Kahvipöytäkeskusteluita rosvon ja runoilijan tapaan - Rosvolegendan synty 1800-luvun lopun Kangasniemellä

Abstract

Ananias Puikkonen syntyi 1860-luvun Kangasniemelle. Köyhän torpparin poika tienasi elantonsa pienestä pitäen kerjäämällä ja saavutti aikuisiällä maineen alueen suurena ja pelättynä rosvona. Ananiaasta ja hänen veljestään Topiaksesta kirjoitettiin paikallislehdissä ja Puikkosten maine kiiri ympäri Savon aluetta. Tutkimus tarkastelee mielenkiintoista urakehitystä aikana, jolloin suomalainen yhteiskunta puristui kovan muutospaineen alle. Merkittävät lähteet mainitsevat Ananias Puikkosen olleen alueen legendaarinen hahmo jo omana elinaikanaan. Tutkimus pyrkii selvittämään sitä, mistä osista tämän rosvon legenda ja maine muodostuivat ja mitkä asiat mahdollistivat Puikkosen legendan syntymisen?

Tutkimus hahmottuu neljän tason kautta. Ensimmäisen tason muodostavat Puikkoset ja heidän urakehityksensä. Toisella tasolla vaikuttaa yhteisö ja se, miten he suhtautuivat Puikkosiin ja yleisesti rikollisuuteen. Kolmas taso kattaa julkisen puolen, eli virkavallan toiminnan, paikallisen lehdistön ja yhteisön kontrolloinnin. Nämä kolme jälkimmäistä tasoa ovat merkittävällä tavalla mahdollistaneet Puikkosen rosvolegendan, mutta vasta neljäs taso, Kangasniemellä kesäisin majaileva Mannisten suku, on nostanut legendan koko kansan tietoisuuteen. Näin ollen oleelliseksi muodostuu rikollisten ja rikollisuuden asettuminen yhteisöönsä: Kuinka lopulta yhteisö asettaa itse omat pelisääntönsä, korostaen sallitun ja kielletyn välistä rajaa.

Kangasniemi oli Puikkosten ohella esillä aikakauden lehdistössä myös runsaan viinan salapolton vuoksi. Yhteisön sisäänpäin kääntynyt yhteishenki katsottiin olevan omiaan ruokkimaan alueen rikollista ilmapiiriä. Samoihin aikoihin Kangasniemellä alkoi vaikuttaa runoilija Otto Manninen, joka kestitsi kesäisin kotitilallaan Suomen kulttuurieliittiä. Lopulta Ananiaan ja Oton tiet kohtasivat ja hurja rosvo löysi itsensä runoilijan kanssa samasta kahvipöydästä keskustelemasta ajankohtaisista poliittisista teemoista.

Tutkimus on toteutettu mikrohistoriallisella otteella, eikä kyse ole paikallishistoriasta tai puhtaasta elämäkerrasta. Juoni rakentuu Puikkosten rikollisen toiminnan ympärille, mutta se ei rakenna pelkkää henkilökuvaa Ananiaasta, saati paikallishistoriaa Kangasniemestä. Tutkimuksessa on pyritty mikrohistoriallisten työkalujen avulla rakentamaan tarkempaa kuvaa 1800-luvun murtuvasta sääty-yhteiskunnasta yksittäisen esimerkin kautta.

Ananias Puikkosen elämänvaiheet ja niistä kirjatut historialliset dokumentit antavat mahdollisuuden tutkia yhteiskunnan dynamiikkaa monesta näkökulmasta. Otto Mannisen poika, Mauno, on kirjannut ylös Ananiaan suullisia muistelmia elämästään 1900-luvun alkupuoliskolla ja muistiinpanot on taltioitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon Helsinkiin. Yhdistämällä muistiinpanot sanomalehtiin, Mikkelin maakunta-arkiston käräjäpöytäkirjoihin ja Kangasniemen kunnanarkiston kuntakokousten pöytäkirjoihin saamme kurkistusaukon kangasniemeläisen rosvon elämään 1800-luvulla.

Ananias Puikkonen hyödynsi murtuvaa sääty-yhteiskuntaa ja loi olemassa olevien mekanismien varaan menestyksekkään toiminnan. Toiminta perustui pääasiallisesti viinan salapolttoon, mutta hyödynsi laajasti paikallista väestöä rosvoamalla torppia ja talojen aittoja. Toiminta aiheutti lehdistössä hätääntynyttä kirjoittelua ja lopulta sai aikaan toimintaa myös alueen paikallisessa virkamiehistössä. Puikkosesta muodostui alueen pelätty rosvolegenda, joka herätti sukkelalla sanailullaan kiinnostusta, paitsi paikallisissa, myös alueen kulttuuriperheen vesassa. Rosvon tarinat jäljentyivät Mauno Mannisen ansiosta muistelmiksi ja lopulta niiden pohjalta kirjoitettiin rosvon elämään perustuva käsikirjoitus. Käsikirjoitusta ei koskaan julkaistu, mutta Hellevi Arjava kokosi sen pohjalta Ananias Puikkosen elämäntarinan kirjaksi, joka toi paikallislegendan jokaisen suomalaisen luettavaksi. Ilman Otto Mannisen jälkeläisiä olisimme yhtä mahtavaa rosvotarinaa köyhempiä.