Totuusperspektivismi Friedrich Nietzschen filosofiassa
Ketola, Jere (2016)
2016
Filosofian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Philosophy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-05-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201605171586
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201605171586
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee Friedrich Nietzschen (1844 - 1900) totuusperspektivismiä, joka on tärkeä ja omasta mielestäni myös mielenkiintoisin perspektivismin osa-alue. Tutkielman laajuus ei mahdollista kaikkien perspektivismistä nousevien kysymysten käsittelyä, joten olen rajannut tarkastelun teorian yleiseen taustaan, totuusperspektivismiin, totuusperspektivismin haasteeseen sekä tämän haasteen ratkaisuyritykseen. Käsittelen myös kysymystä, ovatko perspektiivit keskenään samanarvoisia. Nähdäkseni totuusperspektivismin ollessa kyseessä ollaan Nietzschen filosofisen perspektivismin ytimessä. Onhan perspektivismi usein kiteytetty seuraavan kaltaiseen lauseeseen: kaikki on totta ainoastaan tietystä näkökulmasta käsin eikä ole olemassa ns. yleisiä totuuksia. Totuuden käsite on siis perspektivismin filosofian kannalta erityisen mielenkiintoinen.
Tutkielmani keskeisin teesi on, että totuus on perspektiivisidonnaista. Totuuden perspektiivisidonnaisuus on seurausta kielen luonteesta, havaitsemisen luonteesta sekä vallantahdosta. Kieli ei kuvaa todellisuutta sinänsä, vaan suhdettamme todellisuuteen. Havaitseminen puolestaan on luonteeltaan perustavalla tavalla subjektiivista. Totuus määrittyy lisäksi vallantahdon kautta pikemmin kuin pyyteettömän totuudentahdon kautta. Tutkielmassa selvennän myös, että perspektiivin käsitteellä tarkoitetaan yksilön kokonaista maailmaankuvaa eikä esimerkiksi yksittäistä näkökulmaa tai mielipidettä. Totuusperspektivismin väitetään johtavan itseensä viittaavuuden paradoksiin. Tämä paradoksi on mahdollista ratkaista ja tarjoan tutkielmassa oman ratkaisuni, joka suhtautuu semantiikkaan skeptisesti. Paradoksi nousee juuri kirjaimellisesta suhtautumisesta semantiikkaan. Totuusperspektivismi on myös joskus sekoitettu relativismiin. Osoitan tämän näkemyksen erheellisyyden ja selvennän, että perspektiivit eivät ole keskenään samanarvoisia huolimatta siitä, että ne ovat kaikki perspektiivejä ja siten jossain mielessä tosia.
Tutkielmani keskeisin teesi on, että totuus on perspektiivisidonnaista. Totuuden perspektiivisidonnaisuus on seurausta kielen luonteesta, havaitsemisen luonteesta sekä vallantahdosta. Kieli ei kuvaa todellisuutta sinänsä, vaan suhdettamme todellisuuteen. Havaitseminen puolestaan on luonteeltaan perustavalla tavalla subjektiivista. Totuus määrittyy lisäksi vallantahdon kautta pikemmin kuin pyyteettömän totuudentahdon kautta. Tutkielmassa selvennän myös, että perspektiivin käsitteellä tarkoitetaan yksilön kokonaista maailmaankuvaa eikä esimerkiksi yksittäistä näkökulmaa tai mielipidettä. Totuusperspektivismin väitetään johtavan itseensä viittaavuuden paradoksiin. Tämä paradoksi on mahdollista ratkaista ja tarjoan tutkielmassa oman ratkaisuni, joka suhtautuu semantiikkaan skeptisesti. Paradoksi nousee juuri kirjaimellisesta suhtautumisesta semantiikkaan. Totuusperspektivismi on myös joskus sekoitettu relativismiin. Osoitan tämän näkemyksen erheellisyyden ja selvennän, että perspektiivit eivät ole keskenään samanarvoisia huolimatta siitä, että ne ovat kaikki perspektiivejä ja siten jossain mielessä tosia.