Maailmanlopun ajaton kertomus: Apokalyptinen kronotooppi H. G. Wellsin Maailmojen sota -teoksessa ja sen adaptaatioissa.

Abstract

Apokalyptiset kertomukset ovat nykyaikana entistä suositumpia niin uskonnollisina kuin tieteisfiktiivisinäkin kertomuksina. Suurin osa maailmanloppua käsittelevistä kertomuksista kuitenkin toistaa samoja juoniratkaisuja ja kuvastoja. Tutkielmassa selvitetään apokalypsin kertomuksellisia piirteitä sekä konventioita ja tutkitaan maailmanloppua kertomuksena eikä niinkään maailmanloppua kertomuksissa. Kohdeteoksina tutkielmassa analysoidaan H. G. Wellsin Maailmojen sota -teosta (The War of the Worlds 1898) sekä Orson Wellesin, Byron Haskinin ja Steven Spielbergin adaptaatioita Wellsin alkuperäisteoksesta. Myöhemmät adaptaatiot Wellsin teoksesta toistavat alkuperäisteoksen perustarinan teknologisesti ylivoimaisista ulkoavaruuden hyökkääjistä, jotka käyvät sotaan ihmiskuntaa vastaan. Useampi kohdeteos mahdollistaa eri aikakausina tuotettujen kertomusten tutkimisen ja sen, kuinka apokalyptisyys syntyy teoksissa eri aikakausina.

Tutkielmassa käytetään erityisesti Mihail Bahtinin kehittämää kronotoopin termiä, jota hyödyntäen kehitetään uusi apokalyptinen kronotooppi, jolla erotellaan apokalypsin ominaislaatuiset ajalliset ja paikalliset suhteet kertomuksen sisällä. Osana kronotooppia kehitetään myös apokalyptinen juonirakenne sekä apokalyptisen toimijan malli, joita testaan kohdeteosten avulla. Kohdeteoksia ja apokalypsiä tarkastellaan myös niiden suhteessa historialliseen kehitykseen uskonnollisissa apokalyptisissä kertomuksissa sekä niiden suhdetta tieteisfiktioon ja utopiakirjallisuuden perintöön. Kohdeteosten kerronnan tulkinnassa käytetään keskeisiä narratologian tutkimuskirjallisuutta kuten Gérard Genetten kehittämiä teorioita sekä Wayne C. Boothin ja James Phelanin retorisen narratologian teorioita.

Tutkimuksen myötä apokalyptisistä kertomuksista nousee esille selkeää toisteisuutta kertomusten juonen tasolla, mikä osaltaan todistaa apokalyptisen juonirakenteen toimivuuden. Apokalyptiset kertomukset ovat hyvin vahvasti ominaisten ajallisuuksien hallitsemia ja tämän myötä apokalyptinen kronotooppi osoittaa, että apokalyptisillä ja post-apokalyptisillä kertomuksilla on selkeästi erilaiset kerronnalliset rakenteet, vaikka ne käsittelevätkin samoja teemoja. Myös apokalyptiset kertomukset itsessään voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan: henkilökohtaisiin apokalypseihin, viihteellisiin kuvauksiin maailman murtumisesta sekä antroposentrisen ajan luonnetta pohtiviin teoksiin. Tämän lisäksi apokalyptiset kertomukset voidaan jakaa eri alalajeihin niiden päähenkilön toiminnallisten mahdollisuuksien sekä aseman mukaan. Osa kertomuksista voi hyödyntää aktiivisempia henkilöhahmoja ja tämä on nähtävissä esimerkiksi katastrofielokuvissa. Toisaalta kohdeteokset tuovat esille tapahtumille alisteiset ja passiiviset henkilöhahmot, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa maailmanlopun etenemiseen.