Anal incontinence. Occurrence, management and long-term outcome

Abstract

Suolikaasun ja ulosteen pidätyskyvyttömyyden esiintyvyys, hoito ja hoidon pitkäaikaistulokset

Anaali-inkontinenssilla tarkoitetaan vaivaa, jossa ihminen ei pysty tahdonalaisesti pidättelemään suolikaasua tai ulostetta. Kirurgiset toimenpiteet, synnytykseen liittyvä sulkijalihasvaurio, neurologiset sairaudet ja peräsuolen ulospullistuminen ovat ulosteen pidätyskyvyttömyyden tavallisimpia aiheuttajia.

Kaasun ja ulosteen pidätyskyvyttömyyden ensisijainen hoito ei-kirurginen. Mikäli se ei helpota riittävästi oireita, harkitaan kirurgisia hoitomuotoja.

Tämän väitöskirjan tarkoituksena oli selvittää anaali-inkontinenssin esiintyvyyttä ja arvioida kirurgisista hoitomuodoista sulkijalihasrepeämän korjauksen ja paksusuolen loppuosaan laitettavan huuhtelukatetrin pitkäaikaistuloksia ja elämänlaatua. Tulokset perustuivat kyselykaavakkeisiin tai puhelinhaastatteluun.

Anaali-inkontinenssin esiintyvyys yleensä oli 10,2 % ja kahdesti kuukaudessa sitä esiintyi 5,2 %:lla. Naisilla vaivaa esiintyi miehiä merkitsevästi enemmän. Virtsan pidätyskyvyttömyys ja ulosteen pidätyskyvyttömyys liittyivät vahvasti toisiinsa.

Pitkäaikaisseurannassa 58 % henkilöistä kärsi edelleen ulosteen pidätyskyvyttömyydestä ja 83 % heistä oli naisia. Virtsan pidätyskyvyttömyydestä kärsi 63 % henkilöistä, joilla oli myös ulosteen pidätyskyvyttömyyttä ja 20 % niistä, joilla ulosteen pidätyskyky oli normaali.

On huomionarvoista, että vain 27 % ulosteen pidätyskyvyttömyydestä kärsivistä potilaista oli keskustellut asiasta lääkärin kanssa. Kuitenkin 66 % heistä koki tarvitsevansa siihen apua ja vain 10 % oli sitä saanut.

Sulkijalihasvaurion kirurgisen hoidon pitkäaikaistulokset olivat huonoja; alle 30 % molemmista ikäryhmistä kokivat siitä hyötyä. Erityisesti iäkkäillä ihmisillä pitkäaikaistulokset olivat huonoja. Paksusuolen loppuosaan laitettavan huuhtelukatetrin hoidon epäonnistuminen oli yleistä, mutta 33 % potilaista hyötyi siitä.

Anaali-inkontinenssi on yleinen ja erittäin intiimi vaiva, josta potilaat ovat haluttomia keskustelemaan lääkärin kanssa. Terveydenhuoltohenkilöstön tulisi olla tietoisempia inkontinenssivaivasta ja heidän tulisi rohkaista potilaita puhumaan siitä.

Anal incontinence (AI) is a disorder in which the individual cannot control the passage of gas, fluid or solid stool. Operations to the anorectal area, a traumatic delivery and neurological disorders are the most common reasons for AI. In case of idiopathic faecal incontinence (FI), rectal prolapse and intussusception often associate with it. The initial treatment of AI is always conservative. If it does not relieve symptoms sufficiently, surgical treatment is considered.

This study aimed to evaluate the occurrence of AI and to estimate the effect of its management, with a special focus on anterior sphincter repair and the left-sided PEG colostomy tube. The special aim was to find out the long-term outcome, including quality of life (QoL). The results were based on questionnaires or phone calls to the subjects. The occurrence of FI in this cross-sectional study was 10.6%, and 5.2% suffered from it at least twice a month. Women suffered significantly more than men did. The occurrence of urinary incontinence (UI) and FI were strongly correlated with each other. After a long-term follow-up, 58% of the individuals remained incontinent and 83% of them were women. UI was present in 63% of subjects suffering also from FI and in 20% of subjects who did not suffer from FI.

It is notable that in this cross-sectional study, only 27.2% had discussed the FI with their physician. However, 66% felt that they needed treatment but only 10% had received it. After 10 years of follow-up, as many as 57% of the subjects suffering from incontinence felt that they needed help for the disorder but only 46% had received it. Operative management, that is, anterior sphincteroplasty, was rather disappointing in the long term, as fewer than 30% of the patients in both age groups got any benefit from it. Elderly people are not likely to have any long-term value out of it. In the future, it is important to detect those patients more exactly for whom operative treatment is an alternative. Failures in the PEG tube colostomy are common, but 33% got benefit from it.

AI is a common disorder, but the subjects are reluctant to discuss their problems with the physicians. The health care staff should be more aware of the problem and encourage their patients to talk about AI. The detection and management of AI should be improved, especially in primary health care. In specialised centres more attention should be paid to the selection of the treatment for each individual suffering from AI, and the decision should be based on improving QoL.