Kuin surmaisi polygonin : väkivaltaisten videopelien viholliskuvien moraaliset perusteet
Lapintie, Lassi (2015)
2015
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507152102
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507152102
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat väkivaltaisten videopelien viholliskuvat tarkasteltuna sosiaalipsykologian moraalisten perusteiden MFT-teorian näkökulmasta. Analyysissä käytössä on strukturalistiseen semiotiikkaan perustuva, itsekehitetty menetelmä. Tarkoitus on selvittää, miten väkivaltaiset videopelit luovat ja ylläpitävät semioottisella tasolla viholliskuvaa, joka mahdollistaa väkivaltaisen tappamisen osana sujuvaa viihdekokemusta ilman pelaajan kielteisten omantunnon tuntemusten heräämistä.
Tutkin epäinhimillistämisen prosessia, jolla vihollinen pidetään oikeudenmukaiseen kohteluun oikeuttavan ”oikeuden piirin” (scope of justice) ulkopuolella siten, ettei hän herätä empatiaa pelaajassa. Analysoin viholliskuvan semioottisia osia moraalisten perusteiden teorian näkökulmasta ja puran viholliskuvan sen moraalisiin perusosiin. Niiden toiminnan pohjalta rakennan yleistettäviä viholliskuvan tyyppejä, joita voidaan havaita useista eri videopeleistä.
Jonathan Haidtin ja Craig Josephin kehittämästä ja Haidtin kirjassa The Righteous Mind (2012) käsitellystä sosiaalipsykologian MFT-teoriasta on tässä tutkimuksessa johdettu moraalin kuusi perustetta eli moraalimoduulia, jotka toimivat teoreettisina peruskivinä inhimilliselle moraaliselle ajattelulle. Näitä moraalisia perusteita ovat uhkan, vierauden, huijauksen, saasteen, uhman ja sorron moduulit.
Tuloksena löytyi useita moraalisia vihollistyyppejä, joiden olemassaolo havaittiin useassa aineiston pelissä, ja joitakin tyyppejä, jotka esiintyivät aineistossa vain kerran, mutta joita olisi todennäköisesti mahdollista löytää myös muista peleistä. Tuloksissa viholliskuvan moraalisten perusteiden havaittiin perustuvan ennen kaikkea uhkan, sorron ja uhman moduuleihin. Kolme muuta moduulia, eli vieraus, huijaus ja saaste, jäävät aineistossa vähemmän merkittävään asemaan.
Päätelminä voidaan todeta, että väkivaltaiset videopelit luovat ja ylläpitävät viholliskuvaansa yksioikoisella konfliktilla, jossa vihollisen tappamisen moraalisuus perustuu tämän vaarallisuuteen, vallan väärinkäyttöön ja yhteiskuntaa järkyttävään uhmaan. Jatkotutkimuksessa analysoitavaksi tulisi ottaa myös väkivaltaisten pelien sankarikuva ja laajempi valikoima eri lajityyppejä edustavia pelejä.
Tutkin epäinhimillistämisen prosessia, jolla vihollinen pidetään oikeudenmukaiseen kohteluun oikeuttavan ”oikeuden piirin” (scope of justice) ulkopuolella siten, ettei hän herätä empatiaa pelaajassa. Analysoin viholliskuvan semioottisia osia moraalisten perusteiden teorian näkökulmasta ja puran viholliskuvan sen moraalisiin perusosiin. Niiden toiminnan pohjalta rakennan yleistettäviä viholliskuvan tyyppejä, joita voidaan havaita useista eri videopeleistä.
Jonathan Haidtin ja Craig Josephin kehittämästä ja Haidtin kirjassa The Righteous Mind (2012) käsitellystä sosiaalipsykologian MFT-teoriasta on tässä tutkimuksessa johdettu moraalin kuusi perustetta eli moraalimoduulia, jotka toimivat teoreettisina peruskivinä inhimilliselle moraaliselle ajattelulle. Näitä moraalisia perusteita ovat uhkan, vierauden, huijauksen, saasteen, uhman ja sorron moduulit.
Tuloksena löytyi useita moraalisia vihollistyyppejä, joiden olemassaolo havaittiin useassa aineiston pelissä, ja joitakin tyyppejä, jotka esiintyivät aineistossa vain kerran, mutta joita olisi todennäköisesti mahdollista löytää myös muista peleistä. Tuloksissa viholliskuvan moraalisten perusteiden havaittiin perustuvan ennen kaikkea uhkan, sorron ja uhman moduuleihin. Kolme muuta moduulia, eli vieraus, huijaus ja saaste, jäävät aineistossa vähemmän merkittävään asemaan.
Päätelminä voidaan todeta, että väkivaltaiset videopelit luovat ja ylläpitävät viholliskuvaansa yksioikoisella konfliktilla, jossa vihollisen tappamisen moraalisuus perustuu tämän vaarallisuuteen, vallan väärinkäyttöön ja yhteiskuntaa järkyttävään uhmaan. Jatkotutkimuksessa analysoitavaksi tulisi ottaa myös väkivaltaisten pelien sankarikuva ja laajempi valikoima eri lajityyppejä edustavia pelejä.