Whole in One, Sosiaalityöntekijän henkilökohtainen ote päihdetyössä - ammattitapaisuutta kartoittava tapaustutkimus
Kaakkolammi, Terhi (2015)
2015
Sosiaalityön maisteriopinnot, Pori - Master's Programme in Social Work, Pori
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-11-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201511252450
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201511252450
Tiivistelmä
Tässä pro gradu- tutkielmassa etsittiin päihdetyön sosiaalityöntekijöiden ammattitapaisuutta, henkilökohtaista tapaa tehdä työtä. Tutkielma tehtiin kolmen pitkään päihdetyötä tehneen sosiaalityöntekijän haastatteluaineistoon perustuen.
Tutkielma lähestyy aihetta habituaalisuuden eli tapaisuuden kautta. Tämä kullekin työntekijälle ominainen tapaisuus voidaan nähdä ratkaisuna sosiaalityön ristiriitoihin, erityisesti päihdetyön sosiaalityön ristiriitoihin.
Metodina ja teoriapohjana on saksalaisen sosiaalityöntutkimuksen perinne, objektiivinen hermeneutiikka, joka pyrkii löytämään tekstistä tai muusta dokumentoidusta aineistosta sen syvärakennetta. Tämä syvärakenne voi olla suoraan tekstistä nähtävissä tai piilossa. Metodia voi käyttää teoreettisena tarkasteluna tai tarkemman lausekohtaisen analyysin kautta. Toistuvuus eli sekvensseittäin etenevä tarkastelu kuuluu myös metodiin. Metodin mukaisesti lauseita etäännytetään kontekstistaan ja tarkastellaan niiden piiloisia merkityksiä muissa yhteyksissä. Tästä tarkastelusta muodostetaan hypoteeseja, joita testataan suhteessa muuhun tekstiin. Paljastuvat syvärakenteet kertovat esim. haastateltavan tavasta tehdä ratkaisuja (vastaus) suhteessa ratkaisujen mahdollisuuksiin, joista hän valitsee omansa. Tämä valinta on vastaus sääntöön, joka ilmenee monitasoisessa sosiaalisessa rakenteessamme.
Haastatteluaineistosta muodostui kolme erilaista näkökulmaa tehdä päihdetyön sosiaalityötä. Erottavia ja yhdistäviä tekijöitä löytyi molempia. Erityisesti tuloksena voi mainita sosiaalityön kontrollin käsitteeseen liittyvän seikan, joka sääntelee todennäköisesti paljon sitä, millaiset henkilöt kokevat päihdetyön sosiaalityöntekijyyden omaksi alakseen. Monitahoinen kontrollin puuttuminen sekä työn sisällössä, metodeissa että asiakassuhteeseen liittyvissä asioissa tekee päihdetyön tekemisestä suhteellisen vapaata monella tapaa. Tällainen rutiineihin turvautumaton työskentely vaatii työntekijältä jatkuvassa kriisissä olemista sen suhteen, ettei valmiita vastauksia ole. Erityisesti päihdetyössä sosiaalityöntekijyys vaatii itsenäistä työotetta, jatkuvaa itsereflektointia ja ns. ei-tietämisen sietämistä, joustavuutta ja aitoa ihminen ihmiselle -olemisen taitoa. Päihdetyön yksiköt näyttäytyvät usein viimesijaisena hoitopaikkana monellakin tapaa, asiakasvalintaa ei juuri voi tehdä tai ohjata asiakkaita eteenpäin. Päihdetyössä sosiaalityöntekijä toimii usein myös asianajotyössä, heikoimman äänen megafonina ja veneenkeikuttajana, jotta ihmisarvoinen elämä voisi toteutua huolimatta riippuvuusongelman monitasoisuudesta.
Tutkielma lähestyy aihetta habituaalisuuden eli tapaisuuden kautta. Tämä kullekin työntekijälle ominainen tapaisuus voidaan nähdä ratkaisuna sosiaalityön ristiriitoihin, erityisesti päihdetyön sosiaalityön ristiriitoihin.
Metodina ja teoriapohjana on saksalaisen sosiaalityöntutkimuksen perinne, objektiivinen hermeneutiikka, joka pyrkii löytämään tekstistä tai muusta dokumentoidusta aineistosta sen syvärakennetta. Tämä syvärakenne voi olla suoraan tekstistä nähtävissä tai piilossa. Metodia voi käyttää teoreettisena tarkasteluna tai tarkemman lausekohtaisen analyysin kautta. Toistuvuus eli sekvensseittäin etenevä tarkastelu kuuluu myös metodiin. Metodin mukaisesti lauseita etäännytetään kontekstistaan ja tarkastellaan niiden piiloisia merkityksiä muissa yhteyksissä. Tästä tarkastelusta muodostetaan hypoteeseja, joita testataan suhteessa muuhun tekstiin. Paljastuvat syvärakenteet kertovat esim. haastateltavan tavasta tehdä ratkaisuja (vastaus) suhteessa ratkaisujen mahdollisuuksiin, joista hän valitsee omansa. Tämä valinta on vastaus sääntöön, joka ilmenee monitasoisessa sosiaalisessa rakenteessamme.
Haastatteluaineistosta muodostui kolme erilaista näkökulmaa tehdä päihdetyön sosiaalityötä. Erottavia ja yhdistäviä tekijöitä löytyi molempia. Erityisesti tuloksena voi mainita sosiaalityön kontrollin käsitteeseen liittyvän seikan, joka sääntelee todennäköisesti paljon sitä, millaiset henkilöt kokevat päihdetyön sosiaalityöntekijyyden omaksi alakseen. Monitahoinen kontrollin puuttuminen sekä työn sisällössä, metodeissa että asiakassuhteeseen liittyvissä asioissa tekee päihdetyön tekemisestä suhteellisen vapaata monella tapaa. Tällainen rutiineihin turvautumaton työskentely vaatii työntekijältä jatkuvassa kriisissä olemista sen suhteen, ettei valmiita vastauksia ole. Erityisesti päihdetyössä sosiaalityöntekijyys vaatii itsenäistä työotetta, jatkuvaa itsereflektointia ja ns. ei-tietämisen sietämistä, joustavuutta ja aitoa ihminen ihmiselle -olemisen taitoa. Päihdetyön yksiköt näyttäytyvät usein viimesijaisena hoitopaikkana monellakin tapaa, asiakasvalintaa ei juuri voi tehdä tai ohjata asiakkaita eteenpäin. Päihdetyössä sosiaalityöntekijä toimii usein myös asianajotyössä, heikoimman äänen megafonina ja veneenkeikuttajana, jotta ihmisarvoinen elämä voisi toteutua huolimatta riippuvuusongelman monitasoisuudesta.