Työn vaatimusten ja voimavarojen yhteys uupumusasteiseen väsymykseen ja ammatilliseen itsetuntoon : psykologinen työstä irrottautuminen yhteyttä muuntavana tekijänä

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työn vaatimusten ja voimavarojen sekä psykologisen työstä irrottautumisen suoria yhteyksiä työhyvinvointiin. Työn vaatimuksista tarkasteltiin aikapaineita ja työn voimavaroista vaikutusmahdollisuuksia. Työhyvinvoinnin kuvaajina tarkasteltiin uupumusasteista väsymystä ja ammatillista itsetuntoa. Lisäksi tutkittiin, muuntaako psykologinen työstä irrottautuminen mainittuja suoria yhteyksiä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi työn vaatimusten ja voimavarojen malli laajennettuna henkilökohtaisilla voimavaroilla.

Tutkimuksen poikkileikkausaineisto on osa laajempaa Työkuormituksesta palautuminen: työ- ja ympäristöpsykologisten näkökulmien yhdistäminen -pitkittäistutkimushanketta. Kysely-tutkimuksen aineisto (N = 1347) kerättiin keväällä 2013 eri ammattialojen työntekijöiltä, jotka vastasivat kyselyyn joko sähköisellä tai paperisella lomakkeella. Lopulliseen tutkimusaineistoon otettiin mukaan vain ne vastaajat, jotka olivat vastanneet kaikkiin tutkimuksessa käytettyjä muuttujia koskeviin kysymyksiin. Lisäksi aineisto rajattiin koskemaan tietotyöntekijöitä, joiden työkuormituksesta palautumisesta on erityisesti kannettu huolta. Näin ollen lopulliseksi vastaajamääräksi muodostui 670 henkilöä. Vastaajien keski-ikä aineistossa oli 48 vuotta ja heistä naisia oli 55,8 %.

Hierarkkisten regressioanalyysien tulokset osoittivat, että työn aikapaineet olivat positiivisesti yhteydessä sekä uupumusasteiseen väsymykseen että ammatilliseen itsetuntoon. Mitä enemmän työntekijä koki aikapaineita, sitä enemmän hänellä oli uupumusasteista väsymystä ja sitä parempi hänen ammatillinen itsetuntonsa oli. Työn vaikutusmahdollisuudet puolestaan olivat negatiivisesti yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen ja positiivisesti yhteydessä ammatilliseen itsetuntoon. Mitä enemmän työntekijällä siis oli mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä, sitä vähemmän hän koki uupumusasteista väsymystä ja sitä parempi hänen ammatillinen itsetuntonsa oli. Psykologinen työstä irrottautuminen oli niin ikään negatiivisesti yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen ja positiivisesti yhteydessä ammatilliseen itsetuntoon. Mitä paremmin irrottautuminen onnistui, sitä vähemmän koettiin uupumusasteisen väsymyksen oireita ja sitä parempi työntekijän ammatillinen itsetunto oli. Moderaattorivaikutuksia tutkittaessa todettiin, että psykologinen irrottautuminen muunsi vaikutusmahdollisuuksien ja ammatillisen itsetunnon välistä yhteyttä. Näin ollen tilanteessa, jossa vaikutusmahdollisuudet olivat vähäiset, onnistunut psykologinen työstä irrottautuminen suojasi työntekijää ammatillisen itsetunnon heikkenemiseltä. Irrottautuminen ei toiminut muuntavana tekijänä muiden tutkittujen muuttujien välillä.

Tämän tutkimuksen tulokset tukevat ajatusta psykologisen työstä irrottautumisen merkityksestä hyvinvoinnin kannalta. Erityisesti tilanteessa, jossa mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ovat vähäiset, työntekijän olisi hyvä panostaa vapaa-ajalla tapahtuvan työstä irrottautumisen onnistumiseen, jotta ammatillinen itsetunto säilyisi hyvänä. Työkuormitukselta suojaavien tekijöiden etsiminen onkin tärkeää, sillä nykyisessä kiireisessä työelämässä työn vaatimusten vähentäminen on usein vaikeaa. Suojaavat tekijät tarjoavat työntekijälle mahdollisuuden ylläpitää hyvinvointia myös tilanteissa, joissa työn vaatimukset ovat korkeat ja voimavaroja on vain vähän.