"Valepukuun verhottu". Allegorisuus Mika Waltarin romaanissa Neljä päivänlaskua
Mikkola, Anniina (2015)
2015
Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Literary Studies
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-12-28
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201512292559
http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201512292559
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen aiheena on allegorisuus Mika Waltarin romaanissa Neljä päivänlaskua. Allegorisuudella tarkoitan sellaisia tekstin ja teoksen ominaisuuksia, jotka vihjaavat etsimään kohteesta kirjaimellisen tason takaisia toisia, kuvaannollisia merkityksiä. Tutkimuskysymykseni liittyvät Neljän päivänlaskun allegorisuuteen ja allegorisuuden tapoihin, ja lähtökohtainen oletukseni on, että Neljä päivänlaskua on jollain tavoin allegorinen romaani. Tavoitteenani on selvittää, kuinka vahvasti Neljä päivänlaskua on allegorinen romaani, missä kaikkialla allegorisuutta on ja millä tavoin allegorisuus teoksesta löytyy. Lisäksi pohdin, millaiseen tulkintaan allegorisuus johtaa, ja tavoitteenani on päätyä Neljän päivänlaskun moninaisuutta ja sen monia mahdollisia merkityksiä painottavaan ja huomioivaan tulkintaan.
Neljä päivänlaskua on luonteeltaan arvoituksellinen ja vihjaava romaani. Romaani vangitsee sisäänsä monia merkillisiä tapahtumia, henkilöhahmoja ja kielikuvia, joiden merkitykset rakentavat kertomukselle kirjaimellisen tason ohi luettavaa toista tasoa ja ovat merkkejä allegorisuudesta. Neljää päivänlaskua ei ole aiemmin tutkittu allegorian näkökulmasta, vaikka koko teoksen tulkinnan kannalta näkökulma on mielestäni oleellinen.
Tutkimukseni pohjana on useita allegoriaan keskittyviä teorialähteitä, jotka lähestyvät allegoriaa eri tavoin ja sisältävät sitä esitteleviä ja määritteleviä (esim. Jeremy Tambling, Erkki Vainikkala) sekä sen lajipiirteitä pohdiskelevia (esim. Pirjo Lyytikäinen) tutkimuksia. Lisäksi tutkimuksessani on mukana kielikuviin keskittyvää tutkimuskirjallisuutta (esim. Mikko Turunen, Karoliina Lummaa), jota hyödynnän romaanin vahvan kielikuvallisuuden tarkastelussa. Näiden lisäksi teoriaa on mukana tarpeen mukaan kirjallisuudentutkimuksen eri alueilta, kuten kertomuksen teoriasta ja ekokriittisestä kirjallisuudentutkimuksesta. Tutkimusmenetelmäni on pääosin teoslähtöinen, eli perustuu teoriakeskeisen lähtökohdan sijaan kohdeteoksesta havaittaviin piirteisiin, jotka yllyttävät tarkastelemaan itseään teorian valossa.
Allegoriaa voidaan kirjallisuudentutkimuksessa lähestyä monelta suunnalta: se voidaan nähdä niin kirjallisuuden lukutapana, tekstistä itsestään löytyvänä ominaisuutena, kirjallisuuden lajityyppinä kuin kerronnan strategiana tai jopa kaiken kirjallisuuden ominaisuutena. Tässä tutkimuksessani lähtökohtana on allegorisuuden havainnointi tekstistä itsestään löytyvänä ominaisuutena, joka ei ole joko tai-ilmiö vaan jatkumo, jonka varrelle mahtuvat kaikki mahdolliset allegorisuuden eri asteet.
Neljä päivänlaskua on luonteeltaan arvoituksellinen ja vihjaava romaani. Romaani vangitsee sisäänsä monia merkillisiä tapahtumia, henkilöhahmoja ja kielikuvia, joiden merkitykset rakentavat kertomukselle kirjaimellisen tason ohi luettavaa toista tasoa ja ovat merkkejä allegorisuudesta. Neljää päivänlaskua ei ole aiemmin tutkittu allegorian näkökulmasta, vaikka koko teoksen tulkinnan kannalta näkökulma on mielestäni oleellinen.
Tutkimukseni pohjana on useita allegoriaan keskittyviä teorialähteitä, jotka lähestyvät allegoriaa eri tavoin ja sisältävät sitä esitteleviä ja määritteleviä (esim. Jeremy Tambling, Erkki Vainikkala) sekä sen lajipiirteitä pohdiskelevia (esim. Pirjo Lyytikäinen) tutkimuksia. Lisäksi tutkimuksessani on mukana kielikuviin keskittyvää tutkimuskirjallisuutta (esim. Mikko Turunen, Karoliina Lummaa), jota hyödynnän romaanin vahvan kielikuvallisuuden tarkastelussa. Näiden lisäksi teoriaa on mukana tarpeen mukaan kirjallisuudentutkimuksen eri alueilta, kuten kertomuksen teoriasta ja ekokriittisestä kirjallisuudentutkimuksesta. Tutkimusmenetelmäni on pääosin teoslähtöinen, eli perustuu teoriakeskeisen lähtökohdan sijaan kohdeteoksesta havaittaviin piirteisiin, jotka yllyttävät tarkastelemaan itseään teorian valossa.
Allegoriaa voidaan kirjallisuudentutkimuksessa lähestyä monelta suunnalta: se voidaan nähdä niin kirjallisuuden lukutapana, tekstistä itsestään löytyvänä ominaisuutena, kirjallisuuden lajityyppinä kuin kerronnan strategiana tai jopa kaiken kirjallisuuden ominaisuutena. Tässä tutkimuksessani lähtökohtana on allegorisuuden havainnointi tekstistä itsestään löytyvänä ominaisuutena, joka ei ole joko tai-ilmiö vaan jatkumo, jonka varrelle mahtuvat kaikki mahdolliset allegorisuuden eri asteet.