"Konstit, konstitpa on vaimollakin." Dialogikerronta ja dialogisuus Maria Jotunin novellissa "Kansantapa"

Abstract

Tutkielma käsittelee dialogikerrontaa suhteessa kokemuksen välittymiseen Maria Jotunin novellissa Kansantapa (kokoelmasta Kun on tunteet, 1913). Tutkimuskysymyksenä on selvittää tekstissä esiintyvien erilaisten dialogikerronnan ja yleisemmin dialogisuuden keinojen merkitys tarinan teeman välittymiseen ja tulkintaan. Vuoropuhelukerronnan keinot vaihtelevat tarinamaailman sisäisten tapahtumien myötä, jolloin tarinan naishahmojen välistä vuorovaikutusta on mahdollista tarkastella kolmena erityyppisenä dialogina. Esitän, ettei kaunokirjallinen dialogi rajaudu pelkästään henkilökuvaa rakentavaksi tai objektiivisuuden illuusiota tuottavaksi kerronnan muodoksi, vaan että myös osa vuoropuhelujen esityksistä on mahdollista nähdä nimenomaan kertojan muotoilemiksi ja tarinan temaattista merkitystä tuottaviksi esityksiksi. Tulkinnallisena kehyksenä on tekstin viittaavuus ja dialogisuus suhteessa kirjoitusajankohdan yhteiskunnallisiin oloihin: hypoteesina toimii ajatus siitä, ettei vuoropuhelujen kuvausten kautta välittyvä kokemus kiinnity pelkästään yksittäiseen hahmoon. Esitetyn puheen on pikemminkin mahdollista tulkita tuovan esiin laajemmin naisten avioliittoa koskevia ristiriitaisia odotuksia. Tavoitteena on löytää tulkinnallisia risteämiä Jotunin tuotannon yhteiskunnallisen merkityksen ja uudistuksellisen vuoropuhelukerronnan välillä.

Tutkielman metodina on Kansantavan kolmen erilaisen dialogikerronnan muodon analyysi jälkiklassisen narratologian ja dialogia koskevan teorian avulla. Ajatus dialogista sanallistettujen ja sanattomien viestien kokonaisuutena rinnastuu Bronwen Thomasin näkökulmaan fiktiivisestä vuoropuhelusta osana kuvattua sosiaalista kontekstia. Ei-verbaalinen viestintä taas liittyy osaksi mielen ilmenemisen moninaisia keinoja: hahmojen eleet näyttäytyvät osana Alan Palmerin ja Lisa Zunshinen narratologiaa ja kognitiivista psykologiaa yhdistävää mielen teoriaa. Mielen teoria sallii käytöksen lukemisen osaksi tajunnan ilmenemistä, mutta samalla sen avulla on mahdollista tulkita mielten välille sosiaalisuutta. Hahmojen dialogiset mielet tuottavat kuvaa naisten välisestä yhteydestä, joka on nähtävissä kerronnan rakenteisiin ulottuvana tekijällisen äänen muotoilemana ideologisena ratkaisuna. Kertovan tason ideologisuutta käsittelen Susan Lanserin tekijällisen äänen teorian avulla. Myös naishahmojen suorilta vaikuttavien puhe-esitysten dialogi on nähtävissä kertojan muotoilemana ja tematisoimana esityksenä. Esitetty puhe on nollapersoona- ja passiivimuodon myötä tulkittavissa enemmänkin yleisen kuin yksityisen kokemuksen kuvaksi. Persoonatonta kokemusta tarkastelen yhdistelmänä Lanserin mallintamaa yhteisöllistä ääntä ja Richard Walshin teoretisoimaa laajan hahmottoman joukon äänen interpellaatiota.

1900 luvun alussa ilmestyneen tekstin luenta jälkiklassisen narratologian teorioiden valossa tuottaa novellille tulkinnan, joka poikkeaa aiemmasta tutkimuksesta painottuessaan nimenomaan kaunokirjallisen kerronnan keinoihin tekstin merkityksen välittymisessä. Erilaiset vuorovaikutuksen kuvauksen keinot ja yhteisöllisen äänen huomioiva tulkinta sekä laajentaa näkökulmaa Maria Jotunin tuotannon mahdollisista merkityksistä että nostaa esiin nimenomaan kirjailijan dialogikerronnalle ominaiset piirteet. Nollapersoona- ja passiivimuodon kautta yksittäisten hahmojen puhe laajenee välittämään kasvottoman naiskollektiivin avioliittoa koskevia odotuksia, joiden voi tavanomaisuudessaan mieltää kuuluvan samaan aikaan kaikille ja ei-kellekään.