin autonomiseksi käsitettyä kulttuuria nykyään voimakkaammin kuin ennen. Markkinoiden luonnollisuutta ja yksityistä omistusoikeutta painottavat uusliberalismin puhetavat ovat vaikuttaneet siihen, että myös kulttuuria tarkastellaan yhä useammin taloudellisten voittojen tavoittelemisen välineenä. Kulttuuri ja talous on aiemmin käsitetty toisistaan erillisiksi ja toisensa poissulkeviksi yhteiskunnan osa-alueiksi. Kulttuuri on ymmärretty henkisen kehityksen alueeksi erillään muun yhteiskunnan, kuten talouden, faktisuudesta.

Toiveet luovan teollisuuden tuottamasta talouskasvusta tekivät 1990-luvulla media-, design- ja taideperustaisista yrityksistä kansakunnan talouden, tulevaisuuden ja maabrändäyksen ydintä. Kun kulttuurin ja talouden ajatteleminen yhdessä ei enää uusliberalismin ideoiden arkijärkistymisen myötä ole ollut mahdotonta, luovasta taloudesta, kulttuuriviennistä ja maabrändäämisestä on tullut toisteltuja näkökulmia myös kulttuuria koskevissa keskusteluissa.

Tässä tutkielmassa analysoin kulttuurin ja talouden saamia merkityksiä kulttuurin säilyttämistä puolustavissa kampanjoissa. Tutkimukseni aineistona ovat journalistiset tekstit ja sosiaalisessa mediassa julkaistut kannanotot, jotka liittyvät kahteen sosiaalisessa mediassa toimineeseen kampanjaan: Save Radio Helsinki kampanjoi soittolistattoman paikallisradion säilyttämisen puolesta ja Pelastetaan Maxim vaati vanhan arthouse-elokuvateatterin säilyttämistä.

Puheenvuoroissa ilmeneviä diskursseja tutkimalla analysoin sitä, minkälaisia identiteettejä kulttuuri ja talous aineistossani saavat. Teoreettisessa lähestymistavassani korostuvat merkitysten kontekstuaalisuus ja ajatus muuttuvista artikulaatioista, joissa merkitykset syntyvät, kun aineksia nivelletään yhteen. Konjunkturalistisen analyysitavan mukaisesti lähestyn tutkimiani kohteita voimien, suhteiden ja aikalogiikoiden tiivistyminä, jotka eivät palaudu yhteen selitysperustaan.

Analyysini tulokset osoittavat, että talouden näkökulmat asettuvat aineistossani etusijalle ja kulttuuri nähdään lisäarvon tuottamisen välineenä myös kulttuurin puolustajien puheenvuoroissa. Kulttuuria määritellään korkea-matala-jaon kautta, jossa korkea eli oikea kulttuuri nähdään kaupallisista ja taloudellisista intresseistä vapaana. Vaikuttaa siltä, että kun talous käyttää yhä suurempaa määrittelyvaltaa, on palattava kulttuurin autonomiaa korostavaan korkean ja matalan hierarkiaan, jotta kulttuuria ei nähtäisi vain rahallisen lisäarvon tuottamisen välineenä.