Proximal Humerus Fractures: Treatment and Criticism

Abstract

Olkaluun yläosan murtumat: Hoito ja Kritiikki

Ikääntyvässä populaatiossa olkaluun yläosan murtumat ovat kolmanneksi yleisin osteoporoottinen murtuma lonkka- ja rannemurtumien jälkeen, käsittäen 4% kaikista murtumista. Olkaluun yläosan murtumapotilaista enemmän kuin 70% on yli 60-vuotiaita ja 75% on naisia. Yleisin vammamekanismi on kaatuminen.

85% olkaluun yläosan saaneista potilaista hoidetaan konservatiivisesti. Suomessa vuonna 2009 hoidettiin 2944 potilasta sairaaloiden vuodeosastoilla olkaluun yläosan murtuman vuoksi. Arvioidut vuosikustannukset ylittävät 70 miljoonaa euroa. Korkeista hoitokustannuksista huolimatta tietoa parhaasta ja potilasta eniten hyödyttävästä hoidosta ei ole.

Vuoden 2002 lukkolevyjen markkinoille tulon jälkeen levytysten ilmaantuvuus Suomessa on kaksinkertaistunut, vuosien 2002 ja 2009 välillä. Kyselytutkimuksemme perusteella yhtenäinen konsensus parhaasta hoidosta puuttuu ja tarve hoitaa potilaita enemmän konservatiivisesti vaikutti tärkeältä vastaajillemme Pohjoismaissa ja Virossa. Verratessa lukkolevytystä käänteisproteesiin, jälkimmäistä suosittiin muissa maissa, paitsi Virossa. Tutkimme ajankohtaisen tieteellisen kirjallisuuden, emmekä löytäneet eroavaisuutta toiminnallisessa lopputuloksessa verratessa konservatiivista hoitoa jännitesidokseen (tension-bandiin), lukkolevytykseen tai puoliproteesiin verrattuna. Leikkaukselliseen hoitoon liittyi kuitenkin korkea komplikaatio- (10-29%) ja uusintaoperaatioriski (16-30%).

Käytössä olevan kirjallisuuden valossa, leikkaushoitoa ei tulisi pitää kultaisena standardina hoidettaessa olkaluun yläosan murtumia. Koska yksikään hoitomuodoista ei ole osoitetusti paras, lopullinen hoitopäätös tulisi tehdä yhdessä potilaan kanssa. Potilasta tulee tässä yhteydessä informoida korkeista komplikaatioriskeistä leikkaushoidon yhteydessä.

In the aging population, the proximal humerus fracture is the third most common osteoporotic fracture type after hip and distal radius fractures, accounting for 4% of all fractures. More than 70% of the patients that present with proximal humerus fracture are over 60 years of age and 75% are women. The mechanism of low-energy injury in elderly patients is usually falling from standing height. Approximately 85% of patients with a proximal humerus fracture are treated conservatively and will regain shoulder function without surgery. There were 2944 patients hospitalised due to proximal humerus fracture only in Finland in the year 2009. It can be estimated that the annual cost in Finland exceeds 70 million euros. Despite the expense of proximal humerus fractures, there is no clear evidence of the optimal and beneficial treatment. After the introduction of locking plates in Finland in 2002, the incidence of plate fixation doubled between 2002 and 2009. Based on our survey, uniform lack of confidence regarding the best treatment was notable, and the need for more non-operative treatments over operative ones seemed important among trauma surgeons in Nordic countries and Estonia. Comparison of the locking plate with reverse prosthesis tended to favor reverse prosthesis in all countries except Estonia. We reviewed the currently available EBM literature and found no differences in functional outcomes between operative treatment with the tension band, locking plate or hemiarthroplasty and non-operative treatment. However, surgically treated patients exhibited high rates of complication (10% to 29%) and re-operation (16% to 30%). Based on the current evidence based medicine literature, surgery should not be considered the gold standard when treating proximal humerus fractures. Nevertheless, because the superiority of single treatment has not been confirmed, the final decision should be made with the patient. Patients should be advised of the high rate of complications that is associated with choosing surgical treatment.