Verotus ja oikeuskieli. Suomalais-venäläisen verosanaston laatiminen ja termianalyysi./ Nalogooblo enie i pravovoj âzyk. Sostavlenie finsko-russkogo glossariâ v oblasti nalogovogo prava i analiz terminov
Kemppainen, Kristiina (2016)
2016
Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot - Master's Programme in Multilingual Communication and Translation Studies
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-02-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201602101183
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201602101183
Tiivistelmä
Tässä työssä tutkitaan suomalaista verotukseen liittyvää termistöä ja sen taustalla olevia käsitteitä, verrataan niitä venäläisiin termeihin ja käsitteisiin ensisijaisesti venäläisen verolainsäädännön perusteella. Vastineen puuttuessa kohdekielessä annetaan uusi termi lähdetermin vastineeksi. Tutkimuksen tulosten perusteella on tehty suomalais-venäläinen verosanasto.
Tutkimuksen sanastotyö pohjautuu Suomen Valtiovarainministeriön и valtioneuvoston kanslian tekemään Verosanastoon (2002), josta on valittu osa termeistä määritelmineen. Muut termit on lisätty verotusta käsittelevästä suomalaisesta kirjallisuudesta ja Verohallinnon verkkosivuilta. Laaditussa verosanastossa on 116 suomalaista termiä ja 145 venäläistä käännösvastinetta.
Tutkimuksen aineistona ovat lakitekstit, vero-oikeuden oppikirjat, tutkielmat, suomalais-venäläiset sanakirjat ja erilaiset viralliset verkkosivustot. Lähtökohtana ovat suomalaiset ja venäläiset käsitteet, joita tarkastellaan ja verrataan keskenään. Lähdetermeille annetaan optimaalisimmat vastineet venäjän kielessä ja niiden lähdetyypit merkitään sovinnaislyhenteillä vastineiden hakemistossa. Vertailuanalyysin tuloksena annetaan ohjeita verosanaston kommenteissa, kuinka termien ja vastineiden käsitteet vastaavat toisiaan. Uudet termit merkitään erikseen myös vastineiden hakemistossa sovinnaislyhenteellä.
Tutkimuksessa pohditaan oikeuskielen ominaispiirteitä, jotka selkeästi vaikeuttavat oikeustekstien ymmärtämistä ja tulkintaa, esimerkkinä mainitaan mm. tautologia, määritelmäpitoisuus, kaavamaisuus, pitkien lauseiden ja lyhenteiden käyttö. Oikeusterminologiassa esiintyy muiden lisäksi synonymiaa ja polysemiaa. Teoriassa käsitellään ekvivalenssin ongelmia, jotka näkyvät aina lekseemin, kieliopin sekä tekstin ja kulttuurin tasolla. Ekvivalenssiongelmaan pyritään antamaan yleisiä ohjeita, jotka edesauttavat oikeustekstien kääntämistä esimerkiksi silloin, kun lähdekäsitteelle ei löydy vastinetta ollenkaan. Uusien termien luominen on poikkeuksellista, mutta joskus ainoa tapa välittää lähdekäsite kohdekielessä. Kääntäjän tulkinta, osaaminen ja tiedot kielestä ja erikoisalasta ovat ratkaisevia tekijöitä juridisessa kääntämisessä.
Tutkielman loppupäätelmän mukaan suurin osa lähdekäsitteistä löytyy myös venäjän kielestä. Useimmiten kyseessä on lähivastine. Erot verojärjestelmissä näkyvät kuitenkin terminologiassa siten, että kaikista suomen termeistä 23 sanalle vastineita ei ole. Termityön tuloksena on verosanasto, jolla on deskriptiivisen sanakirjan ominaisuuksia. Verosanasto sisältää paitsi itse terminologian myös terminologiset kaavat ja sanahakemistot, jotka auttavat antamaan yleisen kuvan suomalaisesta verotuksesta ja ymmärtämään termin aseman Suomen verojärjestämässä.
Tutkimuksen sanastotyö pohjautuu Suomen Valtiovarainministeriön и valtioneuvoston kanslian tekemään Verosanastoon (2002), josta on valittu osa termeistä määritelmineen. Muut termit on lisätty verotusta käsittelevästä suomalaisesta kirjallisuudesta ja Verohallinnon verkkosivuilta. Laaditussa verosanastossa on 116 suomalaista termiä ja 145 venäläistä käännösvastinetta.
Tutkimuksen aineistona ovat lakitekstit, vero-oikeuden oppikirjat, tutkielmat, suomalais-venäläiset sanakirjat ja erilaiset viralliset verkkosivustot. Lähtökohtana ovat suomalaiset ja venäläiset käsitteet, joita tarkastellaan ja verrataan keskenään. Lähdetermeille annetaan optimaalisimmat vastineet venäjän kielessä ja niiden lähdetyypit merkitään sovinnaislyhenteillä vastineiden hakemistossa. Vertailuanalyysin tuloksena annetaan ohjeita verosanaston kommenteissa, kuinka termien ja vastineiden käsitteet vastaavat toisiaan. Uudet termit merkitään erikseen myös vastineiden hakemistossa sovinnaislyhenteellä.
Tutkimuksessa pohditaan oikeuskielen ominaispiirteitä, jotka selkeästi vaikeuttavat oikeustekstien ymmärtämistä ja tulkintaa, esimerkkinä mainitaan mm. tautologia, määritelmäpitoisuus, kaavamaisuus, pitkien lauseiden ja lyhenteiden käyttö. Oikeusterminologiassa esiintyy muiden lisäksi synonymiaa ja polysemiaa. Teoriassa käsitellään ekvivalenssin ongelmia, jotka näkyvät aina lekseemin, kieliopin sekä tekstin ja kulttuurin tasolla. Ekvivalenssiongelmaan pyritään antamaan yleisiä ohjeita, jotka edesauttavat oikeustekstien kääntämistä esimerkiksi silloin, kun lähdekäsitteelle ei löydy vastinetta ollenkaan. Uusien termien luominen on poikkeuksellista, mutta joskus ainoa tapa välittää lähdekäsite kohdekielessä. Kääntäjän tulkinta, osaaminen ja tiedot kielestä ja erikoisalasta ovat ratkaisevia tekijöitä juridisessa kääntämisessä.
Tutkielman loppupäätelmän mukaan suurin osa lähdekäsitteistä löytyy myös venäjän kielestä. Useimmiten kyseessä on lähivastine. Erot verojärjestelmissä näkyvät kuitenkin terminologiassa siten, että kaikista suomen termeistä 23 sanalle vastineita ei ole. Termityön tuloksena on verosanasto, jolla on deskriptiivisen sanakirjan ominaisuuksia. Verosanasto sisältää paitsi itse terminologian myös terminologiset kaavat ja sanahakemistot, jotka auttavat antamaan yleisen kuvan suomalaisesta verotuksesta ja ymmärtämään termin aseman Suomen verojärjestämässä.