Mahdollisuus muuttua? Aamulehden kulttuuritoimittajat äänessä muutosvuosien jälkeen
Ohtamaa, Minna (2016)
2016
Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Journalism and Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-05-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201605241643
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201605241643
Tiivistelmä
Kulttuurijournalismia koskevassa tutkimuksessa ja keskustelussa yksi sana on noussut ylitse muiden: kriisi. Kulttuurijournalismin ja kritiikin kehnontuminen toistuvat puheenvuoroissa, joissa uumoillaan jopa kulttuurijournalismin kuolemaa. Kulttuurijournalismista käytävä keskustelu saa polttoaineensa journalismin murroksesta. Sanomalehtien laskevat levikit ovat pakottaneet mediatalot tekemään muutoksia, jotka koskevat myös kulttuuritoimituksia. Kulttuuritoimittajat joutuvat sopeutumaan uusiin vaatimuksiin, mikä on tehnyt kulttuurijournalismista aiempaa uutismaisempaa. Kritiikkien määrä sanomalehdissä on vähentynyt, ja kulttuurijournalismia tehdään yhä useammille alustoille.
Kulttuurijournalismin tekijöitä on tässä keskustelussa kuunneltu verrattain vähän. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitä yhden suomalaisen kulttuuriosaston toimittajat ajattelevat alaansa koskevista muutoksista. Tutkimuskohteeni on Aamulehden kulttuuritoimitus, jossa on tapahtunut monia kulttuurijournalismiin vaikuttaneita uudistuksia 2000-luvulla. Merkittävimpiä muutoksia ovat tabloidiin siirtyminen vuonna 2014 sekä erilaiset organisaatiomuutokset koko 2000-luvun ajan. Selvitän, mitä mieltä Aamulehden kulttuuritoimittajat ovat kriisipuheesta ja allekirjoittavatko he sen. Kulttuuriosaston uudistukset kertovat laajemmin myös toimittajan työn muutoksista. Kyseessä on haastattelututkimus, jota varten haastattelin yhteensä seitsemää kulttuuritoimittajaa keväällä 2015.
Tutkimus asettuu osaksi laajempaa kulttuurijournalistista tutkimusta sekä keskustelua median murroksesta. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on kulttuurijournalismin erityisyys journalismin lajina. Kulttuurijournalismi kietoutuu osaksi sekä neutraalia uutisperinnettä että subjektiivisuudesta ammentavaa kritiikkikirjoittamista. Näiden kahden ääripään välinen jännite on osa kulttuurijournalismin luonnetta, mikä vaikuttaa kulttuuritoimittajien työhön ja itseymmärrykseen ammatistaan.
Tutkimukseni päätulos on, että Aamulehden kulttuuritoimittajat ovat pääosin tyytyväisiä lehtensä tämänhetkisen kulttuurijournalismin tilaan. Heidän mielestään kulttuurijournalismin kriisistä puhuminen on liioittelua, mutta journalismin kriisi sen sijaan vaikuttaa kulttuurijournalismin tulevaisuuteen. Kriisipuhe näyttää ennemminkin olevan diskurssi, joka pitää kulttuurijournalismin elinvoimaisena. Haastateltavat peräänkuuluttavat kulttuuritoimittajien itsenäisyyttä ja asiantuntijuutta. Kulttuuritoimitusten välinen yhteistyö nähdään voimavarana. Aamulehdessä on siirrytty uutismaisesta kulttuurijournalismista esteettisempään suuntaan osittain tabloidiuudistuksen ansiosta. Haastatteluiden perusteella näyttää siltä, että toimitusorganisaation johdolla on olennainen vaikutus kulttuurijournalismin laatuun. Digitaalinen kulttuurijournalismi näyttäytyy uuden sukupolven agendana, jota ei vielä osata ottaa täydellisesti haltuun.
Kulttuurijournalismin tekijöitä on tässä keskustelussa kuunneltu verrattain vähän. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitä yhden suomalaisen kulttuuriosaston toimittajat ajattelevat alaansa koskevista muutoksista. Tutkimuskohteeni on Aamulehden kulttuuritoimitus, jossa on tapahtunut monia kulttuurijournalismiin vaikuttaneita uudistuksia 2000-luvulla. Merkittävimpiä muutoksia ovat tabloidiin siirtyminen vuonna 2014 sekä erilaiset organisaatiomuutokset koko 2000-luvun ajan. Selvitän, mitä mieltä Aamulehden kulttuuritoimittajat ovat kriisipuheesta ja allekirjoittavatko he sen. Kulttuuriosaston uudistukset kertovat laajemmin myös toimittajan työn muutoksista. Kyseessä on haastattelututkimus, jota varten haastattelin yhteensä seitsemää kulttuuritoimittajaa keväällä 2015.
Tutkimus asettuu osaksi laajempaa kulttuurijournalistista tutkimusta sekä keskustelua median murroksesta. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on kulttuurijournalismin erityisyys journalismin lajina. Kulttuurijournalismi kietoutuu osaksi sekä neutraalia uutisperinnettä että subjektiivisuudesta ammentavaa kritiikkikirjoittamista. Näiden kahden ääripään välinen jännite on osa kulttuurijournalismin luonnetta, mikä vaikuttaa kulttuuritoimittajien työhön ja itseymmärrykseen ammatistaan.
Tutkimukseni päätulos on, että Aamulehden kulttuuritoimittajat ovat pääosin tyytyväisiä lehtensä tämänhetkisen kulttuurijournalismin tilaan. Heidän mielestään kulttuurijournalismin kriisistä puhuminen on liioittelua, mutta journalismin kriisi sen sijaan vaikuttaa kulttuurijournalismin tulevaisuuteen. Kriisipuhe näyttää ennemminkin olevan diskurssi, joka pitää kulttuurijournalismin elinvoimaisena. Haastateltavat peräänkuuluttavat kulttuuritoimittajien itsenäisyyttä ja asiantuntijuutta. Kulttuuritoimitusten välinen yhteistyö nähdään voimavarana. Aamulehdessä on siirrytty uutismaisesta kulttuurijournalismista esteettisempään suuntaan osittain tabloidiuudistuksen ansiosta. Haastatteluiden perusteella näyttää siltä, että toimitusorganisaation johdolla on olennainen vaikutus kulttuurijournalismin laatuun. Digitaalinen kulttuurijournalismi näyttäytyy uuden sukupolven agendana, jota ei vielä osata ottaa täydellisesti haltuun.