Vaatimukset kaupungin, ympäristö maaseudun - Avoimen kaupunkitilan käyttö ja sille muodostuneet merkitykset Pispalassa 1945-1978

Abstract

Tilan käsitteellistämisessä on kyse yhdestä keskeisimmistä tavoistamme kokea maailmaa. Yhä useammat meistä asuvat kaupungeissa ja kaupunkiympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Pro gradu -tutkielmani tarkastelee Pispalan avointa kaupunkitilaa ja sille muodostuneita merkityksiä 1900-luvun puolivälissä. Pispalan takaperoisena pidetty alue liitettiin Tampereeseen 1937, mikä toi sen myös kaupunkisuunnittelun piiriin. Asemakaavoitus laitettiin välittömästi vireille, mutta työtä viivästyttivät niin pitkä sota-aika kuin puutteelliset maastokartat. Alueen ensimmäinen asemakaava valmistui 1945, joka toimii myös tutkielman aikarajauksen alkupisteenä.

Aikarajauksen päätepiste on vuodessa 1978, jolloin vahvistettiin Pispalan uusi asemakaava. Tähän ajanjaksoon liittyy sekä kansallisella tasolla hyvinvointivaltion rakentamista että paikallistasolla sosialidemokraattien ja kokoomuksen aseveliakseliksi kutsutun yhteistyön pyrkimystä kehittää Tampereesta moderni hyvinvointikaupunki. Pispala oli nyt osa tuota kaupunkia, joten paitsi että aluetta itsessään tuli kehittää, oli se kaavoitettava tukemaan Tampereen kasvua. Ensimmäisessä asemakaavassa painottuvatkin liikenteen vaatimukset ja tiesuunnittelu.

Tutkielma tarkastelee avoimen kaupunkitilan eri osa-alueita, katuja ja teitä, toreja ja aukioita sekä viher- ja urheilualueita luoden tilallisen poikkileikkauksen Pispalasta. Lisäksi nostan maiseman yhdeksi avoimen kaupunkitilan osa-alueeksi, joka toimii edellä mainittuja yhdistävänä. Avoin kaupunkitila on eräänlainen kollektiivihyödyke, jota käyttäjät voivat jaetusti kuluttaa. Tilaa lähestyn eletyn tilan käsitteen kautta. Eletyssä tilassa korostuu näkökulma, jonka mukaan tila muovaa vastavuoroisessa prosessissa käyttäjiä ja käyttäjät tilaa. Rakennetun ja sosiaalisen kohtaamisissa muodostuu merkityksiä ja ajan myötä merkitysten kerrostumia.

Muodostaakseni kattavan kuvan Pispalan avoimelle kaupunkitilalle muodostuneista merkityksistä, olen lähestynyt tuota tilaa sekä suunnittelijoiden että käyttäjien näkökulmista. Edellisten osalta päälähdeaineistonani on vuoden 1945 asemakaavaehdotus ja vuonna 1978 vahvistetun asemakaavan materiaaleista keskeisimmät, vuoden 1970 asemakaavaluonnoksen suunnitteluraportti ja Pispalan asemakaavan yleisselostus vuodelta 1976. Käyttäjien puolelta päälähdeaineistona ovat Tammerkoski-lehdessä aiheesta ilmestyneet kirjoitukset sekä paikallishistoriikit ja muistelmat.

Pispalaa kuvasi tutkittuna ajanjaksona fragmentoituneet kaupungin ja maaseudun piirteet. Ympäristö oli maaseudun, mutta vaatimukset kaupungin. Suunnittelijoiden ja päättäjien silmissä Pispala muuttui vähitellen syrjäseudusta arvokkaaksi osaksi Tampereen kaupunkikuvaa, minkä vuoksi maisema tuli säilyttää. Joillekin pispalalaisille alue muuttui tunnistamattomaksi, jotkut kaipasivat nykyajan mukavuuksia. Vihreys ja järvimaisemat tekivät kuitenkin kaupunginosasta viihtyisän ja monet olivat valmiita sen vuoksi jopa tinkimään asuinmukavuuksista. Pispalassa elettiin 1940-luvulta 1970-luvulle maaseudun ja urbaanin tilan välimaastossa.