Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen toimeentulotuen perusosan alentamista koskevassa päätöksenteossa

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan oikeusdogmaattista tutkimusmetodia hyödyntäen toimeentulotuen perusosan alentamisen edellytyksiä, joista säädetään toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 10 §:ssä. Perusosan alentamista tarkastellaan erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen nä-kökulmasta yksilöä koskevassa päätöksenteossa. Tarkoituksena on myös selvittää millaisia ongelmia 10 §:n sisältämään harkintaan liittyy. Tässä nousevat esille viranomaisen harkintavaltaa rajoittavat tekijät, kuten hallinnon oikeusperiaatteet sekä perus- ja ihmisoikeudet. Lisäksi tutkimuk-sessa selvitetään empiirisesti, miten perusosan alentamisesta on ohjeistettu Helsingin, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun toimeentulotuen soveltamisohjeissa. Huomiota kiinnitetään tässä erityisesti siihen, onko ohjeissa korostettu perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan periaatetta, ja miten hyvin ohjeet vastaavat voimassa olevaa oikeutta.

Perusosan alentamista koskeva pykälä sisältää useita alentamisen edellytyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi työstä, koulutuksesta tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä kieltäytymiseen. Perusosan alentamisessa on löydettävissä kiinteä yhteys perustuslain 19.1 §:ään, jossa turvataan yksilölle subjektiivinen oikeus ihmisarvoisen elämän mukaiseen välttämättömään toimeentuloon. Alentamisen keskeisenä ehtona on, että se ei saa vaarantaa PL 19.1 §:n turvaamaa oikeutta eikä se saa olla kohtuutonta. Tässä nousee esille perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan tärkeä merkitys alentamista koskevassa päätöksenteossa. Tutkimuksessa todetaan, että erityisesti opiskelijoiden ja yrittäjien kohdalla alentaminen on ollut ongelmallista lainsäädännön tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Alentamisen sisältämän harkinnan osalta todetaan, että harkinnan tulee pysyä lainsäädän-nön asettamien rajojen puitteissa. Mikäli viranhaltija jättää harkinnan kokonaan tekemättä, voi alentaminen tosiasiassa vaarantaa ihmisarvoisen elämän edellyttämän toimeentulon tai olla kohtuuton.

Tutkimuksessa todetaan, että aineistona olevat kuntien soveltamisohjeet vastaavat pääosin voimassa olevaa oikeutta, mutta joitakin epäkohtia on myös havaittavissa. Näiden kuntien ohjeet noudattavat suurimmaksi osaksi sosiaali- ja terveysministeriön laatimaa toimeentulotukilain sovelta-misopasta, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa kunnissa tapahtuvaa ratkaisukäytäntöä valtakunnallisesti. Eroavaisuuksia ohjeissa havaitaan sen suhteen, kenellä sosiaalitoimiston sisällä on päätösvaltaa perusosan alentamisen suhteen. Huomiota kiinnitetään myös perus- ja ihmisoikeus-myönteisen laintulkinnan puutteelliseen korostamiseen.