Inflammatory bowel diseases - an epidemiological survey with twenty-year follow-up
Manninen, Pia (2015)
Manninen, Pia
Tampere University Press
2015
Sisätautioppi - Internal Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2015-11-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9931-9

Tiivistelmä
Tulehdukselliset suolistosairaudet
- kahdenkymmenen vuoden seurantatutkimus
Tulehdukselliset suolistosairaudet (IBD) ovat kroonisia suoliston sairauksia. Näihin sairauksiin kuuluu haavainen paksusuolitulehdus, Crohnin tauti sekä välimuotoinen koliitti. Aiempien tutkimusten mukaan IBD:n ilmaantuvuus on lisääntynyt länsimaissa sekä erityisesti Pohjoismaissa ja niihin on myös liittynyt lisääntynyt paksusuolisyövän riski. Tautien syy on toistaiseksi tuntematon.
Tampereen yliopistollisen sairaalan alueella on pidetty rekisteriä 15 vuotta täyttäneistä IBD:ta sairastavista potilaista vuodesta 1986 vuoteen 2007. IBD-rekisterissä on yhteensä 1915 potilasta, joista 2/3 sairastaa haavaista paksusuolitulehdusta ja 1/3 Crohnin tautia, 6 %:a sairastaa välimuotoista koliittia. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin tautien yleisyyttä, potilaiden riskiä sairastua paksusuolisyöpään, säännöllisen tähystysseurannan tehokkuutta sekä potilaiden kuolleisuutta. Lisäksi arvioitiin samanaikaista IBD:ta ja primaaria sklerosoivaa sappitietulehdusta, joka on yksi IBD:n suoliston ulkopuolisista ilmentymistä, sairastavien riskiä sairastua paksusuoli- tai sappitiesyöpään.
Vuodesta 1986 vuoteen 1999 uusien IBD-potilaiden määrä lisääntyi 50 %:a; vuonna 1999 uusia potilaita ilmaantui 29.2 / 100 000 henkilövuotta kohti, kun vastaava luku vuonna 1986 oli 19.5. Alueemme kuuluu näin korkean ilmaantuvuuden alueisiin. Seurannassa vuoteen 2007 kuolleisuus ei eronnut muusta väestöstä, sen sijaan paksusuolisyövän ilmaantuvuus oli noin kaksinkertainen IBD:ta sairastavilla verrattuna muuhun väestöön, standardoitu paksusuolisyövän ilmaantuvuus oli 1.83. Paksusuolisyövän suhteellinen riski oli lisääntynyt niillä potilailla, joilla oli laaja-alainen tauti tai olivat sairastuneet nuorella iällä. Potilailla, joilla paksusuolisyöpä todettiin, oli lähes aina myös muita riskitekijöitä, kuten esimerkiksi aktiivinen tulehdus suolessa tai he eivät olleet osallistuneet seurantaan. Tähystysseuranta oli tuloksiltaan epätyydyttävä, koska 2/3:sta syöpään sairastuneilla tauti oli löydettäessä jo levinnyt. Potilailla, joilla oli samanaikainen IBD ja primaari sklerosoiva sappitietulehdus, oli erityisen suuri suhteellinen riski saada paksusuolisyöpä tai sappitiesyöpä.
IBD:ta sairastavien potilaiden seuranta tulisi suunnitella yksilöllisesti riskitekijät huomioiden. Suuren riskin potilaille tulisi tehdä paksusuolen tähystys vuosittain, kun taas matalan riskin potilaille voitaisiin paksusuolen tähystys tehdä viiden vuoden välein, jotta varmistetaan, että tauti pysyy inaktiivina. IBD:n jatkuvasti lisääntyessä matalan riskin potilaiden seuranta ja tähystykset voidaan siirtää perusterveydenhuollon piiriin.

Kokoelmat
- Väitöskirjat [4996]