Neopragmatismi ja kansainvälinen politiikka: Tutkielma Richard Rortyn pragmatismista ja sen vaikutuksista tieteenalan metateoriaan ja etiikkaan

Abstract

Richard Rortyn neopragmatismin seuraukset kansainvälisen politiikan tutkimukselle ja käytännölle

Kokoomaväitöskirja tarkastelee Richard Rortyn neopragmatismia ja sen seurauksia kansainvälisen politiikan tutkimukselle ja käytännölle. Väitöskirja koostuu neljästä vertaisarvioidusta ja tieteellisessä aikakausilehdessä julkaistusta artikkelista sekä itsenäisestä johdanto-osasta, jossa avataan tutkimuksen neopragmatistinen teoreettinen viitekehys ja esitetään artikkelien keskeiset väitteet ja johtopäätökset.

Väitöskirjassa tarkastellaan neopragmatismin seurauksia kansainväliselle politiikalle kahden eri tematiikan osalta.

Ensimmäisenä tarkastelun kohteena on neopragmatismin tietoon, totuuteen ja tieteeseen liittyvien näkemysten vaikutukset kansainvälisen politiikan metateoriaan. Analyysi keskittyy tällöin toisaalta yleiseen kysymykseen tieteenalan itsekuvasta neopragmatismin valossa, ja toisaalta erityisempään kysymykseen nousevasta kriittisen realismin haasteesta kansainvälisen politiikan metateoreettisena lähtökohtana.

Toiseksi väitöskirja tarkastelee neopragmatismin ihmiskäsitykseen, moraaliin ja kanssaihmisiin kohdistuvaan sensitiivisyyteen liittyvien ajatusten eettis-poliittisia seurauksia kansainväliselle etiikalle. Huomion kohteena on aluksi Rortyn neopragmatistinen näkemys ihmisoikeuksista ja erityisesti siihen liittyvä myötätunnon ja samalla moraalin manipulaatio. Väitöskirja käsittelee myös kriittisemmin myötätunnon politiikkaa ja sen ongelmia osana arkipäivän kokemustamme kaukaisesta kärsimyksestä.

Näitä teemoja käsitellään tarkemmin väitöskirjan neljässä artikkelissa. Artikkelien analyysiin pohjautuen väitöskirjassa esitetään, että Rortyn neopragmatismi on metateoreettisesti suotava mutta eettis-poliittisesti ristiriitainen viitekehys kansainvälisen politiikan tutkimukselle.

Rortyn neopragmatismi mahdollistaa tieteenalalle suotuisan pragmatistisen itsekuvan ”käytännöllisten ratkaisujen joukkona”, tarjoaa työkaluja suotavalle pluralistiselle metateoreettiselle asenteelle, sekä toimii selkeänä vaihtoehtona ongelmalliselle totuudenkaltaisuuteen pyrkivälle ja vahvaa ontologista käännettä edistävälle kriittisen realismin metateorialle.

Rortyn neopragmatismi on kuitenkin ristiriitaisempi mitä tulee kansainväliseen etiikkaan. Vaikka neopragmatistiset näkemykset myötätunnon roolista ja sosiaalisesta rakentumisesta ovat tärkeitä kansainvälisen moraalisen tietoisuuden näkökulmasta, neopragmatismi ei välttämättä tarjoa tarpeeksi kriittisiä työkaluja ja kriittistä asennetta tarkastella myötätunnon ja moraalin kultivointiin liittyviä konkreettisia pimeitä puolia, ongelmia ja jopa julmia vaikutuksia. Väitöskirjassa peräänkuulutetaankin lopuksi poliittisesti kriittisempää neopragmatistista asennetta.

This doctoral dissertation investigates Richard Rorty’s neopragmatism and its consequences for International Relations (IR). The dissertation consists of four peer-reviewed and published academic articles, complemented by an independent introduction that explicates the theoretical framework of the study (neopragmatism) and presents a summary of the main arguments and conclusions of the articles. The articles are presented in publication format at the end of the dissertation.

The dissertation explores the consequences of neopragmatism for IR in two thematic sections. The first section investigates the consequences of neopragmatist views on knowledge, truth and science for IR metatheory. In particular, the question of the self-image of the discipline and the emerging challenge of critical realist (CR) metatheory are engaged.

The second thematic section explores the consequences of neopragmatist views on self, morality and sensitivity to suffering for IR ethics. On the one hand, the dissertation focuses on Rorty’s neopragmatist defense of liberal human rights that relies on the idea of manipulating compassion to improve sensitivity and moral consciousness. On the other hand, the dissertation also presents a more critical approach to politics of compassion in the context of everyday experience of distant suffering (Haiti 2010 crisis). This analysis highlights the adverse consequences of manipulating compassion and compassionate action.

The primary research material of the dissertation consists of Rorty’s publications, particularly his later work on neopragmatism. The secondary research material consists of commentary on Rorty’s work, as well as of specific thematic literature in each article. The analysis in article 4 also utilizes collected empirical visual data (images).

The articles are presented thematically in the dissertation. The first two articles investigate the consequences of neopragmatism for IR metatheory. Article 1 Kansainvälinen politiikka ”käytännöllisten ratkaisujen joukkona”: Pragmatistinen tulkinta kansainvälisen politiikan tieteenalan itsekuvasta (Kosmopolis 2007, 37:1) provides a neopragmatist interpretation for the self-image of the discipline. The article approaches the discipline by discussing four influential IR theories. By relying on neopragmatism, the article argues that the discipline consists of clashing normatively-laden political vocabularies, and consequently the self-image of IR should be understood as a “collection of practical solutions” coupled with a healthy attitude of theoretical and methodological pluralism.

Article 2 ”Getting things right?”: A reconsideration of critical realism as a metatheory for IR (Journal of International Relations and Development 2011, 14) investigates critically the emerging metatheory of critical realism and its attempt to “get things right”. The article argues that correspondence theory of truth is an integral part of CR metatheory, and that the very idea of truth as correspondence is a problematic guide for substantive inquiry in IR. CR, as a whole, is found internally contradictory and ambiguous position. It is also suggested that the acceptance of CR might result in negative consequences for the disciple: realistic “truthtalk” could endanger theoretical and methodological pluralism and bring with it elements of scientific conservatism.

The last two articles investigate the consequences of neopragmatism for IR ethics. Article 3 Vapaus ennen totuutta: Richard Rortyn liberaalien ihmisoikeuksien pragmatistinen puolustuspuhe (Politiikka 2006, 48:3) reconstructs Rorty’s neopragmatist defense of liberal human rights and their expansion. The article elaborates the neopragmatist view of the decentralized self, as well as the related view of morality as contingent and social in nature. A special emphasis is put on sentimental education and particularly on the narrative manipulation of compassion. These views are found to be central to Rorty’s anti-foundationalist view of human rights and human rights culture.

Article 4 Cruel to care?: Investigating the governance of compassion in the humanitarian imaginary (International Theory 2014, 6:2) investigates in more detail the manipulation of compassion and its problems in the context of everyday experience of distant suffering. The 2010 post-earthquake humanitarian crisis in Haiti provides an illustrative case study. The article elaborates an eclectic approach to compassion in which seemingly internal affective responses have a socio-political existence, particularly through the embodiment of socially circulated narrative frames. By engaging a representative sample of NGO imagery related to post-earthquake humanitarian response in Haiti, the article illustrates how specific narrative frames seek to elicit and govern compassion, and how these aesthetic practices are problematic in portraying distant sufferers and facilitating alleviative action. As a result, the benevolent self-image of compassion becomes circumspect. The article concludes by exploring two potential alternative avenues for compassion and caring: the empowerment of local people to communicate their own experiences and preferences in crises, and the combination of compassion and anger to facilitate the emergence of politics of justice.

Based on these analyses, the key conclusion of the dissertation is the following: Rortian neopragmatism is a metatheoretically promising but ethico-politically contradictory framework for inquiry in IR.

On the one hand, Rortian neopragmatism provides a useful pragmatist understanding of the self-image of IR as a “collection of practical solutions”, tools for a desirable pluralistic attitude in the discipline, and a clear alternative for the problematic CR metatheory that attempts to “get things right” and advances a strong “ontological turn” in IR.

On the other hand, Rortian neopragmatism is more controversial and contradictory in the context of IR ethics. Neopragmatist views on morality that emphasize compassion and its social (narrative) manipulation are found important for a post-philosophical approach to IR ethics. However, Rorty’s neopragmatism does not provide critical enough tools and enough of a critical attitude with which to engage the darker and crueler sides of social (narrative) manipulation of compassion and morality in the public sphere. Therefore, a corrective move towards a more critical neopragmatist attitude is called for.