Ilmastonmuutos ja arvojohtaminen yrityksessä - ympäristötietoisten johtajien käsityksiä
Kahra, Henna (2015)
Kahra, Henna
2015
Hallintotieteiden maisteriopinnot - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-11-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201512072486

Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan johtajien ilmastonmuutokseen liittämiä arvoja ja käsityksiä sellaisissa yrityksissä, joiden ydintoimintana on tarjota tuotteita tai palveluita, joilla pyritään hidastamaan ilmastonmuutosta. Yritysten ilmastonmuutostoimia on tutkittu pääasiassa julkisten yhtiöiden päästöraportoinnin kannalta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tarjota monipuolisempi näkökulma aiheeseen.
Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Ilmastonmuutokseen, arvoihin ja johtamiseen liittyvästä kirjallisuudesta tunnistettiin teemoja yhdistäviä liittymäkohtia, joita avaamalla luotiin analyyttinen viitekehys. Tutkimuksen aineiston muodostavat neljän eri tasoisissa johtamistehtävissä toimivan henkilön kirjalliseen muotoon saatetut teemahaastattelut. Haastateltavat valittiin henkilöä ja yritystä määrittelevin ilmastonmuutokseen suhtautumiseen liittyvin kriteerein aineiston riittävän käsiteltävyyden ja toisaalta tutkimusaineistolta toivottavan moninaisuuden varmistamiseksi. Teemahaastattelurungon pohjalta alustavasti luokiteltu aineisto analysoitiin soveltaen teoria- ja aineistolähtöistä sisällön analyysia.
Tulokset osoittavat, että yksityisissä yrityksissä johtotehtävissä toimivien henkilökohtaiset ympäristö- ja yhteiskunnalliset arvot voivat toimia motivaatiotekijänä ilmastoystävälliselle toiminnalle. Tulokset ovat linjassa muualla tehtyjen vastaavien tutkimusten kanssa. Tutkimuksen tulokset ovat suuntaa-antavia ja lisätutkimus aiheesta on tarpeen. Jatkotutkimusaiheita ehdotetaan ilmastonmuutoksen arvo- ja motivaatiokysymyksistä yrityksissä.
Tutkimuksessa tarjotaan uusia näkökulmia sekä johtamisen harjoittajille että tutkijoille tuomalla esiin henkilökohtaisten arvojen merkitys käsiteltäessä ilmastonmuutosta yritystoiminnan kannalta. Tulokset osoittavat, että tarkasteltaessa yksityisyritysten johdon motivoitumista ilmastonmuutokseen liittyviin toimiin on henkilökohtaisten arvojen merkitys syytä ottaa huomioon. Lisäksi tutkimuksessa on kattava kirjallisuuteen perustuva katsaus ilmastonmuutokseen yhteiskunnallisena ja eettisenä kysymyksenä yritysnäkökulmasta.
ABSTRACT
Climate change and value management in the firm - views of environmental leaders
The purpose of the study is to examine the values and perceptions that leaders connect to climate change in companies, whose core business is to provide products or services with the purpose of mitigating climate change. Business climate action has been studied mainly through emission reporting of public companies. This study aims to offer a more varied perspective to the topic.
The study is a qualitative case study. In the literature on climate change, values and leadership, central common questions were identified and an analytical framework was created based on these themes. The research data is composed of transcribed thematic interviews of four leaders who work in different level management positions. The interviewees were selected based on person and company specific criteria related to climate change attitudes in order to ensure adequate handling of the data on one hand and desirable diversity on the other hand. The data was initially classified on the basis of the interview theme outline and then analysed by using theory and data based contents analysis.
The result show that the personal environmental and societal values of those in private company management positions can serve as a motivational factor to climate related action in the company. The results are in line with similar studies conducted elsewhere. The results are indicative and more research is needed. Further research topics are recommended within the field of climate change, values and motivation in firms.
The study provides new perspectives for management practitioners as well as researchers by highlighting the importance of personal values when dealing with climate change in business environment. The results show that when dealing with private companies' management motivation to climate change related action the impact of personal values should be taken into account. In addition, the study offers a comprehensive literature review based on latest research on climate change as a social and ethical issue, with an emphasis on the corporate perspective.