"Opintotukiasiassa olemme pitkän marssin eräässä käännekohdassa" - Vuoden 1992 opintotukiuudistus ja sitä ohjanneet diskurssit

Abstract

Vuonna 1992 Suomessa astui voimaan uusi opintotukilaki, joka muutti opintotukijärjestelmän rakennetta radikaalista. Opintolaina, joka oli aiemmin muodostanut opintotuen ytimen, menetti uudistuksessa merkitystään samalla, kun opintorahan merkitys kasvoi voimakkaasti. Opintotukijärjestelmä muuttuikin opintolainapainotteisesta opintorahapainotteiseksi saavuttaen sen muodon, joka sillä nykyäänkin on.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin vuoden 1992 opintotukiuudistuksen yhteydessä käytyä poliittista keskustelua niin eduskunnaan täysistunnoissa kuin opiskelijoiden keskuudessa. Lähestys aihetta diskurssianalyysin näkökulmasta ja tarkastelen, millaisia diskursseja ja puheavaruuksia opintotukiuudistuksen yhteydessä voi havaita ja miten ne näkyivät itse uudistusprosessissa sekä sen tuloksissa. Lisäksi pureudun tutkimuksessani siihen, miksi vuoden 1992 opintotukiuudistus ylipäätään toteutui keskellä 1990-luvun lamaa ja mikä oli toisaalta uudistuksen asema opintotuen historiassa? Tärkeimpänä lähdeaineistonani toimivat eduskunnan valtiopäiväasiakirjat, minkä lisäksi hyödynnän ylioppilaslehdissä ja sanomalehdissä esiintyneitä kirjoituksia.

Opintotukiuudistusta ohjanneet diskurssit voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan. Opintotukiuudistukselle suunnan antaneisiin diskursseihin kuuluvat kestämättömien opintolainojen diskurssi, sosiaalisen tasa-arvon diskurssi ja opintotuen raamatun diskurssi. Ne rakensivat uudistukselle päämääriä, joiden mukaan uudistuksen oli vähennettävä tuen lainapainotteisuutta, kasvatettava opiskelijoiden välistä tasa-arvoa ja noudatettava mahdollisimman tarkasti Eero Kurrin laatimaa raporttia, jonka pohjalta uudistusta oli lähdetty toteuttamaan. Päätöksentekoa muovanneet ja rajanneet diskurssit vaikuttivat puolestaan siihen, millaiseksi opintotukiuudistus muotoutui eduskuntakäsittelynsä aikana. Säästämisen ja tehokkuuden diskurssien mukaan uuden opintotukilain oli huomioitava laman sille aiheuttamat taloudelliset reunaehdot ja tehostettava opintotuen byrokratiaa. Opintotuen voimaan saattaneiden diskurssien kategorian muodostaa yksin pakon diskurssi, jonka mukaan uudistuksen toteuttaminen oli välttämätöntä.

Vaikka opintotukiuudistusta ohjanneet diskurssit voikin jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan, jää kategorioiden ulkopuolelle joukko diskursiivista keskustelua, jota opintotukiuudistus nostatti, mutta joka ei merkittävästi vaikuttanut itse uudistusprosessiin. Vuoden 1992 opintotukiuudistuksesta käyty eduskuntakeskustelu ajautui esimerkiksi toistuvasti diskursiivisiin määrittelykamppailuihin siitä, miten opintukiuudistus ja siihen liittyvät asiakysymykset, kuten hallituksen esitys uudeksi opintotukilaiksi, opintotuki ja opiskelijat, representoitiin. Kategorioiden ulkopuolelle jää myös opiskelijoiden rakentama pahojen markkinakorkojen diskurssi, joka uskoi markkinakorkoisiin opintolainoihin siirtymisen aiheuttavan lukuisia ongelmia, kuten opiskelijoiden eriarvoistumista ja opintojen pitkittymistä.

Opintotukiuudistuksen toteutumista pahimman laman keskellä voidaan selittää useammalla tekijällä. Ensinnäkin uudistuksen valmistelu ja käsittely ajoittuivat siten, etteivät laman vaikutukset olleet vielä ehtineet realisoitua. Toiseksi uudistus hillitsi valtion menojen kasvua pitkällä aikavälillä, koska korkotuen maksamisesta opintolainoille luovuttiin. Lisäksi uudistuksen yhteydessä opintotuen byrokratiaa voitiin rationalisoida, mikä oli yhdenmukaista 1990-luvun alussa vallinneen tehokkuusajattelun kanssa. Uudistuksen toteuttaminen nähtiin myös suoranaisena pakkona, jolle ei ollut vaihtoehtoja.

Vuoden 1992 opintotukiuudistus oli sekä jatkumo että käännekohta opintotuen historiassa. Jatkumoksi uudistusta voi nimittää, koska se seurasi muutostrendejä, jotka olivat ohjanneet opintotuen kehitystä edellisillä vuosikymmenillä. Uudistuksen voimaanastumisen myötä suomalaisen opintotukipolitiikan suunta kuitenkin muuttui, mikä tukee tulkintaa opintotukiuudistuksesta käännekohtana.