"Onko luomuviljelijät niinkun epäluotettavampia kuin muut?" : luottamuksen merkitys luomuviljelijän arjessa

Abstract

Tässä tutkimuksessa käsitellään luomuviljelijän ja luomualan muiden toimijoiden välisiä luottamussuhteita sekä niiden vaikutuksia luomuviljelijän toimintaedellytyksiin. Luonnonmukaista viljelyä pidetään vaihtoehtoisena elintarvikejärjestelmänä, joka pyrkii erottautumaan tavanomaisesta tuotannosta esimerkiksi ympäristöystävällisillä tuotantotavoillaan. Euroopassa sitä ohjataan Euroopan unionin luomuasetuksella, jota sovelletaan kaikissa jäsenmaissa. Luomuviljelyn suosio on lisääntynyt Suomessa lähes koko EU-jäsenyyden ajan, ja tällä hetkellä luonnonmukaisesti viljellään 9:ä prosenttia koko Suomen peltopintaalasta. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman myötä tavoitteeksi on asetettu luomupeltopinta-alan kasvattaminen 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan on käynnissä EU:n luomuasetuksen mittava uudistus.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia sitä, millaisia luottamussuhteita luomuviljelijän toimintaympäristössä tällä hetkellä ilmenee ja miten ne vaikuttavat luomutuotannon harjoittamiseen. Tutkimuksen teoreettisina apuvälineinä käytettiin luottamuksen, sosiaalisen pääoman ja ennen kaikkea luottamuspääoman käsitteitä. Luottamuspääoman käsitteen kautta tutkittiin luomuviljelijän ja muiden toimijoiden väliseen luottamukseen vaikuttavia tekijöitä, luottamuksen ja epäluottamuksen erilaisia ilmenemismuotoja ja näiden konkreettisia vaikutuksia luomuviljelijän toimintaan. Laajempana tavoitteena oli vastata kysymykseen siitä, miten luottamuspääoma vaikuttaa nykyisten luomutuottajien toiminnan jatkumisen edellytyksiin sekä toisaalta uusien luomuviljelijöiden edellytyksiin siirtyä tuotantomuotoon.

Tutkimuksen empiirisenä aineistona käytettiin 24:ää suomalaisen luomuviljelijän puolistrukturoitua teemahaastattelua, jotka toteutettiin kesällä 2014. Haastateltavat jakautuivat kahteen ryhmään; luomuviljelyn 1970- ja 1980-luvuilla aloittaneisiin pioneereihin sekä muutamien viime vuosien aikana luomuun siirtyneisiin uusiin luomutuottajiin. Tilat sijaitsivat Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Tuotantomuodoista edustettuina olivat kasvinviljely, puutarhaviljely, naudanlihantuotanto, maidontuotanto ja sianlihantuotanto. Aineistosta etsittiin vastauksia tutkimuskysymyksiin sisällönanalyysin ja teemoittelun avulla.

Tutkimuksen johtopäätöksenä on neljä luomuviljelijän luottamuspääomaan eniten vaikuttavaa vuorovaikutussuhdetta. Voimakkaimmin luottamuspääomaa vahvistavat vuorovaikutussuhteet luomuneuvojiin ja muihin viljelijöihin. Viljelijät luottavat luomuneuvojien asiantuntija-apuun ja hyödyntävät sitä runsaasti. Viljelijöiden keskinäinen luottamus on myös voimakasta ja yhteistyö monimuotoista. Luottamuspääomaa sen sijaan heikentävät selvimmin epäluottamusta sisältävät vuorovaikutussuhteet luomuvalvontaviranomaisia sekä tuotantoehtoja ja niiden laatijoita kohtaan. Viljelijät ovat paikoin tyytymättömiä tarkastajien toimintatapoihin ja asiantuntemukseen. Luomutuotantoehtojen tarkoituksenmukaisuuteen suhtaudutaan usein kriittisesti ja niiden laatijoiden ammattitaitoon ei luoteta. Myös luomuviljelijän kokemus epäluottamuksen kohteena olemisesta luo toimijoiden välille negatiivista luottamusilmapiiriä.

Tutkimus osoittaa, että luottamuspääomalla voi olla merkittäviä vaikutuksia luomuviljelijän toimintaedellytyksiin. Parhaimmillaan myönteisesti luottamuspääomaan vaikuttavat luottamussuhteet kannustavat viljelijää luomutuotannon aloittamiseen ja sen jatkamiseen. Pahimmillaan epäluottamusta sisältävät vuorovaikutussuhteet heikentävät viljelijän kokemusta tuotantomuodon mielekkyydestä ja saattavat johtaa jopa virallisesta luomutuotannosta irtautumiseen.