"Olemme vakuuttuneita, että toimintamallia kannattaa suositella myös unionin ulkopuolisille kumppaneillemme" : EU:n taisteluosastojen vaikutus EU:n kansainvälisen roolin rakentumiseen
Muhli, Matti (2015)
2015
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-07-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201508072219
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201508072219
Tiivistelmä
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani, miten EU:n nopean toiminnan kriisinhallintatehtäviin tarkoitetut taisteluosastot vaikuttavat EU:n kansainvälisen roolin rakentumiseen. Taisteluosastokonseptin kehittäminen alkoi syksyllä 2003 ja vuoden 2007 alusta EU on ylläpitänyt valmiusjärjestelmää, jossa kaksi puolen vuoden välein vaihtuvaa noin 1500 sotilaan vahvuista taisteluosastoa on lähetettävissä kriisinhallintaoperaatioon kymmenen vuorokauden varoitusajalla. Tähän mennessä taisteluosastoja ei ole kuitenkaan käytetty kertaakaan. Tämä on saanut sekä EU:n poliittiset päättäjät että jäsenvaltiot kyseenalaistamaan taisteluosastojen tarpeellisuuden.
Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu yhtäältä Ian Mannersin EU:n normatiivisen vallan teoriaan (normative power Europe) ja toisaalta rooliteorian konstruktivistiseen tulkintaan. EU:n normatiivisen vallan teoria suhtautuu kriittisesti kansainvälisen politiikan vallitsevaan käsitykseen vallasta. Teoria painottaa normien ja ideoiden valtaa fyysisen voimankäytön sijaan ja tulkitsee, että EU kykenee jo omalla erityislaatuisuudellaan muokkaamaan maailmanpolitiikan normaalitilaa. EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan käsitteleminen teorian avulla paikallistuu Mannersin alkuperäisen ihanteen haastavaan suuntaukseen, joka keskittyy voimankäytön eettisiin kysymyksiin ja reunaehtoihin.
EU:n normatiivisen vallan teoria sisältää implisiittisesti ajatuksen EU:sta eräänlaisena roolimallina. Tarkennan tätä juonnetta sosiaalitieteissä kehitetyn rooliteorian avulla. Kansainväliseen politiikkaan tuotuna rooliteoria asettuu toimija- ja rakennekeskeisten perspektiivien välille ja tarjoaa arvokkaan analyyttisen välineen EU:n toiminnan käsittelemiseen kansainvälisen yhteisön osana. Rooliteorian konstruktivistisen tulkinnan lähtökohdista EU:n kansainvälinen rooli on sosiaalinen prosessi, jossa EU:n sosiaalinen paikallistuminen riippuu EU:n identiteetin ja materiaalisten resurssien sekä kansainvälisen yhteisön normien ja odotusten vuorovaikutuksesta. Siten EU:n mahdollinen normatiivisuus ei perustu vain EU:n kollektiiviseen ymmärrykseen vaan myös sen kansainväliseen asemaan ja ulkopuoliseen tunnustukseen.
Tutkimusmetodinani hyödynnän prosessien jäljittämisen menetelmää (process tracing), jossa havaitun ilmiön selitys rakentuu toisiinsa liittyvien välivaiheiden sarjana. Käytän referenssipisteinä neljää kansainvälistä kriisitilannetta, joissa EU on harkinnut taisteluosastojensa käyttämistä. Katson sekä materiaalisten että ideatason elementtien olevan ontologisesti todellisia kausaalisia tekijöitä, minkä vuoksi EU:n roolia voidaan tarkastella EU:n taisteluosastojen avulla. Yhdistän tapaukset prosessiksi, joka muodostaa mahdollisen selityksen EU:n taisteluosastojen vaikutuksesta EU:n kansainväliseen rooliin. Tutkimusaineistoni koostuu EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan tärkeimpien määrittelijöiden – etenkin Eurooppa-neuvoston, EU:n neuvoston sekä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan – instituutioaineistoista, puheista ja lehdistötiedotteista. Täydennän virallislähteitä tutkittavia tapauksia käsittelevillä lehtiartikkeleilla.
Tutkielmani keskeinen havainto on, että taisteluosastoilla on ollut käyttämättömyydestään huolimatta konkreettinen vaikutus EU:n kansainväliseen rooliin. 2000-luvun alkuvuosina taisteluosastot miellettiin sekä EU:n sisällä että sen ulkopuolella olennaiseksi osaksi EU:n itsenäistä ja kokonaisvaltaista toimijuutta ja kansainvälisen vastuun kantamista. Taisteluosastojen edistysnarratiivi särkyi kuitenkin vuosina 2007–2008, kun niiden tulikaste jäi vastoin suuria ennakko-odotuksia toteuttamatta. Viimeisten viiden vuoden aikana taisteluosastojen käyttämättömyydestä on alkanut muodostua vallitseva käytäntö eikä osastoihin liittyvää debattia ole kyetty uudistamaan. EU on silti pyrkinyt vaikuttamaan voimankäyttöä koskeviin ymmärryksiin kehystämällä taisteluosastokonseptin suojeluvastuun edistämisen välineeksi ja projisoimalla ulospäin tulkintaansa sekä suojeluvastuun periaatteesta että sen tukemiseen soveltuvista keinoista. Itä-Ukrainan pitkittyvä kriisi on kuitenkin haastanut EU:n uudistamaan turvallisuuspolitiikkansa strategisia perusvalintoja, mikä saattaa pakottaa sen määrittelemään myös taisteluosastojen perusperiaatteet kokonaan uusiksi.
Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu yhtäältä Ian Mannersin EU:n normatiivisen vallan teoriaan (normative power Europe) ja toisaalta rooliteorian konstruktivistiseen tulkintaan. EU:n normatiivisen vallan teoria suhtautuu kriittisesti kansainvälisen politiikan vallitsevaan käsitykseen vallasta. Teoria painottaa normien ja ideoiden valtaa fyysisen voimankäytön sijaan ja tulkitsee, että EU kykenee jo omalla erityislaatuisuudellaan muokkaamaan maailmanpolitiikan normaalitilaa. EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan käsitteleminen teorian avulla paikallistuu Mannersin alkuperäisen ihanteen haastavaan suuntaukseen, joka keskittyy voimankäytön eettisiin kysymyksiin ja reunaehtoihin.
EU:n normatiivisen vallan teoria sisältää implisiittisesti ajatuksen EU:sta eräänlaisena roolimallina. Tarkennan tätä juonnetta sosiaalitieteissä kehitetyn rooliteorian avulla. Kansainväliseen politiikkaan tuotuna rooliteoria asettuu toimija- ja rakennekeskeisten perspektiivien välille ja tarjoaa arvokkaan analyyttisen välineen EU:n toiminnan käsittelemiseen kansainvälisen yhteisön osana. Rooliteorian konstruktivistisen tulkinnan lähtökohdista EU:n kansainvälinen rooli on sosiaalinen prosessi, jossa EU:n sosiaalinen paikallistuminen riippuu EU:n identiteetin ja materiaalisten resurssien sekä kansainvälisen yhteisön normien ja odotusten vuorovaikutuksesta. Siten EU:n mahdollinen normatiivisuus ei perustu vain EU:n kollektiiviseen ymmärrykseen vaan myös sen kansainväliseen asemaan ja ulkopuoliseen tunnustukseen.
Tutkimusmetodinani hyödynnän prosessien jäljittämisen menetelmää (process tracing), jossa havaitun ilmiön selitys rakentuu toisiinsa liittyvien välivaiheiden sarjana. Käytän referenssipisteinä neljää kansainvälistä kriisitilannetta, joissa EU on harkinnut taisteluosastojensa käyttämistä. Katson sekä materiaalisten että ideatason elementtien olevan ontologisesti todellisia kausaalisia tekijöitä, minkä vuoksi EU:n roolia voidaan tarkastella EU:n taisteluosastojen avulla. Yhdistän tapaukset prosessiksi, joka muodostaa mahdollisen selityksen EU:n taisteluosastojen vaikutuksesta EU:n kansainväliseen rooliin. Tutkimusaineistoni koostuu EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan tärkeimpien määrittelijöiden – etenkin Eurooppa-neuvoston, EU:n neuvoston sekä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan – instituutioaineistoista, puheista ja lehdistötiedotteista. Täydennän virallislähteitä tutkittavia tapauksia käsittelevillä lehtiartikkeleilla.
Tutkielmani keskeinen havainto on, että taisteluosastoilla on ollut käyttämättömyydestään huolimatta konkreettinen vaikutus EU:n kansainväliseen rooliin. 2000-luvun alkuvuosina taisteluosastot miellettiin sekä EU:n sisällä että sen ulkopuolella olennaiseksi osaksi EU:n itsenäistä ja kokonaisvaltaista toimijuutta ja kansainvälisen vastuun kantamista. Taisteluosastojen edistysnarratiivi särkyi kuitenkin vuosina 2007–2008, kun niiden tulikaste jäi vastoin suuria ennakko-odotuksia toteuttamatta. Viimeisten viiden vuoden aikana taisteluosastojen käyttämättömyydestä on alkanut muodostua vallitseva käytäntö eikä osastoihin liittyvää debattia ole kyetty uudistamaan. EU on silti pyrkinyt vaikuttamaan voimankäyttöä koskeviin ymmärryksiin kehystämällä taisteluosastokonseptin suojeluvastuun edistämisen välineeksi ja projisoimalla ulospäin tulkintaansa sekä suojeluvastuun periaatteesta että sen tukemiseen soveltuvista keinoista. Itä-Ukrainan pitkittyvä kriisi on kuitenkin haastanut EU:n uudistamaan turvallisuuspolitiikkansa strategisia perusvalintoja, mikä saattaa pakottaa sen määrittelemään myös taisteluosastojen perusperiaatteet kokonaan uusiksi.