Työntekijän työturvallisuusvelvollisuudet ja -vastuu
Reijonen, Miika (2015)
Reijonen, Miika
2015
Yritysjuridiikka - Business Law
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507282170

Tiivistelmä
Työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen liittyvä työsuojelu koskee kaikkia työelämässä mukana olevia ihmisiä. Työtapaturmien ja työperäisten sairauksien vaikutuksia voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Työsuojelun suunnittelun ja toteuttamisen taustalla yrityksissä vaikuttavat yritystoiminnan taloudellisuuden ja kannattavuuden tavoitteet ja näkökulmat. Työsuojelulainsäädännössä korostetaan työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan merkitystä työsuojelutyössä ja työolojen kehittämisessä.
Työturvallisuuslain (738/2002) mukaan työnantaja kantaa yrityksissä päävastuun työnteon turvallisesta järjestämisestä ja työsuojelulainsäädännön noudattamisesta. Työntekijät eivät ole kuitenkaan pelkkiä passiivisia suojelun kohteita. Työntekijän työturvallisuusvelvollisuudet, joilla on olennainen rooli työpaikan työsuojelussa, ovat toisaalta yhteistoiminta- ja osallistumisjärjestelmiin liittyviä ja toisaalta työntekijän yksilökohtaisia velvollisuuksia ja oikeuksia.
Työntekijän työturvallisuusvastuu ei kuitenkaan muodostu pelkästään työturvallisuuslain pohjalta, vaan kokonaisvastuuseen vaikuttavat lisäksi työoikeudelliset, rikosoikeudelliset ja vahingonkorvausoikeudelliset säännökset. Tässä pro gradu -tutkielmassa onkin kyse työntekijän vastuukysymysten, vastuun kohdentumis-, laajuus- ja rajoittumiskysymysten selvittämisestä. Tutkielmassa selvitetään ensin tutkimuskysymyksen mukaisesti työntekijän työturvallisuuslain mukaisten velvollisuuksien sisältöä. Tämän jälkeen tutkitaan työntekijän työturvallisuusvastuuta ja hänen oman myötävaikutuksen merkitystä työnantajan työturvallisuusvastuun rajoittumiseen.
Työntekijän työturvallisuusvelvollisuuksien rikkomisen seuraamukset riippuvat yksittäistapauksen eri seikoista. Joissakin tapauksissa työnantajalle muodostuu riittävän pätevä syy työntekijän työsuhteen päättämiselle. Työntekijän vastuun laajuuteen vaikuttaa, onko velvollisuuksien rikkomisesta aiheutunut vahinkoa toiselle osapuolelle. Tällöin työntekijä voi joutua vahingonkorvausvastuuseen toiseen osapuoleen nähden. Samoin sillä, kenelle vahinko on aiheutettu, on työntekijän vastuun laajuuden kannalta merkitystä, koska työnantajalle aiheutetun vahingon maksettavia korvauksia ei ns. isännän vastuu rajoita. Joissakin ääritapauksissa työntekijä voi joutua myös rikosoikeudelliseen vastuuseen henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta.