Toimijuus, identiteetit ja sosiaalinen vuorovaikutus monikulttuurisessa naiskuorossa
Repo, Johanna (2015)
Repo, Johanna
2015
Etnomusikologia - Ethnomusicology
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507132088

Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani on etnografinen tutkimus helsinkiläisen monikulttuurisen naiskuoron, Kassandakuoron toiminnasta. Tutkimuksessani Kassandrakuoron toiminnan tarkastelu kohdentuu erityisesti toimijuuden ja osallisuuden mahdollisuuksiin sekä musiikin ja musiikkitoiminnan merkityksiin niin yksilön kuin ryhmän tasolla. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää syvällisemmin musiikin ja musiikkitoiminnan vaikutuksia toimijuuteen, identiteettiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen, sekä yleisellä tasolla että myös erityisesti monikulttuurisissa konteksteissa.
Etnografisen tutkimukseni aineistoni koostuu neljän kuorolaisen puolistrukturoiduista teemahaastatteluista ja tekemistäni havainnoista Kassandrakuoron harjoituksissa maalis-huhtikuussa 2013 sekä kuoron esiintymisessä African Film -festivaaleilla toukokuussa 2013. Etnografiselle musiikintutkimukselle tyypilliseen tapaan pyrin kenttämuistiinpanojen lisäksi dokumentoimaan kuoron toimintaa äänittämällä kuoron harjoituksia sekä valokuvaamalla kuoron esiintymistä. Tutkimukseni teoreettinen tausta muodostuu toimijuuden ja identiteetin määrittelyistä, monikulttuurisuustutkimuksesta sekä musiikin sosiologisesta ja sosiaalipsykologisesta tutkimuksesta.
Aineiston teemoittelun avulla olen jakanut analyysiosioni kolmen pääteeman alle. Ensimmäisessä osassa käsittelen kuorolaisten mahdollisuuksia aktiiviseen toimijuuteen annettuina, otettuina ja toisaalta muovattuina toimijuuksina. Analyysin toisessa osassa nostan esiin musiikin henkilökohtaiset merkitykset. Kolmannessa osassa tarkastelen Kassandrakuoron harjoituksia sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteina ja pohdin musiikin merkitystä ryhmätoiminnassa.
Tutkimuksen perusteella monikulttuurinen naiskuoro tarjoaa kuorolaisille monenlaisia aktiivisen toimijuuden mahdollisuuksia ja osallisuuden kokemuksia. Kuorolaiset rajaavat itse omaa toimijuuttaan. Toimijuus näyttää kuitenkin muovautuvan ja kasvavan musiikkitoiminnassa mukana olon myötä. Mahdollisuus ottaa erilaisia positioita tukee kuorolaisten musiikillista toimijuutta. Tutkimuksen valossa musiikki, musiikkitoiminta ja musiikista puhuminen näyttäytyvät tärkeässä roolissa osana identiteettityötä, oman itsen tuntemista, oppimista sekä oman paikan löytämistä. Tutkimuksessani havaitsin yhteisöllisyyden tunteen nousevan musiikista toiminnan keskuksena ja yhteisenä päämääränä. Kassandrakuorossa yhteisöllisyyttä näytti luovan myös kuoron monikulttuurisuus; kuoro koettiin tietynlaisena vertaisryhmänä ja kuoron kautta kiinnityttiin henkilökohtaisesti tärkeäksi miellettyyn monikulttuuriseen yhteisöön.