Omainen - mielenterveystyön kumppani vai sivustaseuraaja?
Pasonen, Anna (2016)
Pasonen, Anna
2016
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, Pori - Degree Programme in Social Work, Pori
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-03-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201604201448
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201604201448
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitettiin omaisen kokemuksia kanssakäymisestä ja yhteistoiminnasta mielenterveystyön ammattilaisten kanssa sekä omaisen asemaa ja paikkaa mielenterveystyössä. Tutkimuksen teoriaosuudessa tarkastellaan omaisen ja ammattilaisen kohtaamisen ympäristöä, mielenterveystyön palvelujärjestelmää, omaishoivaa sekä omaisyhdistysten antamaa tukea omaiselle. Lisäksi perehdytään suomalaiseen ja kansainväliseen omaistutkimukseen, jossa omaiset kertovat tiedon ja tuen puutteesta, vähäisistä mahdollisuuksista osallistua läheisen hoitoon sekä haasteellisesta vuorovaikutuksesta ammattilaisten kanssa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja sen aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta. Haastatteluun osallistuneet omaiset on tavoitettu Finfami Satakunta ry:n kautta. Aineisto analysoitiin sekä induktiivisella että teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Omaisen ja ammattilaisen kohtaamisessa keskeisenä elementtinä oli sairastuneen läheisen hoitoon, vointiin sekä etuuksiin, tukitoimiin ja palveluihin liittyvä tiedon välitys. Omaisilla oli kohtaamisesta sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Omaisilla oli vaihtelevasti mahdollisuuksia keskustella ammattilaisten kanssa ja heidän oma hyvinvointinsa jäi kohtaamisessa usein toissijaiseksi. Ammattilaisten toimintatavat, varsinkin lääkitykseen liittyvät kysymykset, herättivät omaisissa kritiikkiä, joskin heillä oli myös myönteisiä kokemuksia ammattilaisten toiminnasta. Omaisten kokemuksista välittyi kamppailu läheisen riittävän hoidon, palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Omaiset eivät saaneet riittävästi tietoa palveluista, läheisensä sairaudesta, sen hoidosta tai läheisensä voinnista.
Tutkimuskirjallisuuden ja omaisten kertomien kokemuksien perusteella omaisille hahmottui viisi erilaista positiota mielenterveyspalveluissa: omainen itsenäisenä tuen saajana, omainen huolenpitokumppanina, omainen takapäivystäjänä, omainen altavastaajana ja omainen sivustaseuraajana. Omaisen tuen saanti perustui omaan asiakkuuteen mielenterveyspalveluissa sekä omaisyhdistyksen antamaan tietoon, vertaistukeen ja keskusteluapuun. Omaiset pitivät monin tavoin huolta läheisistään ja toimivat takapäivystäjinä, jos läheinen ei saanut hoitoa tai tarvitsi valvontaa. Altavastaajan asemaan liittyivät vaikutusmahdollisuuksien ja tiedon puute, omaisten kamppailu läheisen hoidosta tai palvelujen saannista sekä ammattilaisten ymmärtämätön suhtautuminen omaisten näkemyksiin ja tulkintoihin sairastuneen tilanteesta. Omaisilla oli myös poissulkemisen ja syrjäyttämisen kokemuksia.
Tutkimuksen tulokset myötäilevät aiempaa suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta, jonka mukaan omaiset ovat yhtä aikaa sekä tyytymättömiä että tyytyväisiä ammattilaisiin ja heidän toimintaansa. Omaisten ja ammattilaisten suhteessa on ajoittain vuorovaikutus-, kommunikaatio- ja tiedon kulun ongelmia. Tulokset antavat viitteitä siitä, että omaisten ja ammattilaisten suhteeseen tarvittaisiin lisää dialogia, yhteisen ymmärryksen tavoittelua sairastuneen läheisen tilanteesta. Omaisten palveluohjaukseen tulisi kiinnittää huomiota ja mielenterveystyössä ammattilaisten käyttöön tulisi kehittää selkeitä struktuureja ja malleja omaisten tukemiseen.
Omaisen ja ammattilaisen kohtaamisessa keskeisenä elementtinä oli sairastuneen läheisen hoitoon, vointiin sekä etuuksiin, tukitoimiin ja palveluihin liittyvä tiedon välitys. Omaisilla oli kohtaamisesta sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Omaisilla oli vaihtelevasti mahdollisuuksia keskustella ammattilaisten kanssa ja heidän oma hyvinvointinsa jäi kohtaamisessa usein toissijaiseksi. Ammattilaisten toimintatavat, varsinkin lääkitykseen liittyvät kysymykset, herättivät omaisissa kritiikkiä, joskin heillä oli myös myönteisiä kokemuksia ammattilaisten toiminnasta. Omaisten kokemuksista välittyi kamppailu läheisen riittävän hoidon, palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Omaiset eivät saaneet riittävästi tietoa palveluista, läheisensä sairaudesta, sen hoidosta tai läheisensä voinnista.
Tutkimuskirjallisuuden ja omaisten kertomien kokemuksien perusteella omaisille hahmottui viisi erilaista positiota mielenterveyspalveluissa: omainen itsenäisenä tuen saajana, omainen huolenpitokumppanina, omainen takapäivystäjänä, omainen altavastaajana ja omainen sivustaseuraajana. Omaisen tuen saanti perustui omaan asiakkuuteen mielenterveyspalveluissa sekä omaisyhdistyksen antamaan tietoon, vertaistukeen ja keskusteluapuun. Omaiset pitivät monin tavoin huolta läheisistään ja toimivat takapäivystäjinä, jos läheinen ei saanut hoitoa tai tarvitsi valvontaa. Altavastaajan asemaan liittyivät vaikutusmahdollisuuksien ja tiedon puute, omaisten kamppailu läheisen hoidosta tai palvelujen saannista sekä ammattilaisten ymmärtämätön suhtautuminen omaisten näkemyksiin ja tulkintoihin sairastuneen tilanteesta. Omaisilla oli myös poissulkemisen ja syrjäyttämisen kokemuksia.
Tutkimuksen tulokset myötäilevät aiempaa suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta, jonka mukaan omaiset ovat yhtä aikaa sekä tyytymättömiä että tyytyväisiä ammattilaisiin ja heidän toimintaansa. Omaisten ja ammattilaisten suhteessa on ajoittain vuorovaikutus-, kommunikaatio- ja tiedon kulun ongelmia. Tulokset antavat viitteitä siitä, että omaisten ja ammattilaisten suhteeseen tarvittaisiin lisää dialogia, yhteisen ymmärryksen tavoittelua sairastuneen läheisen tilanteesta. Omaisten palveluohjaukseen tulisi kiinnittää huomiota ja mielenterveystyössä ammattilaisten käyttöön tulisi kehittää selkeitä struktuureja ja malleja omaisten tukemiseen.