Mielenterveyden palveluodotukset perusterveydenhuollossa - tutkimus Suupohjan seutukunnan yhteisöissä

Abstract

Mielenterveyden ongelmat ovat merkittävä kansanterveyden ongelma sekä Suomessa että Euroopassa. Oireilu ja sairastuminen koskevat niin yksilöä, perhettä kuin lähiyhteisöä. Mielenterveyspalveluiden järjestämisessä erityinen haaste on siinä, että sairastuneen itsensä on sairauden luonteesta johtuen vaikea arvioida tilannettaan ja etsiä asianmukaisia palveluita. Myös yhteisön kulttuuri ja arvot vaikuttavat erittäin paljon halukkuuteen hakeutua hoitoon sekä hoidon jatkumoon ihmisen elämänkaaren aikana.

Tässä kehittämishankkeessa luotiin alueellinen verkostotyömalli perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon mielenterveyspalveluihin ja mielenterveyttä tukeviin palveluihin. Hanke toteutettiin Etelä-Pohjanmaalla Suupohjan seutukunnan alueella. Mallin toimivuutta arvioitiin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle suunnatulla kyselytutkimuksella, joka postitettiin yhteensä 398 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiselle. Tutkimuksessa kävi ilmi, että palveluiden mallintamisella voitiin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön mielestä parantaa mielenterveyspalveluiden koettua toimivuutta ja saatavuutta sekä moniammatillista yhteistyötä. Sosiaali- ja terveydenhuollon parantuneen yhteistyön ansiosta mielenterveysoireista kärsivät pääsivät hoitoon oikeaan aikaan ja helpommin.

Mielenterveyshuollon palveluodotuksia tutkittiin kyselytutkimuksessa, joka kohdennettiin kolmelle kohderyhmälle: väestöryhmälle, alueen kunnallisten päättäjien ryhmälle ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöryhmälle (yhteensä n=1791). Kyselylomake sisälsi alueen mielenterveyspalveluita koskevia väittämiä, ja vastaajaa pyydettiin arvioimaan, kuka voi vaikuttaa mielenterveysongelmatapauksissa ja kenellä on näistä vastuu. Lisäksi kyselyssä oli kuvaus neljästä henkilöstä, joilla kaikilla oli mielenterveyteen viittaavia ongelmia. Vastaajan tuli arvioida avuntarpeen kiireellisyyttä ja sitä, mistä oireileva saisi apua palvelujärjestelmässä. Vastaajaa pyydettiin arvioimaan myös tämän henkilökohtaista panosta ja mahdollisuutta auttaa.

Tutkimuksen tulosten mukaan vastuu mielenterveysongelmien hoidosta ja oireilevien auttamisesta kuuluu väestön mielestä ensisijaisesti yhteiskunnalle ja vähemmässä määrin oireilevalle itselleen tai tämän läheisille. Ennaltaehkäisyssä ja hoidossa voivat parhaiten auttaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on käytössään riittävät resurssit. Väestöryhmän edustajat eivät usein osaa pitää kiireellistä reagointia edellyttäviä oirekuvia riittävän kiireellisinä. Väestöryhmän, päättäjäryhmän ja henkilöstöryhmän välille muodostui eroja myös siinä, mikä oirekuva arvioitiin useimmiten kiireelliseksi. Väestön vastauksissa yhteisöllisyys näkyi siinä, että suurin osa vastanneista olisi ollut yhteydessä oireilevan henkilön lähiomaisiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän pitää kehittyä ja lisätä vuorovaikutusta ja ymmärrystä väestön, päättäjien ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön välillä.

Mental health problems are a major problem in public health, both in Finland and across Europe. Mental disorders affect the individual sufferer, the sufferer’s family, and the wider community. A particular challenge in organising mental health services is access to care. Mental disorders weaken the capacity of self-adjustment, and the sufferer has difficulties in assessing the situation and in finding appropriate services. The culture and the attitudes of the community also have a great impact on the sufferer’s access to care and on the acceptance of care and treatments.

During this research, a local best practice model was developed for mental health services at primary health care and social welfare offices in the Suupohja district of South Ostrobothnia. This model was evaluated in a questionnaire study. A postal questionnaire was sent to a sample of social and health care workers (n=398). These workers considered the development of a local best practice model to be effective in improving the availability and functioning of mental health services. The model also facilitates the formation of a cooperation network among the services, and thus gives the patient improved access to appropriate care.

A second questionnaire was sent to three target groups: a randomised sample of Suupohja inhabitants aged 15–84 years (n=1200), a sample of social and health care personnel in the district providing care and guidance for patients with mental health problems (n=463), and a sample of local politicians (n=148). The respondents were asked their opinions on the local mental health services, and they answered questions on where they considered the responsibility for mental health services to lie and who they considered to have the ability to influence mental health problems. The questionnaire also covered four narrative scenarios of a person with mental health problems and symptoms. The respondent was asked to choose answer alternatives considering the need and urgency for treatment and support in the person’s case. The access to care was also evaluated, as were the respondent’s own personal efforts and opportunities to help the patient.

According to the results, the majority of the respondents considered the community to be responsible for preventing and taking care of mental health problems; the sufferers themselves and their families were thought to play a minor role. Furthermore, the results reported that health care professionals have the best ability to help in the prevention and care of mental health problems when the resources are sufficient. The evaluation of the urgency of treatment and support was very difficult for the Suupohja inhabitants. Differences were also found in the assessment of the urgency of care and support among the target groups. A sense of community was identified in the responses of Suupohja inhabitants in the narrative scenarios; they would mostly contact the relatives of a person with mental health problems. The social and health care system should improve understanding and cooperation between the community, the healthcare professionals, and local politicians.