Paras asia mun koko lapsuudessa - Lapsena kodin ulkopuolelle sijoitettuina olleiden nuorten aikuisten kokemuksia omasta osallisuudestaan ja toimijuudestaan

Abstract

Tutkimukseni tutkimustehtävänä on selvittää lapsena koettuja osallisuuden- ja toimijuudenkokemuksia niin kodin ulkopuoliseen sijoitukseen johtaneen prosessin kuin varsinaisen sijoituksenkin aikana. Tutkimukseni paikantuu yhteiskuntatieteelliseen lapsuustutkimukseen ja lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen sekä niistä käytävään keskusteluun.

Tutkimustehtävä jäsentyy kahdeksi varsinaiseksi tutkimuskysymykseksi. Ensimmäinen niistä on, toteutuuko lapsiasiakkaan osallisuus sijoitusprosessin ja varsinaisen sijoituksen aikana? Lapsiasiakkaan osallisuudella tarkoitan hänen oikeuttaan ja tosiasiallista mahdollisuuttaan osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon niin, että hän itse kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi.

Toinen tutkimuskysymys puolestaan on, voidaanko lapsiasiakkaan kohdalla puhua toimijuudesta sijoitusprosessin ja varsinaisen sijoituksen aikana? Toimijuudella tarkoitan lapsiasiakkaan tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin prosesseihin ja niiden lopputuloksiin.

Etsin tutkimuskysymyksiin vastauksia haastattelemalla viittä iältään 20-26 -vuotiasta nuorta aikuista, jotka kaikki ovat jossain vaiheessa lapsuuttaan olleet lastensuojelullisin perustein kodin ulkopuolelle sijoitettuina. Haastattelut olivat ennalta laadittua haastattelurunkoa noudattelevia teemahaastatteluita. Analyysimenetelmänä käytin teemoittelua.

Tutkimus osoitti, että kodin ulkopuoliseen sijoitukseen ei välttämättä aina jouduta, vaan usein päinvastoin päästään. Onnistuessaan sijoitus tarjoaa sijoitetulle lapselle positiivisia kokemuksia sekä turvallisia ja eheyttäviä ihmissuhteita, jotka parhaimmillaan kantavat aikuisuuteen asti. Monet haastattelemani nuoret aikuiset pitävät edelleen tiiviisti yhteyttä sijaisperheisiinsä ja lastensuojelulaitosten henkilökuntaan.

Lastensuojelullisiin prosesseihin osallistuneet aikuisammattilaiset saivat toiminnastaan positiivista palautetta. Lastensuojelun lapsiasiakkaiden kohtaaminen, osallisuus ja toimijuus oli haastattelemieni nuorten aikuisten kohdalla toteutunut varsin hyvin. Mitä vanhemmasta lapsiasiakkaasta oli ollut kyse, sen paremmin niiden voidaan katsoa toteutuneen.

Positiivisesta palautteesta huolimatta aikuisammattilaisten tulee jatkossakin kiinnittää erityistä huomiota lapsiasiakkaan näkyväksi, kuunnelluksi ja ymmärretyksi tekemiseen. Lapsen äänen tulee kuulua kaikissa lapsen ja hänen asioitaan hoitavien aikuisten välisissä keskusteluissa. Sen tulee kuulua myös lapsesta kirjoitettavissa dokumenteissa, joita mahdollisuuksien mukaan työstetään yhdessä lapsen kanssa. Kuuleminen lain edellyttämällä minimitasolla ei ole riittävä taso.