Leakage and Permeability Control in Dentistry: The Key for Success
Al-Jadaa, Anas (2016)
Al-Jadaa, Anas
Tampere University Press
2016
Kliininen hammashoito - Clinical Dentistry
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2016-01-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0015-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0015-9
Tiivistelmä
Saumavuodon kontrolli hammaslääketieteessä – onnistumisen edellytys
Hammaslääketieteen kaikessa korjaavassa hoidossa yhdistetään eri materiaaleja toisiinsa esim. hammaspaikka hampaan kiilteeseen ja hammasluuhun eli dentiiniin tai hammasimplantin kyseessä ollen eri metalliset osat toisiinsa. Materiaalien saumakohdat muodostavat heikon kohdan korjaavan hoidon pitkäiskestolle ja tarjoavat bakteereille kiinnittymiskohdan. Tämän vuoksi mahdollisimman hyvän saumatiiviyden saavuttaminen on olennaisen tärkeä kaikissa hammaslääketieteessä käytetyissä materiaaleissa. Käsillä olevan väitöstutkimuksen tarkoituksena oli kehittää saumavuotoa testaava menetelmä, jota voitaisiin soveltaa hammaslääketieteellisessä materiaalitutkimuksessa. Menetelmän kehitys ja testaustyö on toteutettu Zurichin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella.
Uuden testausmenetelmän perusideana on mitata paine-eroa kahden kammion välillä, kun testattava näyte on asetettu kammioiden väliin. Materiaalin täydellisen saumatiiviyden ollessa kyseessä kammioiden välisen paine-eron tulisi säilyä muuttumattomana. Samanaikaisesti näytteen läpi kulkevan nesteen tilavuus mittaus kertoo näytteen saumatiiviydestä. Täydellisen tiiviyden ollessa kyseessä nesteen virtausta ei tapahdu.
Ensimmäisen tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia uuden menetelmän mittausten toistettavuutta, havaintotarkkuutta sekä nestemäärän ja paineen muutosten välistä yhteyttä ajan funktiona. Näytteinä käytettiin hampaita, joihin oli tehty erisuuruisia dentiiniin ulottuvia hammaspaikkoja. Toisessa tutkimuksessa käytettiin testausmateriaalina poistettuja viisauden-hampaita, joihin tehtiin standardoitujen kokoiset paikat ja jotka täytettiin eri paikkausmateriaaleilla ja -menetelmillä. Saumatiiviyden tutkimuksessa uutta menetelmää verrattiin pyyhkäisy-elektronimikroskoopilla (SEM) sekä fuksiini-värin imeytymisellä saataviin tulosiin. Juurihoitotutkimuksessa käytettiin saumatiiviyden tutkimisessa joko yksi- tai monijuurisia hampaita. Hampaisiin tehtiin juurentäytteet ja näitä verrattiin juurikanavan tilavuuteen. Kahdessa viimeisessä tutkimuksessa tutkimusmateriaalina käytettiin kolmen eri valmistajan hammasimplantteja, jotka olivat kooltaan lähes samanlaisia, mutta poikkesivat rakenteeltaan. Implantin ja sen päällysrakenteen saumatiiviyttä tutkittiin uuden menetelmän lisäksi kemiallisella ja bakteeritestillä sekä altistamalla implantit lämmölle ja mekaaniselle rasitukselle.
Kehitetyn menetelmän havaittiin tuottavan samat tulokset toistomittauksissa, olevan havaintotarkkuudeltaan hyvä sekä havaitsevan nestemäärän ja paineen muutosten välisen yhteyden ajan funktiona luotettavasti. Tulokset osoittivat myös, että testausmateriaalien kiinnitys oli luotettava ja mittausten toistaminen tuotti lähes identtiset tulokset. Sidostamisen tärkeys estää sauman vuotamista tuli selvästi esille tutkittaessa eri paikkausmateriaaleja ja -menetelmiä. Tiiviin juurikanavan täytön merkitys etenkin monijuurisissa hampaissa tuli selvästi esille yhteytenä juurikanavan täytön laadun ja sauman vuodon välillä. Eri valmistajien implanttijärjestelmät osoittivat toimivan samalla tavalla molemmilla menetelmillä tutkittaessa ja sekä staattisessa että dynaamisessa testissä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että väitöskirjatyössä kehitetty saumatiiviyttä testaava menetelmä on luotettava ja korreloi hyvin aikaisemmin käytettyjen menetelmien kanssa.
Hammaslääketieteen kaikessa korjaavassa hoidossa yhdistetään eri materiaaleja toisiinsa esim. hammaspaikka hampaan kiilteeseen ja hammasluuhun eli dentiiniin tai hammasimplantin kyseessä ollen eri metalliset osat toisiinsa. Materiaalien saumakohdat muodostavat heikon kohdan korjaavan hoidon pitkäiskestolle ja tarjoavat bakteereille kiinnittymiskohdan. Tämän vuoksi mahdollisimman hyvän saumatiiviyden saavuttaminen on olennaisen tärkeä kaikissa hammaslääketieteessä käytetyissä materiaaleissa. Käsillä olevan väitöstutkimuksen tarkoituksena oli kehittää saumavuotoa testaava menetelmä, jota voitaisiin soveltaa hammaslääketieteellisessä materiaalitutkimuksessa. Menetelmän kehitys ja testaustyö on toteutettu Zurichin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella.
Uuden testausmenetelmän perusideana on mitata paine-eroa kahden kammion välillä, kun testattava näyte on asetettu kammioiden väliin. Materiaalin täydellisen saumatiiviyden ollessa kyseessä kammioiden välisen paine-eron tulisi säilyä muuttumattomana. Samanaikaisesti näytteen läpi kulkevan nesteen tilavuus mittaus kertoo näytteen saumatiiviydestä. Täydellisen tiiviyden ollessa kyseessä nesteen virtausta ei tapahdu.
Ensimmäisen tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia uuden menetelmän mittausten toistettavuutta, havaintotarkkuutta sekä nestemäärän ja paineen muutosten välistä yhteyttä ajan funktiona. Näytteinä käytettiin hampaita, joihin oli tehty erisuuruisia dentiiniin ulottuvia hammaspaikkoja. Toisessa tutkimuksessa käytettiin testausmateriaalina poistettuja viisauden-hampaita, joihin tehtiin standardoitujen kokoiset paikat ja jotka täytettiin eri paikkausmateriaaleilla ja -menetelmillä. Saumatiiviyden tutkimuksessa uutta menetelmää verrattiin pyyhkäisy-elektronimikroskoopilla (SEM) sekä fuksiini-värin imeytymisellä saataviin tulosiin. Juurihoitotutkimuksessa käytettiin saumatiiviyden tutkimisessa joko yksi- tai monijuurisia hampaita. Hampaisiin tehtiin juurentäytteet ja näitä verrattiin juurikanavan tilavuuteen. Kahdessa viimeisessä tutkimuksessa tutkimusmateriaalina käytettiin kolmen eri valmistajan hammasimplantteja, jotka olivat kooltaan lähes samanlaisia, mutta poikkesivat rakenteeltaan. Implantin ja sen päällysrakenteen saumatiiviyttä tutkittiin uuden menetelmän lisäksi kemiallisella ja bakteeritestillä sekä altistamalla implantit lämmölle ja mekaaniselle rasitukselle.
Kehitetyn menetelmän havaittiin tuottavan samat tulokset toistomittauksissa, olevan havaintotarkkuudeltaan hyvä sekä havaitsevan nestemäärän ja paineen muutosten välisen yhteyden ajan funktiona luotettavasti. Tulokset osoittivat myös, että testausmateriaalien kiinnitys oli luotettava ja mittausten toistaminen tuotti lähes identtiset tulokset. Sidostamisen tärkeys estää sauman vuotamista tuli selvästi esille tutkittaessa eri paikkausmateriaaleja ja -menetelmiä. Tiiviin juurikanavan täytön merkitys etenkin monijuurisissa hampaissa tuli selvästi esille yhteytenä juurikanavan täytön laadun ja sauman vuodon välillä. Eri valmistajien implanttijärjestelmät osoittivat toimivan samalla tavalla molemmilla menetelmillä tutkittaessa ja sekä staattisessa että dynaamisessa testissä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että väitöskirjatyössä kehitetty saumatiiviyttä testaava menetelmä on luotettava ja korreloi hyvin aikaisemmin käytettyjen menetelmien kanssa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4963]