Pakon panssaroima hegemonia? Marxilainen valtioteoria vuosien 1968 - 1989 keskustelun kautta
Salo, Miika (2016)
2016
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Politics
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-05-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201605031517
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201605031517
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani marxilaista valtioteoriaa vuosien 1968 ja 1989 välillä käydyn valtioteoreettisen keskustelun kautta. Valtiodebatin uudelleenarviointi on ajankohtaista nyt kun viimeisimmän finanssikriisin myötä valtioteoriasta on herännyt uudelleen keskustelua. Tutkin keskustelua nykyajan näkökulmasta keskittyen edelleen viitattuihin lähteisiin ja käyttäen nykyisiä lähteitä hyväkseni löytääkseni keskustelun keskeiset tekijät. Selvitän minkälaisia suuntauksia marxilaisessa valtiokäsityksessä keskustelun aikana kehittyy. Työkalunani keskustelun jaottelussa käytän Louis Althusserin teoreettisen konjunktuurin käsitettä.
Marx ei kirjoittanut teosta valtioteoreettisista näkemyksistään. Leninin pamfletti Valtio ja vallankumous on ollut hyvin keskeisenä klassisen marxilaisen valtioteorian muodostamisessa sellaisena kuin se on useimmiten ymmärretty. Hänen esityksessään on merkittäviä puutteita, mutta se jäi vaikuttamaan hyvin vahvasti. Omassa konjunktuurissaan hän painotti valtion väkivaltakoneistoa ja sortavaa luonnetta. Vuoden 1968 tapahtumat kiinnittivät huomiota valtion osuuteen ideologiassa. Kommunististen puolueiden virallinen ja Stalinin kauden jähmettämä marxismi(-leninismi) oli kykenemätön vastaamaan uuteen tilanteeseen. Ratkaisua poliittisen tilanteen esiin tuomiin ongelmiin haettiin erityisesti Antonio Gramscin Vankilavihkoista hegemoniapohdintoineen. Hänen merkittävä panoksensa valtioteoriaan on kokonaisvaltion käsite eli valtio pakon panssaroimana hegemoniana . Keskustelijoiden kannat asettuvat eri rintamiin, joita jakavana ristiriitana on erityisesti kysymys talouden ja politiikan suhteesta. Tämä ristiriita jakautuu kahteen päämuotoon, jotka ovat kysymys taloudellisesti hallitsevan luokan suhteesta valtiovaltaan ja kysymys yhteiskunnan perustan suhteesta valtioon. Milibandin ja Poulantzasin välinen debatti edustaa keskustelun poliittista painotusta. Toinen rintama kehittyi aluksi saksalaisen valtionjohtokeskustelun inspiroimana ja Joachim Hirschin valtioteorian uudelleenmuotoilun pohjalta. Holloway ja Picciotto avoimen marxismin suunta edustaa vahvemmin pääoman kasautumisen näkökulmasta valtiota tarkastelevaa painotusta. Bob Jessopin keskustelun aikana muotoutumassa oleva strategis-relationaalinen suunta muodostaa keskustelun kolmannen päärintaman, joka pyrkii yhdistämään muut rintamat ottaen niistä kummastakin vaikutteita, pohjaten kuitenkin vahvimmin Poulantzasiin.
Vuosien 1968-1989 valtioteoreettisessa keskustelussa kehittyi käsitteitä ja näkökantoja, joilla on relevanssia nykyisinkin. Tällainen on Jessopin käytettyjen hahmottelujen lisäksi esimerkiksi Poulantzasin autoritaarisen etatismin käsite, jota voisi käyttää hyödyksi Suomenkin hallitsemistavan muutoksen tutkimuksessa. Nykyisin keskustelun hahmoista tärkeitä ovat erityisesti Poulantzas ja Jessop, sekä keskustelun merkittävät lähteet Marx ja Gramsci, joihin pohjaavan praksiksen näkökulman kautta saisi uudesta näkökulmasta tietoa politiikan konkreettisista, ihmisten arkipäivässään kokemista vaikutuksista ja politiikan toimeenpanosta ja vastarinnasta.
Marx ei kirjoittanut teosta valtioteoreettisista näkemyksistään. Leninin pamfletti Valtio ja vallankumous on ollut hyvin keskeisenä klassisen marxilaisen valtioteorian muodostamisessa sellaisena kuin se on useimmiten ymmärretty. Hänen esityksessään on merkittäviä puutteita, mutta se jäi vaikuttamaan hyvin vahvasti. Omassa konjunktuurissaan hän painotti valtion väkivaltakoneistoa ja sortavaa luonnetta. Vuoden 1968 tapahtumat kiinnittivät huomiota valtion osuuteen ideologiassa. Kommunististen puolueiden virallinen ja Stalinin kauden jähmettämä marxismi(-leninismi) oli kykenemätön vastaamaan uuteen tilanteeseen. Ratkaisua poliittisen tilanteen esiin tuomiin ongelmiin haettiin erityisesti Antonio Gramscin Vankilavihkoista hegemoniapohdintoineen. Hänen merkittävä panoksensa valtioteoriaan on kokonaisvaltion käsite eli valtio pakon panssaroimana hegemoniana . Keskustelijoiden kannat asettuvat eri rintamiin, joita jakavana ristiriitana on erityisesti kysymys talouden ja politiikan suhteesta. Tämä ristiriita jakautuu kahteen päämuotoon, jotka ovat kysymys taloudellisesti hallitsevan luokan suhteesta valtiovaltaan ja kysymys yhteiskunnan perustan suhteesta valtioon. Milibandin ja Poulantzasin välinen debatti edustaa keskustelun poliittista painotusta. Toinen rintama kehittyi aluksi saksalaisen valtionjohtokeskustelun inspiroimana ja Joachim Hirschin valtioteorian uudelleenmuotoilun pohjalta. Holloway ja Picciotto avoimen marxismin suunta edustaa vahvemmin pääoman kasautumisen näkökulmasta valtiota tarkastelevaa painotusta. Bob Jessopin keskustelun aikana muotoutumassa oleva strategis-relationaalinen suunta muodostaa keskustelun kolmannen päärintaman, joka pyrkii yhdistämään muut rintamat ottaen niistä kummastakin vaikutteita, pohjaten kuitenkin vahvimmin Poulantzasiin.
Vuosien 1968-1989 valtioteoreettisessa keskustelussa kehittyi käsitteitä ja näkökantoja, joilla on relevanssia nykyisinkin. Tällainen on Jessopin käytettyjen hahmottelujen lisäksi esimerkiksi Poulantzasin autoritaarisen etatismin käsite, jota voisi käyttää hyödyksi Suomenkin hallitsemistavan muutoksen tutkimuksessa. Nykyisin keskustelun hahmoista tärkeitä ovat erityisesti Poulantzas ja Jessop, sekä keskustelun merkittävät lähteet Marx ja Gramsci, joihin pohjaavan praksiksen näkökulman kautta saisi uudesta näkökulmasta tietoa politiikan konkreettisista, ihmisten arkipäivässään kokemista vaikutuksista ja politiikan toimeenpanosta ja vastarinnasta.