Mobiilia työtä tekevien työntekijöiden kokemus esimiesten antamasta tuesta
Huttunen, Heidi (2015)
Huttunen, Heidi
2015
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507022013

Tiivistelmä
Uuden tieto- ja viestintäteknologian kehitys on murtanut työnteon perinteisiä rajoja. Työ ei ole enää tiettyyn aikaan tai paikkaan sidottua. Työtä tehdään yhä enemmän muualla kuin varsinaisella työpaikalla. Mobiilit työntekijät hyödyntävät eri tiloja työskentelemiseen, ja kommunikoivat muiden henkilöiden kanssa tieto- ja viestintäteknologian välityksellä. Mobiilin työn johtaminen ja hallinta on haaste sekä esimiehille että työpaikkasuunnittelulle. Hyviä esimiehiä ovat sellaiset, jotka huolehtivat tuen antamisesta mobiileille työntekijöille etäisyyksistä huolimatta. Perinteinen suora kontrolli ja kasvokkainen tukeminen ei ole mahdollista tilanteissa, joissa työntekijät työskentelevät muualla kuin varsinaisella työpaikalla. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijällä on yhä suurempi vastuu työnsä etenemisestä ja työstä saaduista tuloksista. Mobiilit työntekijät tarvitsevatkin esimiehiltään työskentelyään tukevaa palautetta, ohjeita ja tavoitteita, jotka auttavat heitä saavuttamaan yhteiset tavoitteet.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten mobiilia työtä tekevät työntekijät kokevat esimieheltään saamansa tuen ja eroavatko paikallaan työtä tekevien työntekijöiden kokemukset tästä. Lisäksi selvitän, minkälainen joukko mobiilia työtä tekevät työntekijät ovat. Tutkimus on toteutettu käyttämällä kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen aineistona on Tilastokeskuksen työolotutkimus 2008 (N= 4392), joka on edustava otos suomalaisista palkansaajista.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työssä liikkuvuudella tai päätyöpaikalla työskentelyllä ei ole suoraa yhteyttä esimieheltä saatuun tukeen. Tulokseen vaikuttavat varmasti useat eri tekijät, mutta pääsyy voi olla tieto- ja viestintäteknologian kehitys. Mobiilit työvälineet mahdollistavat kommunikoinnin ja yhteistyön eri henkilöiden välillä missä tahansa ja mihin aikaan tahansa. Päätyöpaikan ulkopuolella työskenteleminen on yleisempää miehien kuin naisien keskuudessa. Mobiili työ on yleisintä 45–54-vuotiaiden ikäryhmässä. Sosioekonomisen aseman mukaan jaoteltuna liikkuva työ on yleisintä ylempien toimihenkilöiden ja työntekijäasemassa olevien työntekijöiden keskuudessa. Yksityisellä sektorilla työskentelevät työntekijät liikkuvat todennäköisemmin työssään päätyöpaikan ulkopuolella verrattuna julkisen sektorin työntekijöihin. Tulokset tukevat aikaisempaa liikkuvaa työtä koskevaa tutkimusta. Jatkotutkimuksen näkökulmasta aihetta tulisi tulevaisuudessa lähestyä enemmän mobiilien työntekijöiden työhyvinvoinnin ja työn hallinnan näkökulmasta.
SUMMARY: Mobile workers experience of supervisor’s social support