Poliittisuuden perilliset : sukupuolen esittämisen ja katseen politiikka Goldsteinin, Susirajan ja Hagenin valokuvataiteessa

Abstract

Tutkimus keskittyy 2000-luvun naistaiteilijoiden valokuvataiteeseen tarkastelemalla Dina Goldsteinin, Iiu Susirajan ja Gracie Hagenin teossarjoja. Se selvittää, miten sukupuolta representoidaan ja millaisia erilaisia sukupuolisia toimijuuksia valokuvataiteessa muodostuu. Se etsii vastausta kysymykseen, millaisia vastarinnan elementtejä nykyaikaisessa valokuvataiteessa esiintyy – onko vastarinta postmodernia, feminististä, yhteydessä aiempien aikakausien taiteessa nähtyyn vastarintaan vai onko siinä jotain oman aikansa ilmenemispiirteitä, jotka erottavat sen omanlaisekseen? Tämän lisäksi tutkimus havainnoi, mitä edeltäjiensä piirteitä nykyaikaisesta valokuvataiteesta löytyy ja mitä nykyajan teemoja se heijastelee.

Sukupuoli määrittyy tutkimuksessa konstruktionistisesti, ollen ajassa ja paikassa muuntuvaa ideologiaa, sopimuksia, kamppailua ja neuvottelua. Valokuva käsitetään althusserlaiseen perinteeseen viitaten ideologiseksi apparaatiksi, jonka kautta ideologia rakentuu representatiivisissa käytännöissä. Valta ymmärretään tutkimuksessa foucaultlaisittain, hyväksyttyjä ”totuuksia” ja subjekteja tuottavana, kaikkialla läsnäolevana, hierarkkiseen tarkkailuun ja normatiiviseen rankaisemiseen perustuvana kurivaltana. Vastarinta nähdään vallan sisällä sijaitsevana vastaparina, valtasuhteen toisena puolena.

Tutkimuksessa käydään läpi erilaisia vastarinnan muotoja psykoanalyyttisesta katseen pohdinnasta Queer-tutkimukseen ja sukupuolen performatiivisuuteen, pohditaan voimauttamisen ajatusta ja seurataan, miten edellämainitut esiintyvät valokuvan teorian pohjana olleessa feministisessä elokuvateoriassa, postmodernistisessa valokuvataiteessa ja lopulta nykyaikaisessa valokuvataiteessa. Tutkimuksessa tehdään katsaus siihen, miten valokuvataide on muotoutunut vuosien varrella ja miten sukupuolista identiteettityötä ja toimijuutta on tuotettu valokuvataiteen kentällä.

Tutkimus on osa visuaalisen kulttuurin tutkimusta. Sen metodina on käytetty yksittäisten teosten lähilukua, joka erittelee teosta järjestelmällisesti ja yksityiskohtaisesti. Menetelmä kiinnittää huomiota merkityksenmuodostamisen avoimuuteen verrattuna taidehistorian näkemykseen tulkinnasta oikeiden, lopullisten tulkintojen ja taiteilijoiden intentioiden tutkimuksena.

Nykyaikaisesta valokuvataiteesta on löydettävissä piirteitä sekä modernismista että postmodernismista. Tutkimastani aineistosta voidaan nähdä löytyvän paitsi kapinaa vallitsevia normeja vastaan, myös voimauttavia elementtejä. Niiden voi nähdä tarjoavan katsojalle samastumisen kohteen ja rohkaisua vaikeassa elämäntilanteessa. Kamppailu representaation kentällä jatkuu, ja merkitysten kierto paitsi ylläpitää kulttuurimme kuvia, myös muuntaa niitä.