Yhteiskuntavastuu on kuollut kauan eläköön yrityskansalaisuus? Analyysi valtion näkökulmasta Suomessa harjoitetusta yhteiskuntavastuupolitiikasta
Ahlman, Anna (2016)
2016
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Politics
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-06-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201606101871
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201606101871
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Suomessa harjoitettu yhteiskuntavastuupolitiikka. Tutkimuksen kohteena on Suomen valtion rooli yhteiskuntavastuun edistämisessä. Tutkimusongelmaksi muodostuu se, miten kolme eri instituutiota, markkinat, EU ja kansallinen sääntely, vaikuttavat Suomessa harjoitettuun yhteiskuntavastuupolitiikkaan. Tutkielman lähtökohtana käytettiin Dirk Mattenin ja Jeremy Moonin yhteiskuntavastuun kahtiajakoa suoraan ja epäsuoraan yhteiskuntavastuun konteksteihin. Suorassa kontekstissa yhteiskuntavastuu perustuu yritysten omiin vapaaehtoisiin käytäntöihin. Epäsuorassa kontekstissa yhteiskuntavastuun edistämisessä on vahvasti mukana julkinen valta, joka määrittelee yritysten vastuut lainsäädännön kautta. Näin ollen tässä tutkielmassa yhteiskuntavastuuta ei määritellä pelkästään lainsäädännön vähimmäisvaatimukset ylittäväksi toiminnaksi.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu yhteiskuntavastuun eri jäsennyksien lisäksi uuden institutionalismin koulukunnan eri lähestymistavoille ja markkinatalouksien luokitteluille. Aineiston analyysi rajataan kahteen eri näkökulmaan: valtion keinoihin ja rajapintoihin edistää yhteiskuntavastuuta. Tom Fox, Halina Ward ja Bruce Howard ovat jäsentäneet neljä eri politiikkakeinoa, joilla valtio voi edistää yhteiskuntavastuuta: pakottaminen, mahdollistaminen, verkostoituminen ja kannustaminen. Rajapinnoilla tarkoitetaan sitä, miten valtio perustelee yhteiskuntavastuun edistämistä. Erilaisia yhteiskuntavastuupolitiikan rajapintoja muodostuu siten neljä: instrumentaalinen normatiivinen, kansainvälinen kansallinen, vapaaehtoisuus pakottava sääntely ja yksityinen sektori julkinen sektori.
Tutkielman keskeisin aineisto koostuu Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2011 julkaistusta hallitusohjelmasta, vuosina 2011 ja 2012 julkaistuista yhteiskuntavastuuta koskevista valtioneuvoston periaatepäätöksistä, vuonna 2011 julkaistusta omistajapolitiikkaa koskevasta valtioneuvoston periaatepäätöksestä ja vuonna 2011 julkaistusta EU:n viimeisimmästä yhteiskuntavastuuta koskevasta tiedonannosta. Tutkimusmetodina käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Tutkielma on teoriasidonnainen eli aineiston teemoittelua ohjasi teoreettinen viitekehys.
Aineiston perusteella Suomen valtio edistää Suomessa yhteiskuntavastuuta pääsääntöisesti mahdollistamisen ja kannustamisen eri keinoilla, kuten yhteiskuntavastuuta koskevan tiedon lisäämisellä ja omistajaohjauksen kautta. Yhteiskuntavastuun edistäminen pakottavasti perustuu kansallisen sääntelyn sijaan EU:sta tulevalle paineelle. Koska yhteiskuntavastuuta koskeva kansallinen sääntely nähdään lisäsääntelynä ja uhkana yritysten taloudelliselle tehokkuudelle, yrityksille on jätetty autonomia yhteiskuntavastuun toteuttamisessa. Suomen valtio perustelee yhteiskuntavastuun vapaaehtoista edistämistä korostamalla olemassa olevan lainsäädännön korkeaa tasoa ja kuluttajien roolia markkinoilla. Yhteiskuntavastuun edistämistä perustellaan lisäksi hyvin instrumentaalisesti keinona parantaa yritysten kilpailukykyä. Yhteiskuntavastuun edistämisessä on pitkälti kyse globaalin talouden aiheuttamien negatiivisten ulkoisvaikutusten lieventämisestä sen sijaan, että yhteiskuntavastuu nähtäisiin itseisarvona.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu yhteiskuntavastuun eri jäsennyksien lisäksi uuden institutionalismin koulukunnan eri lähestymistavoille ja markkinatalouksien luokitteluille. Aineiston analyysi rajataan kahteen eri näkökulmaan: valtion keinoihin ja rajapintoihin edistää yhteiskuntavastuuta. Tom Fox, Halina Ward ja Bruce Howard ovat jäsentäneet neljä eri politiikkakeinoa, joilla valtio voi edistää yhteiskuntavastuuta: pakottaminen, mahdollistaminen, verkostoituminen ja kannustaminen. Rajapinnoilla tarkoitetaan sitä, miten valtio perustelee yhteiskuntavastuun edistämistä. Erilaisia yhteiskuntavastuupolitiikan rajapintoja muodostuu siten neljä: instrumentaalinen normatiivinen, kansainvälinen kansallinen, vapaaehtoisuus pakottava sääntely ja yksityinen sektori julkinen sektori.
Tutkielman keskeisin aineisto koostuu Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2011 julkaistusta hallitusohjelmasta, vuosina 2011 ja 2012 julkaistuista yhteiskuntavastuuta koskevista valtioneuvoston periaatepäätöksistä, vuonna 2011 julkaistusta omistajapolitiikkaa koskevasta valtioneuvoston periaatepäätöksestä ja vuonna 2011 julkaistusta EU:n viimeisimmästä yhteiskuntavastuuta koskevasta tiedonannosta. Tutkimusmetodina käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Tutkielma on teoriasidonnainen eli aineiston teemoittelua ohjasi teoreettinen viitekehys.
Aineiston perusteella Suomen valtio edistää Suomessa yhteiskuntavastuuta pääsääntöisesti mahdollistamisen ja kannustamisen eri keinoilla, kuten yhteiskuntavastuuta koskevan tiedon lisäämisellä ja omistajaohjauksen kautta. Yhteiskuntavastuun edistäminen pakottavasti perustuu kansallisen sääntelyn sijaan EU:sta tulevalle paineelle. Koska yhteiskuntavastuuta koskeva kansallinen sääntely nähdään lisäsääntelynä ja uhkana yritysten taloudelliselle tehokkuudelle, yrityksille on jätetty autonomia yhteiskuntavastuun toteuttamisessa. Suomen valtio perustelee yhteiskuntavastuun vapaaehtoista edistämistä korostamalla olemassa olevan lainsäädännön korkeaa tasoa ja kuluttajien roolia markkinoilla. Yhteiskuntavastuun edistämistä perustellaan lisäksi hyvin instrumentaalisesti keinona parantaa yritysten kilpailukykyä. Yhteiskuntavastuun edistämisessä on pitkälti kyse globaalin talouden aiheuttamien negatiivisten ulkoisvaikutusten lieventämisestä sen sijaan, että yhteiskuntavastuu nähtäisiin itseisarvona.