"Jokaiselle elämä on erilainen elämä. Ja jokaisella on omat haaveet ja tulevaisuuden suunnitelmat ja kaikki." Nuorten aikuisten kertomuksia vakavaan mielenterveyden häiriöön sairastumisesta

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia vakavaan mielenterveyden häiriöön sairastuneet nuoret aikuisten sairauskertomuksia. Tarkoituksena oli selvittää, miten sairastuneet nuoret aikuiset rakentavat identiteettiään suhteessa sairauteensa, miten he suuntaavat sairastumisen jälkeen kohti tulevaa ja millaisiin sairaustarinatyyppeihin haastattelukertomukset voidaan jakaa. Tutkimuksen aineistona oli yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston elektroninen aineisto: Nuorten aikuisten avohoidollinen mielenterveyskuntoutus 2010-2012: asiakkaiden haastattelut. Aineisto koostui 25:stä 19-37 -vuotiaan vakavaan mielenterveyden häiriöön sairastuneen nuoren aikuisen haastattelusta. Tutkimuksen lähestymistapa oli narratiivinen ja viitekehyksenä oli sosiaalinen konstruktionismi.

Tutkimustulosten perusteella vakavaan mielenterveyden häiriöön sairastumisella oli vaikutuksia haastateltujen kerrottuun identiteettiin eli siihen, miten he määrittelivät itseään suhteessa omaan sairauteensa ajassa, paikassa ja sosiaalisissa suhteissa. Sairastumiseen liittyvässä kerronnassa haastateltavat kävivät läpi aikaa ennen sairastumista, sairastumisen hetkellä ja sen jälkeen. Arthur Frankin sairauskertomustyyppejä mukaillen aineiston kertomukset luokiteltiin tulevaisuusorien-taation pohjalta neljään tarinatyyppiin: Luottavainen toipumistarina, varovainen toipumistarina, kaaostarina ja etsintätarina. Yleisin tyyppi oli varovainen toipumistarina, kaaostarina harvinaisin. Tutkimuksessa luotiin kustakin tarinatyypistä esimerkkitarinat.

Nuorten aikuisten tulevaisuuden toiveet jaettiin kolmeen kategoriaan: sairauteen ja kuntoutumiseen liittyviin toiveisiin, itsenäiseen pärjäämiseen liittyviin toiveisiin sekä tavalliseen elämään ja yhteiskunnan osana olemiseen liittyviin toiveisiin. Tulevaisuuden toiveet heijastelivat kulttuurisia ja institutionaalisia mallitarinoita, joita toisaalta nuoren aikuisen elämään ja toisaalta psykoosisairauteen sairastumiseen liittyy.

Tutkimuksen johtopäätöksinä esitettiin, että olisi tärkeää vahvistaa lääketieteellisen mallitarinan rinnalle vaihtoehtoisia tapoja olla ja elää psyykkisestä sairaudesta toipuvan elämää. Jokaisella sairastuneella on oma yksilöllinen elämätarinansa. Tärkeää on toivon ylläpitäminen silloinkin, kun sairaus on kestänyt vuosia tai vuosikymmeniä. Vakaviin psykiatrisiin sairauksiin sairastuneilla pitää olla myös lupa toivoa täydellistä parantumista.