The Mirour of His Mynde : Devising Consciousness in Chaucer's Troilus and Criseyde
Pihl, Erika (2015)
2015
Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma - DP in English Language, Literature and Translation
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-07-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507302188
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507302188
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee fiktiivistä tajunnankuvausta Geoffrey Chaucerin runossa Troilus and Criseyde (n. 1380). Aiheen käsittelyssä hyödynnetään sekä klassisen että kognitiivisen narratologian teoreettisia työkaluja, joita muokataan keskiaikaisen kerronnan erityispiirteiden avulla.
Tutkielmassa esitetään, että runossa keskeisellä paikalla esiintyvä peili symboloi teoksen tajunnankuvausta niin rakenteellisesti kuin temaattisestikin. Runo ilmentää myös keskiajan ristiriitaista suhdetta peiliin yhtä aikaa positiivisesti ja negatiivisesti värittyneenä jäljittelyn välineenä. Kerrontateknisten keinojen analyysin kautta osoitetaan, että henkilöhahmojen tajunnankuvaus tuottaa analogisia, yleistettyjä ja typologisia tajuntoja, jotka yhtäältä pohjaavat kollektiiviseen tuttuuden kokemukseen, mutta toisaalta korostavat oman olemuksensa keinotekoisuutta.
Tutkielman alkupuolella käsitellään kertojan ja henkilöhahmojen käyttämien yhteisten psykoanalogioiden tuottamaa ketjuunnuttavaa vaikutelmaa, joka kyseenalaistaa käsityksen kerronnan agenttien erillisistä diegeettisistä tasoista ja näiden välisestä tiedollisesta hierarkiasta. Tekijän, kertojan, henkilöhahmojen ja yleisön roolit määritellään uudelleen suullisen runouden kehyksessä.
Tutkielman loppupuolella hyödynnetään ja muokataan Alan Palmerin ajatusta fiktiivisistä mielistä kognitiivisina kertomuksina. Lisäksi todetaan, että typologisointi ja yleistäminen runon tajunnankuvauksen keinoina heijastelevat keskiaikaista maailmankatsomusta, joskin henkilöhahmot ilmentävät myös yksilöllisen kokemuksen kaipuuta. Peili symbolisoi todellisuuden ja todellisuuden kuvan välistä eroa: syntiinlankeemuksessa korruptoitunut ihmiskieli ei saa otetta mielestä muutoin kuin kiertoteitse, mikä johtaa ristipaineeseen kertomisen halun ja vaikenemisen välillä.
Loppuluvussa esitetään tutkimustulosten perusteella alustavia huomioita keskiaikaisen narratologian mahdollisista suuntaviivoista sekä modernin ja keskiaikaisen kerronnan teorian yhdistämisestä.
Tutkielmassa esitetään, että runossa keskeisellä paikalla esiintyvä peili symboloi teoksen tajunnankuvausta niin rakenteellisesti kuin temaattisestikin. Runo ilmentää myös keskiajan ristiriitaista suhdetta peiliin yhtä aikaa positiivisesti ja negatiivisesti värittyneenä jäljittelyn välineenä. Kerrontateknisten keinojen analyysin kautta osoitetaan, että henkilöhahmojen tajunnankuvaus tuottaa analogisia, yleistettyjä ja typologisia tajuntoja, jotka yhtäältä pohjaavat kollektiiviseen tuttuuden kokemukseen, mutta toisaalta korostavat oman olemuksensa keinotekoisuutta.
Tutkielman alkupuolella käsitellään kertojan ja henkilöhahmojen käyttämien yhteisten psykoanalogioiden tuottamaa ketjuunnuttavaa vaikutelmaa, joka kyseenalaistaa käsityksen kerronnan agenttien erillisistä diegeettisistä tasoista ja näiden välisestä tiedollisesta hierarkiasta. Tekijän, kertojan, henkilöhahmojen ja yleisön roolit määritellään uudelleen suullisen runouden kehyksessä.
Tutkielman loppupuolella hyödynnetään ja muokataan Alan Palmerin ajatusta fiktiivisistä mielistä kognitiivisina kertomuksina. Lisäksi todetaan, että typologisointi ja yleistäminen runon tajunnankuvauksen keinoina heijastelevat keskiaikaista maailmankatsomusta, joskin henkilöhahmot ilmentävät myös yksilöllisen kokemuksen kaipuuta. Peili symbolisoi todellisuuden ja todellisuuden kuvan välistä eroa: syntiinlankeemuksessa korruptoitunut ihmiskieli ei saa otetta mielestä muutoin kuin kiertoteitse, mikä johtaa ristipaineeseen kertomisen halun ja vaikenemisen välillä.
Loppuluvussa esitetään tutkimustulosten perusteella alustavia huomioita keskiaikaisen narratologian mahdollisista suuntaviivoista sekä modernin ja keskiaikaisen kerronnan teorian yhdistämisestä.