Propter verba eorum et gestus. Maine, kuulopuheet ja muu toisen käden informaatio 1200-luvun loppupuolen languedocilaisissa inkvisitiopöytäkirjoissa

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 1200-luvun loppupuolen languedocilaisten harhaoppi-inkvisitioiden pöytäkirjamateriaalissa esiintyvää maineeseen, kuulopuheisiin ja muuhun toisen käden informaatioon liittyvää tietoa. Harhaoppi-inkvisitiot olivat 1200-luvun alkupuolelta eteenpäin katolisen kirkon tapa taistella harhaoppisuutta vastaan. Saattaakseen syyllisiksi todettuja tuomiolle, kirkon viranomaiset kuulustelivat vaihtelevin tavoin valikoituja ihmisiä selvittääkseen totuuden heidän tekemisistään. Suullisesti käydyistä kuulusteluista laadittiin pöytäkirjoja, joita on säilynyt meidän päiviimme asti erityisesti nykyisen Etelä-Ranskan alueelta, johon myös tämän tutkimuksen maantieteellinen fokus on suunnattu. Keskeisenä lähdemateriaalinani toimineet pöytäkirjat on laadittu Toulousen seudulla vuosina 1273 1282. Tuohon aikaan languedocilaiset inkvisiittorit olivat erityisen kiinnostuneita sellaisista henkilöistä, joiden epäiltiin olleen tekemisissä hyviksi miehiksi kutsuttujen hurskaiden kanssa. Kirkon näkökulmasta he olivat vaarallisia harhaoppisia.

Suulliselle vuorovaikutukselle sosiaalisen elämänsä perustaneissa keskiaikaisissa yhteisöissä maineella oli suuri merkitys sekä arjessa että oikeudessa. Hyvä maine on aiemmassa tutkimuksessa nähty varsin yksimielisesti sosiaalisen osallistumisen ja juridisten vaikutusmahdollisuuksien edellytyksenä. Henkilön maine rakentui pitkälti sen kautta, miten muut ihmiset tulkitsivat hänen puheitaan ja tekojaan. Tieto tästä levisi eteenpäin ihmisten puhuessa muille kyseiseen henkilöön liittyvistä asioista, ja puheiden kuulijat tekivät sen perusteella omat tulkintansa. Puheissa levinnyt toisen käden informaatio oli tärkeä apuväline ihmisten luoviessa eteenpäin sosiaalisessa elämässään.

Maineeseen, kuulopuheisiin ja muuhun toisen käden informaatioon liittyvää tietoa käsitellään mahdollisimman kokonaisvaltaisesti yksittäisessä inkvisitiopöytäkirjakokoelmassa. Yksityiskohtaisen tekstianalyysin kautta analysoidaan sitä, miten ja missä rajoissa ihmisten puheet, niiden rakentama maine ja muu toisen käden informaatio ovat tavoitettavissa inkvisiittoreiden pöytäkirjoista, miten inkvisiittorit käyttivät tätä tietoa osana juridisia tutkimuksiaan, ja mikä näiden sosiaalisten ilmiöiden merkitys oli pöytäkirjatekstin takaisessa eletyssä todellisuudessa, erityisesti hyvien miesten ja heidän seuraajiensa toiminnassa.

Joutuessaan inkvisiittoreiden kuultavaksi, ihmiset vastasivat heidän esittämiinsä kysymyksiin sen perusteella, millaista tietoa heillä oli muista kotiyhteisönsä jäsenistä. Usein esimerkiksi mainittiin syystä tai toisesta epäilyttävässä maineessa olleita henkilöitä. Kuulusteltavat myös raportoivat inkvisiittorille paljon muilta kuulemiaan puheita ja muuta toisen käden informaatiota, jonka seurauksena inkvisiittoreiden pöytäkirjat tarjoavat hedelmällisen, joskin lähdemetodologisesti ongelmallisen, kurkistuaukon näihin languedocilaisten yhteisöjen puheisiin. Ne ovat kuitenkin tavoitettavissa hyvin typistyneinä ja yksipuolisina. Inkvisiittorin kiinnostuksen kohteet määrittävät sitä, mihin asioihin liittyviä puheita pöytäkirjoissa mainitaan, ja inkvisiittorin suosima sanasto ja kategoriat leimaavat vaihtelevissa määrin tapaa jolla tiedot puheista on kirjattu.

Inkvisiittorit käyttivät heille raportoitua toisen käden informaatiota monipuolisesti hyödyksi tutkimuksissaan. Esimerkiksi ihmisten maineeseen liittyvää tietoa ilmeisesti sovellettiin harhaoppi-inkvisitioissa hieman vapaammin kuin muunlaisissa oikeusprosesseissa. Sen perusteella suunnattiin tutkimuksia, ja se oli käypää todistusaineistoa. Kuulusteltavat olivat keskeisessä roolissa tämän häilyvän informaation välittäjinä, ja heidän tulkinnoillaan oli suuri vaikutus lopullisten pöytäkirjojen sisältämään tietoon. Maineen ja kuulopuheiden kaltaiset ilmiöt myös värittivät heidän lausuntojensa sisältöä.

Maineella ja suullisella informaatiolla oli suuri merkitys myös hyvien miesten ja heidän seuraajiensa toiminnassa pöytäkirjatekstin takana. Languedocissa puheissa levinnyttä tietoa ihmisistä ja heidän maineestaan tulkittiin monista eri näkökulmista. Samanlaiset asiat saattoivat tehdä henkilöstä epäilyttävän harhaoppisen tai luotetun toverin, riippuen täysin tulkitsijan omista asenteista ja ajatuksista. Niille, jotka halusivat olla tekemisissä hyvien miesten kanssa, hyvä ja luotettava maine oli tärkeä ennakkoehto osallistumiselle. Pöytäkirjojen perusteella on tulkittavissa, että ainakin 1200-luvun loppupuolella hyvien miesten toiminta mahdollistui eräänlaisen epämääräisen suullisen informaation verkoston ansiosta.

Tutkimukseni keskustelee sekä keskiaikaisen harhaoppisuuden ja inkvisitioiden historiografian että maineeseen ja suulliseen informaation välitykseen liittyvän tutkimuksen kanssa. Erityisenä fokuksena on inkvisiittoreiden pöytäkirjojen todellisuussuhdetta analysoivan tekstikriittisen tutkimustradition tulosten syventäminen tarkkaan rajatussa kontekstissa. Siihen liittyvistä havainnoista seuraa myös tarve uudelleenarvioida harhaoppisiksi tuomittujen hyvien miesten ja heidän seuraajiensa uskonelämästä aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä tulkintoja.