Tätä mun kuuluu tehdä : päihdetaustaisten nuorten aikuisten motiiveja tehdä kokemustietoon pohjautuvaa päihdekasvatusta
Pohjonen, Petra (2015)
Pohjonen, Petra
2015
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507032029

Tiivistelmä
Pro gradu - tutkielmassani tutkin päihdetaustaisten nuorten aikuisten motiiveja tehdä kokemusasiantuntijuuteen pohjautuvaa päihdekasvatustyötä nuorten parissa. Osallistujien motiiveja on kartoitettu kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kyse on pääasiassa toimintaan hakeutuvien henkilöiden toiveista ja odotuksista kokemusasiantuntijatoimintaa kohtaan. Toisessa vaiheessa toimintaa jo jonkin aikaa tehneet kuvaavat sitä, mikä toiminnassa on heille merkityksellistä ja mitä he kokevat saaneensa toiminnalta. Lisäksi kokemusasiantuntijat pohtivat huumeiden käyttäjän stigman vaikutusta vapaaehtoistyöhön ja huumekuntoutujan elämään ylipäätään. Tarkoituksena on selvittää, miten kokemusasiantuntijan tekemän vapaaehtoistyö päihdekasvatuksen parissa näyttäytyy kokemusasiantuntijalle itselleen.
Tutkimusaineisto on kerätty kahdessa osassa. Ensimmäinen osa aineistosta on kerätty YAD Youth Against Drugs ry:n Expa- kokemusasiantuntijuus ehkäisevässä huumetyössä - projektin kokemusasiantuntijuustoimintaan valmentavassa Jalostamo- koulutuksessa syksyinä 2013 ja 2014. Aineisto koottiin puolistrukturoidulla lomakekyselyllä, joka oli osa Jalostamo- koulutuksen koulutusmateriaaleja. Kyselyyn vastasi yhteensä 13 henkilöä, joilta kaikilta kerättiin myös tutkimuslupa tätä tutkimusta varten. Vastaajat olivat iältään 19-31 -vuotiaita, ja kolme heistä oli naisia. Toinen osa aineistosta koostui neljän vähintään vuoden ajan päihdetaustaisena kokemusasiantuntijana toimineen nuoren miehen (25-33 vuotta) teemahaastatteluista. Haastattelut kerättiin loppuvuodesta 2014. Kahdella haastateltavista oli vankilatausta, ja kaikilla neljällä päihdekuntoutusta vaatinut päihdetausta.
Tärkeimmiksi motiiveiksi kokemusasiantuntijatoimintaan lähtemiseen nousivat muiden auttaminen, itselle saadun avun jakaminen eteenpäin ja nuorten päihdeongelman ehkäisyyn osallistuminen. Muita tärkeitä motiiveja olivat mielekäs tekeminen vapaa-ajalle ja vapaaehtoistyö tapana toteuttaa kristillistä lähimmäisenrakkautta. Kokemusasiantuntijuustoiminnassa vähintään vuoden ajan olleiden tärkeimmät motiivit ryhmittelin kolmeen osaan: 1. Uuden oppiminen, 2. Päihdekasvatus ja 3. Omat tunteet ja tarpeet. Huumeidenkäyttäjän stigma tunnistettiin ilmiönä, mutta toiminnan edut katsottiin sen arvoiseksi. Joissain tilanteessa stigma tarjosi myös positiivisia seuraamuksia esimerkiksi päihdekasvatuksen uskottavuuden kautta.
Vapaaehtoisten kokemusasiantuntijoiden motiivit toimintaan mukaan tulemiselle liittyvät pitkälti työn sisältöihin ja odotuksiin; halutaan auttaa, jakaa omaa kokemusta ja toisaalta kerätä itselle arvokasta tietotaitoa esimerkiksi tulevaisuuden työelämää tai opiskelua varten. Varsinainen toiminta avaa kokemusasiantuntijalle uusia näkökulmia. Toimintaan sitoutumisen myötä vapaaehtoistyö muuttuu henkilökohtaisemmaksi ja sitä tarkastellaan enemmän omien tunteiden ja vapaaehtoistyössä koettujen tilanteiden kautta. Arki tarjoaa heijastuspintoja vapaaehtoistyössä opitulle. Huumeidenkäyttäjän stigma on olemassa, mutta se ei rajoita päihdekuntoutujien elämää kohtuuttomasti, vaan haastatellut olivat löytäneet työkaluja sen hallintaan.
SUMMARY: This is what i need to do : reasons for young adults recovering from drug addiction to volunteer in drug prevention program based on expertise by experience