Sosiaalityöntekijän harkintavalta uudistuneessa sosiaalilainsäädännössä
Parkkinen, Kaisa (2016)
2016
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Social Work
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-02-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201602091180
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201602091180
Tiivistelmä
Suomalaisessa sosiaalihuollossa on meneillään reformi, joka aiheuttaa mittavia mullistuksia sosiaalihuollon kentällä sekä rakenteellisesti, että lainsäädännön tasolla. Tämä tarkoittaa samalla muutoksia myös sosiaalityöhön viranomaistoimintana. Yhtenä keskeisenä sosiaalityön toteuttamisen välineenä voidaan nähdä harkintavalta, eli lainsäädännön kautta sosiaalityöntekijälle delegoitu oikeus tehdä kansalaisia koskevia päätöksiä.
Pro gradu -tutkimukseni tarkoitus on selvittää, millaisia vaikutuksia uudistuneella sosiaalilainsäädän-nöllä on sosiaalityöntekijän harkintavaltaan. Tutkimusaineistonani toimivat sosiaalihuoltolaki (1301/2014), laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015), sekä näihin liittyvät hallituksen esitykset. Aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysina, jossa teoreettisena viitekehyksenä toimi harkintavallan käsite.
Tulokseni osoittavat, että uudistunut sosiaalilainsäädäntö mahdollistaa sosiaalityöntekijöille harkintavaltaa liittyen sosiaalisiin ilmiöihin, asiakkaan tarpeisiin, asiakasprosessiin ja toimenpiteisiin, sekä eettisiin tekijöihin. Nämä osa-alueet sisältävät harkintavaltaa aina asiakkaan tilanteeseen vaikuttavista rakenteellisista taustatekijöistä oikeanlaisiin palveluihin, lainsäädännön vaatimuksiin ja eettisiin periaatteisiin asti. Lisäksi havaitsin, että sosiaalilainsäädäntö ohjaa sosiaalityöntekijän harkintavaltaa kahdella tasolla. Näistä toiminnan taso sisältää erilaisia toimintaohjeita ja sääntelee sitä, miten sosiaalihuoltoa tulee käytännössä konkreettisesti toteuttaa. Periaatteellinen taso puolestaan ohjaa sosiaalityöntekijän harkintavaltaa erilaisten arvoperiaatteiden kautta edellyttäen, että huomiota kiinnitetään esimerkiksi sellaisiin tekijöihin, kuin asiakkaan etu ja osallisuus sekä sosiaalihuollon laatu.
Voidaankin todeta, että sosiaalilainsäädännön uudistuksilla on ollut vaikutusta sosiaalityöntekijän harkintavallan laajuuteen. Harkintavallan institutionaalisia ja eettisiä raameja on kavennettu aiempaa yksityiskohtaisemman lainsäädännön kautta, sääntelemällä näin sosiaalityön ammatillista toimintaa tiukemmin. Kuitenkin samanaikaisesti on sosiaalityön sisällöllistä harkintavaltaa laajennettu antamalla aiempaa enemmän mahdollisuuksia asiakkaan tarpeisiin, tarvittaviin palveluihin ja sosiaalisiin ilmiöihin liittyvään harkintaan. Uudistusten myötä näyttävät keskeisimmiksi sosiaalityön toimintaa määrittäviksi tekijöiksi nousevan sosiaalihuollon arvoperustaiset lähtökohdat, kuten sosiaalihuollon laatu, asiakaslähtöisyys ja yhdenmukaisuus.
Pro gradu -tutkimukseni tarkoitus on selvittää, millaisia vaikutuksia uudistuneella sosiaalilainsäädän-nöllä on sosiaalityöntekijän harkintavaltaan. Tutkimusaineistonani toimivat sosiaalihuoltolaki (1301/2014), laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015), sekä näihin liittyvät hallituksen esitykset. Aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysina, jossa teoreettisena viitekehyksenä toimi harkintavallan käsite.
Tulokseni osoittavat, että uudistunut sosiaalilainsäädäntö mahdollistaa sosiaalityöntekijöille harkintavaltaa liittyen sosiaalisiin ilmiöihin, asiakkaan tarpeisiin, asiakasprosessiin ja toimenpiteisiin, sekä eettisiin tekijöihin. Nämä osa-alueet sisältävät harkintavaltaa aina asiakkaan tilanteeseen vaikuttavista rakenteellisista taustatekijöistä oikeanlaisiin palveluihin, lainsäädännön vaatimuksiin ja eettisiin periaatteisiin asti. Lisäksi havaitsin, että sosiaalilainsäädäntö ohjaa sosiaalityöntekijän harkintavaltaa kahdella tasolla. Näistä toiminnan taso sisältää erilaisia toimintaohjeita ja sääntelee sitä, miten sosiaalihuoltoa tulee käytännössä konkreettisesti toteuttaa. Periaatteellinen taso puolestaan ohjaa sosiaalityöntekijän harkintavaltaa erilaisten arvoperiaatteiden kautta edellyttäen, että huomiota kiinnitetään esimerkiksi sellaisiin tekijöihin, kuin asiakkaan etu ja osallisuus sekä sosiaalihuollon laatu.
Voidaankin todeta, että sosiaalilainsäädännön uudistuksilla on ollut vaikutusta sosiaalityöntekijän harkintavallan laajuuteen. Harkintavallan institutionaalisia ja eettisiä raameja on kavennettu aiempaa yksityiskohtaisemman lainsäädännön kautta, sääntelemällä näin sosiaalityön ammatillista toimintaa tiukemmin. Kuitenkin samanaikaisesti on sosiaalityön sisällöllistä harkintavaltaa laajennettu antamalla aiempaa enemmän mahdollisuuksia asiakkaan tarpeisiin, tarvittaviin palveluihin ja sosiaalisiin ilmiöihin liittyvään harkintaan. Uudistusten myötä näyttävät keskeisimmiksi sosiaalityön toimintaa määrittäviksi tekijöiksi nousevan sosiaalihuollon arvoperustaiset lähtökohdat, kuten sosiaalihuollon laatu, asiakaslähtöisyys ja yhdenmukaisuus.