Les formes d'adresse dans une correspondance authentique du XIXe siècle
Niemelä, Heidi (2015)
2015
Ranskan kielen maisteriopinnot - Master's Programme in French Language
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-10-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201510232366
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201510232366
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani on tarkoituksena selvittää puhuttelusanojen käyttöä 1800-luvun ranskan kielessä. Puhuttelusanoja ovat puhuttelupronominit, joilla viitataan erityisesti sinuttelun ja teitittelyn käyttöön. Lisäksi puhuttelusanoja ovat esimerkiksi nimet, ammattinimikkeet, tittelit, hellittelymuodot tai sukulaisuussuhdetta ilmaisevat sanat. Puhuttelusanat muodostavat oleellisen osan puhujan kielellisestä kompetenssista. Niiden tehtävä ei ole ainoastaan viitata henkilöön, jota puhutellaan, vaan ne myös muodostavat suhteen puhujien välille ja ilmaisevat jotakin tästä puhuttelusuhteesta, joka keskusteluun osallistuvien välillä vallitsee.
Tutkielman teoreettinen viitekehys kiinnittyy puhuttelutermejä käsitteleviin teorioihin. Puhuttelutermien merkitystä puhuttelusuhteissa tutkin erityisesti Brown & Gilmanin (1960) ja Kerbrat-Orecchionin (1992) teorioiden avulla. Lisäksi esittelen teoriaosuudessa sitä, miten kirje ja kirjeen kirjoittaminen muuttui intiimimmäksi, henkilökohtaisemmaksi, ja miten erityisesti rakkauskirjeissä syntyy minäkuva. Teoriaosuudessa esittelen myös lyhyesti Ranskassa edeltävillä vuosisadoilla käytettyjen kirjeenkirjoitusoppaiden kehittymistä.
Tutkimusaineistona käytetään autenttista, kahden ranskalaisen rakastavaisen välistä, kirjeenvaihtoa 1800-luvulta. Aineisto sisältää 327 kirjettä, jotka rakastavaiset ovat kirjoittaneet toisilleen vuosien 1824-1849 aikana. Työssäni tarkastelen miten näiden 25 vuoden ajan rakastavaiset puhuttelevat toisiaan ja millaisia muutoksia puhuttelussa tapahtuu. Aineistosta poimittuihin esimerkkeihin pohjautuva analyysiosuus on pääosin kvalitatiivinen ja deskriptiivinen, mutta analyysiosuudessa on käytetty jossain määrin myös kvantitatiivisia menetelmiä.
Lähtökohtainen hypoteesini oli että 1800-luvulla ranskan kielessä esiintyi vielä jossain määrin vaihtelua puhuttelupronominien käytössä, erityisesti kirjoitetussa kielessä. Vaihtelulla tässä tarkoitetaan sitä, että puhuja käyttää sekä sinuttelua että teitittelyä puhutellessaan samaa henkilöä. Puhuttelupronominien vaihtelu liittyy läheisesti erilaisten tunteiden ilmaukseen. Aineistosta poimitut esimerkit vahvistavat hypoteesia, sillä kirjeenvaihdon alussa vaihtelua esiintyy, mutta rakkaussuhteen vahvistuessa vakiintuu myös sinuttelun käyttö ja teitittelyn esiintyminen kirjeenvaihdossa vähenee. Teitittelyä kuitenkin esiintyy kirjeissä jossain määrin myöhemminkin.
Tutkielman teoreettinen viitekehys kiinnittyy puhuttelutermejä käsitteleviin teorioihin. Puhuttelutermien merkitystä puhuttelusuhteissa tutkin erityisesti Brown & Gilmanin (1960) ja Kerbrat-Orecchionin (1992) teorioiden avulla. Lisäksi esittelen teoriaosuudessa sitä, miten kirje ja kirjeen kirjoittaminen muuttui intiimimmäksi, henkilökohtaisemmaksi, ja miten erityisesti rakkauskirjeissä syntyy minäkuva. Teoriaosuudessa esittelen myös lyhyesti Ranskassa edeltävillä vuosisadoilla käytettyjen kirjeenkirjoitusoppaiden kehittymistä.
Tutkimusaineistona käytetään autenttista, kahden ranskalaisen rakastavaisen välistä, kirjeenvaihtoa 1800-luvulta. Aineisto sisältää 327 kirjettä, jotka rakastavaiset ovat kirjoittaneet toisilleen vuosien 1824-1849 aikana. Työssäni tarkastelen miten näiden 25 vuoden ajan rakastavaiset puhuttelevat toisiaan ja millaisia muutoksia puhuttelussa tapahtuu. Aineistosta poimittuihin esimerkkeihin pohjautuva analyysiosuus on pääosin kvalitatiivinen ja deskriptiivinen, mutta analyysiosuudessa on käytetty jossain määrin myös kvantitatiivisia menetelmiä.
Lähtökohtainen hypoteesini oli että 1800-luvulla ranskan kielessä esiintyi vielä jossain määrin vaihtelua puhuttelupronominien käytössä, erityisesti kirjoitetussa kielessä. Vaihtelulla tässä tarkoitetaan sitä, että puhuja käyttää sekä sinuttelua että teitittelyä puhutellessaan samaa henkilöä. Puhuttelupronominien vaihtelu liittyy läheisesti erilaisten tunteiden ilmaukseen. Aineistosta poimitut esimerkit vahvistavat hypoteesia, sillä kirjeenvaihdon alussa vaihtelua esiintyy, mutta rakkaussuhteen vahvistuessa vakiintuu myös sinuttelun käyttö ja teitittelyn esiintyminen kirjeenvaihdossa vähenee. Teitittelyä kuitenkin esiintyy kirjeissä jossain määrin myöhemminkin.