Ensilinjan solunsalpaajahoidon toteutuminen iäkkäillä ja erittäin iäkkäillä munasarjasyöpäpotilailla Taysin Naistentautien ja synnytysten vastuualueella vuosien 2000-2009 välisenä aikana
Matis, Salla-Maria (2015)
2015
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Degree Programme in Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-12-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201601111053
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201601111053
Tiivistelmä
Munasarjasyövän riski nousee ikääntymisen myötä, mutta iän merkityksestä itsenäisenä ennustetekijänä munasarjasyövässä on ristiriitaista tutkimustietoa. Hoitokäytännöt iäkkäiden potilaiden kohdalla ovat vaihtelevia osittain puutteellisen tieteellisen tutkimuksen vuoksi. Erityisesti erittäin iäkkäät potilaat on suljettu pois tutkimuksista tai heidän osuutensa potilasaineistoista on ollut vähäinen. Iäkkäiden potilaiden hoitoannostus jää tutkimuksissa usein alle standardin.
Tässä lääketieteen yksikön syventäviin opintoihin kuuluvassa tutkimuksessa oli tarkoituksena vertailla ensilinjan solunsalpaajahoidon toteutumista ja onnistumista kahdessa eri ikäryhmässä, 65-74-vuotiailla ja ≥ 75-vuotialla munasarjasyöpäpotilailla. Potilaat jaettiin vielä ryhmiin leikkausvuosien perusteella, vuosina 2000-2004 ja 2005-2009 leikatut potilaat. Aineisto koostui yhteensä 115 Tampereen yliopistollisen sairaalan Naistentautien ja synnytysten vastuualueella hoidetusta ja ensileikkauksen jälkeistä ensilinjan solunsalpaajahoitoa saaneesta potilaasta. Tutkimuksessa hoito katsottiin onnistuneeksi, kun solunsalpaajahoitojen jälkeen potilas katsottiin tautivapaaksi ja päästiin siirtymään seurantaan. Aineiston analysointiin käytettiin SPSS-tilasto-ohjelmaa.
Tutkimuksen mukaan hoitokäytännöt eivät olleet täysin yhteneväisiä. Ensilinjan solunsalpaajahoitoina käytettiin yhdeksää eri solunsalpaajaa/solunsalpaajayhdistelmää, kaikkiaan käytössä oli 18 eri hoitovaihtoehtoa. Ensisijaisen solunsalpaajahoidon, paklitakseli-karboplatiini-yhdistelmän, käyttö oli vähäisempää vuosina 2000-2004 leikattujen ryhmässä ja ≥ 75-vuotiaiden ryhmässä. Koko aineiston potilaista yli puolen hoito katsottiin onnistuneeksi. Hoidon onnistuminen oli yleisintä standardihoidon (6-9 sykliä) saaneilla potilailla ja ryhmistä vuosina 2005-2009 leikatuilla ≥ 75-vuotiailla. Hoidon onnistuminen oli yleisempää, kun käytössä oli paklitakseli-karboplatiini-yhdistelmä, tosin haittavaikutuksia oli eniten kyseistä solunsalpaajahoitoa saaneiden potilailla. Tässä tutkimuksessa hoitoannoksen pienennyksen selkeästi yleisin syy kaikissa tutkimuksen ryhmissä oli luuydinlama eli myelosuppressio. Eniten annosreduktioita oli vuosina 2005-2009 leikattujen vanhemmassa ikäryhmässä, mutta muutoksia tehtiin varsin tasaisesti kaikissa ryhmissä. Hoidon muutoksen syyn kirjaamisessa potilaskertomukseen oli selkeitä puutteita.
Tutkimuksen mukaan iäkkäät saivat muita harvemmin ensisijaista ja standardin mukaista hoitoa, mutta saadessaan sitä hoito pystyttiin yleensä toteuttamaan onnistuneesti.
Tässä lääketieteen yksikön syventäviin opintoihin kuuluvassa tutkimuksessa oli tarkoituksena vertailla ensilinjan solunsalpaajahoidon toteutumista ja onnistumista kahdessa eri ikäryhmässä, 65-74-vuotiailla ja ≥ 75-vuotialla munasarjasyöpäpotilailla. Potilaat jaettiin vielä ryhmiin leikkausvuosien perusteella, vuosina 2000-2004 ja 2005-2009 leikatut potilaat. Aineisto koostui yhteensä 115 Tampereen yliopistollisen sairaalan Naistentautien ja synnytysten vastuualueella hoidetusta ja ensileikkauksen jälkeistä ensilinjan solunsalpaajahoitoa saaneesta potilaasta. Tutkimuksessa hoito katsottiin onnistuneeksi, kun solunsalpaajahoitojen jälkeen potilas katsottiin tautivapaaksi ja päästiin siirtymään seurantaan. Aineiston analysointiin käytettiin SPSS-tilasto-ohjelmaa.
Tutkimuksen mukaan hoitokäytännöt eivät olleet täysin yhteneväisiä. Ensilinjan solunsalpaajahoitoina käytettiin yhdeksää eri solunsalpaajaa/solunsalpaajayhdistelmää, kaikkiaan käytössä oli 18 eri hoitovaihtoehtoa. Ensisijaisen solunsalpaajahoidon, paklitakseli-karboplatiini-yhdistelmän, käyttö oli vähäisempää vuosina 2000-2004 leikattujen ryhmässä ja ≥ 75-vuotiaiden ryhmässä. Koko aineiston potilaista yli puolen hoito katsottiin onnistuneeksi. Hoidon onnistuminen oli yleisintä standardihoidon (6-9 sykliä) saaneilla potilailla ja ryhmistä vuosina 2005-2009 leikatuilla ≥ 75-vuotiailla. Hoidon onnistuminen oli yleisempää, kun käytössä oli paklitakseli-karboplatiini-yhdistelmä, tosin haittavaikutuksia oli eniten kyseistä solunsalpaajahoitoa saaneiden potilailla. Tässä tutkimuksessa hoitoannoksen pienennyksen selkeästi yleisin syy kaikissa tutkimuksen ryhmissä oli luuydinlama eli myelosuppressio. Eniten annosreduktioita oli vuosina 2005-2009 leikattujen vanhemmassa ikäryhmässä, mutta muutoksia tehtiin varsin tasaisesti kaikissa ryhmissä. Hoidon muutoksen syyn kirjaamisessa potilaskertomukseen oli selkeitä puutteita.
Tutkimuksen mukaan iäkkäät saivat muita harvemmin ensisijaista ja standardin mukaista hoitoa, mutta saadessaan sitä hoito pystyttiin yleensä toteuttamaan onnistuneesti.