Hullun leima : mielenterveysaiheiden käsittely Helsingin Sanomissa vuonna 2014
Laukkarinen, Ismo (2015)
2015
Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Journalism and Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-12-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201512162553
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201512162553
Tiivistelmä
Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää mielenterveysongelmien käsittelyä Helsingin Sanomissa, ja onko sen artikkeleiden linja mielenterveyspotilaita ja -kuntoutujia leimaava. Lisäksi halusin testata Rukavina et al. kehittämää PICMIN-koodia (Picture of mental illness in newspapers), joka koodin kehittäjien mukaan on ensimmäinen standartoitu laadullinen menetelmä, jolla voidaan tutkia lehtikirjoittelun leimaavuutta ja verrata kansainvälisiä tutkimuksia keskenään. Vertasin tutkielman tuloksia myös Nawková et al. tekemään tutkimukseen, jossa PICMIN-koodia oli käytetty ensimmäisen kerran.
Nawkován tutkimuksen ja oman tutkielmani tulokset vastasivat pitkälti toisiaan. Yleissävyltään negatiivisia tai leimaavia artikkeleita oli enemmistö. Samoin havainnot mielenterveysalan ammattilaisten yliedustuksesta tietolähteenä verrattuna mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien edustukseen vastasivat toisiaan. Havainnot olivat yhteneväiset myös tarkasteltaessa näihin tietolähteisiin perustuvien juttujen yleisluonnetta: mielenterveysalan ammattilaisten haastattelut olivat pääosiltaan positiivisia ja mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien sekä heidän omaistensa haastattelut negatiivisia. Näiltä osin tulokset erosivat aikaisemmista tutkimuksista, joissa mielenterveysongelmista kärsivien ja heidän omaistensa haastatteluihin perustuvat jutut on määritelty positiivisemmiksi.
Tutkimusaiheen rajauksen vuoksi jätin pois Helsingin Sanomien artikkeleiden kommenttipalstat, mutta pohdiskelen tutkielmassani myös Internetin ja niin sanotun sosiaalisen median vaikutusta mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien leimaavuuteen.
Nawkován tutkimuksen ja oman tutkielmani tulokset vastasivat pitkälti toisiaan. Yleissävyltään negatiivisia tai leimaavia artikkeleita oli enemmistö. Samoin havainnot mielenterveysalan ammattilaisten yliedustuksesta tietolähteenä verrattuna mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien edustukseen vastasivat toisiaan. Havainnot olivat yhteneväiset myös tarkasteltaessa näihin tietolähteisiin perustuvien juttujen yleisluonnetta: mielenterveysalan ammattilaisten haastattelut olivat pääosiltaan positiivisia ja mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien sekä heidän omaistensa haastattelut negatiivisia. Näiltä osin tulokset erosivat aikaisemmista tutkimuksista, joissa mielenterveysongelmista kärsivien ja heidän omaistensa haastatteluihin perustuvat jutut on määritelty positiivisemmiksi.
Tutkimusaiheen rajauksen vuoksi jätin pois Helsingin Sanomien artikkeleiden kommenttipalstat, mutta pohdiskelen tutkielmassani myös Internetin ja niin sanotun sosiaalisen median vaikutusta mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien leimaavuuteen.