Osaaminen keskiössä - Ammattikorkeakoulun uusi paradigma

Abstract

Ammattikorkeakoulut syntyivät 20 vuotta sitten tilanteessa, jolloin koulutusjärjestelmän epäkohtiin haluttiin kiinnittää enemmän huomiota. Tänään ammattikorkeakoulut käyvät läpi mittavaa rakenteellista kehitystyötä ja pyrkivät sopeutumaan tehokkuuden, tuottavuuden ja talouden asettamiin reunaehtoihin. Muutoksen tavoitteena on uudistaa työelämää sekä tarjota entistä osaavampia asiantuntijoita jatkuvasti muuttuville toimialoille. Tämä tukee myös nykyisen hallitusohjelman tavoitteita, joiden mukaan Suomi on kymmenen vuoden päästä maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta ja meidät tunnetaan koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaana.

Tässä tutkimuksessa on selvitetty yhden ammattikorkeakoulun henkilöstön kehittämiseen kuuluvien toimintakäytänteiden rakentumista, ongelmia ja uudistumista 1990- luvun alusta tähän päivään. Tuona ajanjaksona työelämässä on tapahtunut murroksia, joilla on ollut vaikutuksia myös ammattikorkeakoulussa työskentelevän henkilöstön osaamisvaatimuksiin. Ammattikorkeakouluopettajuutta ei voi nähdä enää perinteisen mallin mukaan yksilöön sitoutuneena asiantuntijuutena, vaan asiantuntijuutena, joka kehittyy horisontaalisesti osana verkostoja ja kumppanuuksia. Myös ammattikorkeakoulun johtamistoimintojen tulee tukea tätä kehitystä.

Tutkimuksessa on kuvattu pitkän aikavälin kuluessa tapahtunut merkittävä toimintajärjestelmän sekä johtamisen muutos. Muutosta voidaan verrata paradigmamuutokseen – suuri periaatteellinen muutos - kun mekanistisesta henkilöstön kehittämisen toimintajärjestelmästä on laajennettu osaamisen johtamisen ja kehittämisen toimintajärjestelmään. Ammattikorkeakoulun uusi paradigma, jossa osaaminen nostetaan johtamistyön keskiöön, edellyttää johtamis- ja esimiestyössä ennen kaikkea ihmisten johtamiseen kuuluvien osaamiskokonaisuuksien ja entistä tavoitteellisemman johtamistoiminnan oppimista.

Kyseessä on kuuden vuoden aikana toteutettu pitkittäistutkimus, jossa on hyödynnetty kehittävän työntutkimuksen viitekehystä. Tutkimuksen aikana toteutettua käytännön kehittämistyötä on mallinnettu ekspansiivisen oppimissyklin mukaan. Työssä korostuu ekspansiivisen oppimisen kautta yhdessä toimijoiden kanssa toteutettu muutos, jonka kautta on luotu uusi ja kehittyneempi ratkaisu. Kehittämistoiminta on tapahtunut vuorovaikutteisesti, jolloin toimijat ovat osallistuneet aktiivisesti oman toimintansa analysointiin, ongelmien etsimiseen sekä uusien toimintojen luomiseen ja kehittämiseen.

Tutkimuksessa lähtökohtana on ollut, että osaamispohjaista strategia-ajattelua on mahdollista oppia, jos toiminnan uudistumisen periaatteet rakennetaan osaksi organisaation johtamis- ja toimintakäytänteitä. Osaamisen johtamisen ja kehittämisen toimintamalli tarkoittaa entistä kokonaisvaltaisempaa näkemystä organisaation tulevaisuudesta ja tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta. Käytännössä tämä edellyttää kykyä entistä vuorovaikutteisempaan toimijuuteen, jossa päätökset syntyvät yhteisen keskustelun ja kehittelyn aikana rakentuvan uuden tiedon pohjalle. Johdon ja esimiesten tehtävänä on kiinnittää huomiota yhteisöllisen osaamisen rakentamiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä strategioiden että tavoitteiden suuntaisesti. Osaamisen johtaminen ja kehittäminen edellyttävät myös vuorovaikutteista sekä kollektiivista johtamiskäyttäytymistä.

Osaamisen johtamisen ja kehittämisen toimintamalli antaa paljon mahdollisuuksia niille henkilöille, jotka kykenevät näkemään laajoja kokonaisuuksia sekä kehittymään myös sivusuuntaisesti omalla työurallaan. Osaamisen johtamisen ja kehittämisen toimintamalli vaatii erityisen paljon johtajuudelta, koska se mahdollistaa tilanteen, jossa kukin työntekijä voi olla huippu omassa työssään ja omalla toiminta-alueellaan. Toimintamallin uskottavuus puolestaan syntyy siitä, että se otetaan laajasti käyttöön koko organisaatiossa ja johtajilla on yhteinen käsitys tavoiteltavasta toiminnasta. Osaamisen johtamisen ja kehittämisen toimintamalli testaa näin ollen myös kollektiivisen johtajuuden kyvykkyyttä.

Tutkimustulosten mukaan osaamisen johtamisen ja kehittämisen toimintamalli on tuonut muutoksia käytännön johtamistyöhön. Johtamistyöstä on tullut tavoitteellisempaa, kun strategioita, kehittämissuunnitelmia, kehityskeskusteluita tai osaamista ei nähdä enää erillisinä elementteinä vaan yhteen kietoutuneena systeeminä. Käytännön toiminnassa tämä tarkoittaa tietoista keskustelua organisaation strategisista tavoitteista sekä eri johtamistoimintojen välisistä yhteyksistä. Toisaalta osaamisen johtamisen ja kehittämisen toimintamalli on tarkoittanut esimiehille oman johtamistoiminnan reflektointia sekä kollektiivisen johtamistoiminnan tietoista kehittämistä yhteisen kohteen suunnassa. Johtamistoiminnasta on tullut näin entistä tietoisempaa toimintaa.

The main objectives of this study are to clarify and deepen the understanding of the phenomena of comprehensive security and to analyze and evaluate the political viability and administrative operability. Furthermore, the study aims to analyze comprehensive security as a political process and a complex system. In addition, the research deals with changing security environment, emerging security threats. Originally, the concept of comprehensive security derived from the previous concept of comprehensive defense and preparedness in Finland, but it also has roots in the Nordic states’ cooperation processes of civil security since 2009. At policy and doctrinal levels, the 2000s saw a converging trend in Nordic states to-wards the definition of societal or comprehensive security concepts that might co-exist with military-led planning for war-time, but within which the softer aspects of security were paramount. The “societal” approach defines the protection of society as a whole – with its own complex mechanisms, values and culture – as its goal, rather than physical boundaries or the isolated and abstract individual. It also rec-ognizes the capacity of non-state actors within society, from businesses to social organizations and individuals, to play a large role themselves in warding against, coping with, and recovering from disasters.

The research questions are: 1. What is comprehensive security like as a policy or meta-strategy, political process and complex system? 2. Is the comprehensive security policy or meta-strategy politically viable and administratively feasible? What kind of conditions the strategies (policies) provide for the administrative operability and the development of capabilities?

The theory framework is based on Niklas Luhmann’s systems and complexity thinking. Luhmann perceives society as centerless and topless system in which communication, information and meanings are considered as the basic elements. The aim of communication is to cause action in systems and formulate new system levels by creating new chains of communication. The empirical part of the research is established on the methodology of concept analysis, content analysis and policy-analysis. The policy-analysis was conducted by the method of political reading. Political reading can be characterized as ‘de-mapping’, which refers to opening up new aspects of contingency and thus ex-panding of the presence of the political therein (Palonen 1993: 13-15). Through the analysis of the political process the struggle of meanings was iden-tified. As a concept, comprehensive security is ambiguous, unanalytical and unclear. There is a lack of shared meanings, which reflects on how difficult it is to steer the comprehensive security. By emphasizing its cooperative and coordinative nature, is believed to promote better governance of security. However, the lack of steering hampers the political viability which the difficulties of the coordination clearly indi-cate. Many of the basic elements of a system (information/knowledge, communica-tion and meanings) have been ignored in the development of comprehensive secu-rity. This hampers its administrative operability. The study emphasizes that systemic instruments, systems intelligence, identified interdependence and systemic nature of threats and security environment are essential components of comprehensive security governance. The research produced also 10 normative conclusions, by which the compre-hensive security can be developed further with. In addition, it gives the recommen-dation for the development of a model, according to the idea of intelligent adaptive complex system. It also offers information for new political aligning and policy formulations. Due to the process approach of the research, it pays attention to societal security system as a whole, not to single functions or actors. This fits to-gether with the goals set for comprehensive security and the requirements the se-curity environment and complexity imposes.