Mentorointi sosiaalityön ohjauksen välineenä. Tarkastelussa työelämävalmentajien haastattelut vuosilta 2008-2010
Kainu, Suvi (2016)
2016
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, Pori - Degree Programme in Social Work, Pori
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201606081822
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201606081822
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mentorointia sosiaalityön kontekstissa. Tarkastelun kohteena ovat työelämävalmentajien haastattelujen avulla muodostettu kuvaus mentoroinnin ilmiöstä sosiaalityön ohjauksen välineenä. Mentorointi käsitteellistetään aikaisemman tutkimuksen, sosiaalityön osallisuusteorian sekä Habermasin kommunikatiivisen rationaliteetti -teorian avulla.
Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineistona on käytetty Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston primaariaineistoa. Aineisto koostuu ammatillisilta taustoiltaan erilaisten työelämävalmentajien haastatteluista. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisen aineiston analyysiohjelmalla, Atlas. Tutkimusmenetelmänä on käytetty fenomenografis-hermeneuttista tutkimusotetta.
Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että mentorointi on kaikilla aloilla käytettävä uusien työntekijöiden perehdyttämisen, työhön opastamisen ja yhteiskuntaan liittämisen työväline ammatillisen sosiaalityön viitekehyksessä. Tulosten perusteella mentorointi ilmiönä rakentuu mentorointirooleista, joissa korostuvat muun muassa koulutus, kokemus ja asenteet. Sitoutumista kumppanuussuhteessa työskentelyyn määrittävät toiminnan tavoitteet, osallistuminen reflektioon sekä sitä kautta esiintuleva toiminnan vaikuttavuus. Työelämävalmentajat näkivat luottamuksen ja sosiaalisen tilan löytymisen edellytyksenä onnistuneelle dialogille. Yksilön valmiudesta muutokseen omassa elämäntilanteessaan vaikuttivat yksilön elämänhallinnan taidot, voimaantuminen ja muutoshalukkuus. Mentorointi näyttäytyy nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa vahvasti ryhmämuotoisena, yhteisöllisenä ja kumppanuuteen perustuvana psykososiaalisena toimintana, joka tukee yksilön vahvuuksia ja kannustaa yhteisölliseen osallisuuteen.
Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat sosiaalityö, osallistava sosiaalityö, mentorointi, kommunikatiivinen rationaliteetti, fenomenografinen tutkimus
Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineistona on käytetty Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston primaariaineistoa. Aineisto koostuu ammatillisilta taustoiltaan erilaisten työelämävalmentajien haastatteluista. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisen aineiston analyysiohjelmalla, Atlas. Tutkimusmenetelmänä on käytetty fenomenografis-hermeneuttista tutkimusotetta.
Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että mentorointi on kaikilla aloilla käytettävä uusien työntekijöiden perehdyttämisen, työhön opastamisen ja yhteiskuntaan liittämisen työväline ammatillisen sosiaalityön viitekehyksessä. Tulosten perusteella mentorointi ilmiönä rakentuu mentorointirooleista, joissa korostuvat muun muassa koulutus, kokemus ja asenteet. Sitoutumista kumppanuussuhteessa työskentelyyn määrittävät toiminnan tavoitteet, osallistuminen reflektioon sekä sitä kautta esiintuleva toiminnan vaikuttavuus. Työelämävalmentajat näkivat luottamuksen ja sosiaalisen tilan löytymisen edellytyksenä onnistuneelle dialogille. Yksilön valmiudesta muutokseen omassa elämäntilanteessaan vaikuttivat yksilön elämänhallinnan taidot, voimaantuminen ja muutoshalukkuus. Mentorointi näyttäytyy nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa vahvasti ryhmämuotoisena, yhteisöllisenä ja kumppanuuteen perustuvana psykososiaalisena toimintana, joka tukee yksilön vahvuuksia ja kannustaa yhteisölliseen osallisuuteen.
Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat sosiaalityö, osallistava sosiaalityö, mentorointi, kommunikatiivinen rationaliteetti, fenomenografinen tutkimus