Kohti ääretöntä. Jäsentyvä infinitiivikonstruktiojoukko Helsingin puhekielessä 1970-luvulta 2010-luvulle.
Kuparinen, Olli (2015)
2015
Suomen kielen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Finnish Language
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-12-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201512112521
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201512112521
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan yleisinfinitiivien variaatiota ja muutosta Helsingin puhekielessä 1970-, 1990- ja 2010-luvuilla. Yleisinfinitiiveihin kuuluvat A-infinitiivin lyhyt muoto (pelata), MA-infinitiivin illatiivi (pelaamaan) ja tutkielmassa käsitteellistettävä lyhyt infinitiivi (pelaa).
Infinitiivejä tarkastellaan 150 helsinkiläistä puhujaa käsittävästä aineistosta, joka on osa Helsingin puhekielen pitkittäiskorpusta. 1970-luvulta haastatteluja on 65, 1990-luvulta 41 ja 2010-luvulta 44. Kunkin vuosikymmenen haastateltavat on valittu samoin perustein ja eroteltu vanhojen, keski-ikäisten ja nuorten ryhmiin.
Tutkielman tavoitteena on selvittää infinitiivien käytön variaatiota ja muutosta vuosikymmeneltä toiselle. Erityisesti tuoreen lyhyen infinitiivin kehitystä ja vaikutusta muihin infinitiivimuotoihin seurataan. Oletuksena on, että lyhyen infinitiivin käyttö kasvaa vuosikymmeneltä toiselle. Lisäksi tarkastellaan käydä- ja olla-verbien infinitiivitäydennyksiä.
Tutkielman teoreettinen tausta on kahtalainen. Ensinnäkin tukeudutaan sosiolingvistiikan perinteeseen kaupunkikielen tutkimuksessa. Sosiolingvistisistä taustamuuttujista sovelletaan tutkielmassa kuitenkin vain ikää, jonka katsotaan korreloivan muutosten kanssa parhaiten. Koska kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea infinitiivien kokonaisvariaatio Helsingissä, eivät ryhmien sisäiset erot nouse tarkastelun kohteeksi. Sosiolingvistiikka tarjoaa tutkielmalle myös metodisia lähtökohtia.
Sosiolingvistiikan ohella tutkielma nojaa kognitiivisen kielitieteen ja konstruktiokieliopin perustalle. Kognitiivista kielitiedettä ja konstruktiokielioppia käytetään ennen kaikkea tapahtuneiden muutosten kuvaamiseen ja selittämiseen. Sosiolingvistiikan ja kognitiivisen kielitieteen yhdistäminen ei ole ollut fennistiikassa erityisen yleistä, mutta tämän tutkielman tarpeisiin se sopii erinomaisesti.
Tutkielmassa saadaan muutamia keskeisiä tuloksia. Lyhyt infinitiivi yleistyy vuosikymmeneltä toiselle ja on 2010-luvulla jo kaikkein yleisin infinitiivimuoto. Niin ikään saadaan selville, että lyhyt infinitiivi on ennen kaikkea nuorten käytössä: kaikilla vuosikymmenillä erityisesti nuoret käyttävät paljon lyhyen infinitiivin muotoja. Keski-ikäisten ja vanhojen ryhmät sen sijaan käyttävät lyhyen infinitiivin muotoja keskenään jokseenkin yhtä paljon.
Lyhyt infinitiivi irtaantuu merkitykseltään suomen kielen perinteisestä infinitiivijärjestelmästä ja lähestyy paljasta deverbaaliutta. Mahdollista on, että lyhyen infinitiivin käytön kasvu johtaa suomen kieltä kohti yhden yleisinfinitiivin systeemiä indoeurooppalaisten kielten (esim. ruotsi, englanti) tapaan.
Infinitiivejä tarkastellaan 150 helsinkiläistä puhujaa käsittävästä aineistosta, joka on osa Helsingin puhekielen pitkittäiskorpusta. 1970-luvulta haastatteluja on 65, 1990-luvulta 41 ja 2010-luvulta 44. Kunkin vuosikymmenen haastateltavat on valittu samoin perustein ja eroteltu vanhojen, keski-ikäisten ja nuorten ryhmiin.
Tutkielman tavoitteena on selvittää infinitiivien käytön variaatiota ja muutosta vuosikymmeneltä toiselle. Erityisesti tuoreen lyhyen infinitiivin kehitystä ja vaikutusta muihin infinitiivimuotoihin seurataan. Oletuksena on, että lyhyen infinitiivin käyttö kasvaa vuosikymmeneltä toiselle. Lisäksi tarkastellaan käydä- ja olla-verbien infinitiivitäydennyksiä.
Tutkielman teoreettinen tausta on kahtalainen. Ensinnäkin tukeudutaan sosiolingvistiikan perinteeseen kaupunkikielen tutkimuksessa. Sosiolingvistisistä taustamuuttujista sovelletaan tutkielmassa kuitenkin vain ikää, jonka katsotaan korreloivan muutosten kanssa parhaiten. Koska kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea infinitiivien kokonaisvariaatio Helsingissä, eivät ryhmien sisäiset erot nouse tarkastelun kohteeksi. Sosiolingvistiikka tarjoaa tutkielmalle myös metodisia lähtökohtia.
Sosiolingvistiikan ohella tutkielma nojaa kognitiivisen kielitieteen ja konstruktiokieliopin perustalle. Kognitiivista kielitiedettä ja konstruktiokielioppia käytetään ennen kaikkea tapahtuneiden muutosten kuvaamiseen ja selittämiseen. Sosiolingvistiikan ja kognitiivisen kielitieteen yhdistäminen ei ole ollut fennistiikassa erityisen yleistä, mutta tämän tutkielman tarpeisiin se sopii erinomaisesti.
Tutkielmassa saadaan muutamia keskeisiä tuloksia. Lyhyt infinitiivi yleistyy vuosikymmeneltä toiselle ja on 2010-luvulla jo kaikkein yleisin infinitiivimuoto. Niin ikään saadaan selville, että lyhyt infinitiivi on ennen kaikkea nuorten käytössä: kaikilla vuosikymmenillä erityisesti nuoret käyttävät paljon lyhyen infinitiivin muotoja. Keski-ikäisten ja vanhojen ryhmät sen sijaan käyttävät lyhyen infinitiivin muotoja keskenään jokseenkin yhtä paljon.
Lyhyt infinitiivi irtaantuu merkitykseltään suomen kielen perinteisestä infinitiivijärjestelmästä ja lähestyy paljasta deverbaaliutta. Mahdollista on, että lyhyen infinitiivin käytön kasvu johtaa suomen kieltä kohti yhden yleisinfinitiivin systeemiä indoeurooppalaisten kielten (esim. ruotsi, englanti) tapaan.