Varhaisen perhesysteemin yhteys lapsen sosiaaliseen kehitykseen sekä toiminnanohjaus yhteyttä välittävänä tekijänä

Abstract

Lapsen varhainen perheympäristö vaikuttaa lapsen kehitykseen pitkällä aikavälillä. Perhe on monimutkainen kokonaisuus, joka koostuu monista osasysteemeistä. Tärkeimpiä näistä ovat vanhempi-lapsi-suhteet eli vanhemmuus sekä vanhempien parisuhde. Näiden osasysteemien autonomian ja yhteenkuuluvuuden erilaiset yhdistelmät muodostavat erilaisia perhetyyppejä, jotka luovat lapsen kehitykselle ainutlaatuisen ympäristön. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten lapsen varhainen, jo ennen lapsen syntymää muodostumaan alkanut perhesysteemi vaikuttaa tämän sosiaaliseen kehitykseensä koulun alkaessa. Lisäksi tarkasteltiin toiminnanohjauksen välittävää vaikutusta perhesysteemin ja lapsen sosiaalisen kehityksen välillä.

Tutkimukseen osallistui 705 perhettä, jotka jaoteltiin vanhemmuuden sekä vanhempien parisuhteen autonomian ja yhteenkuuluvuuden määrän perusteella viiteen perhetyyppiin. Jaottelun perustana olivat vanhempien täyttämät kyselylomakkeet perheen odottaessa lasta raskauden toisella kolmanneksella sekä lapsen ollessa kahden ja 12 kuukauden ikäinen. Perhetyypit olivat tasapainoinen, yhteenkietoutunut, ristiriitainen, autoritaarinen ja etäinen perhe. Näiden perheiden lasten sosiaalista kehitystä mitattiin 6–7 iässä siten, että molemmat vanhemmat arvioivat lapsen aloitteellisuutta ja toverisuhteiden määrää. Lapsen toiminnanohjausta tarkasteltiin niin ikään käyttäen molempien vanhempien arviota lapsen tarkkaavaisuudesta sekä suunnittelu- ja organisointikyvystä.

Perhetyyppejä vertailtaessa havaittiin, että tasapainoisten perheiden lapset olivat sosiaaliselta kehitykseltään muiden perhetyyppien lapsia parempia. Tasapainoinen perhetyyppi oli suoraan yhteydessä yhteenkietoutuneita ja autoritaarisia perheitä parempaan sosiaaliseen kehitykseen. Ristiriitaisten ja etäisten perheiden kohdalla perhetyyppi taas ennusti toiminnanohjauksen ongelmia, ja tämä puolestaan heikompaa sosiaalista kehitystä kuin tasapainoisissa perheissä. Tasapainoisessa perheessä kaikki perheenjäsenet kokevat voimakasta yhteenkuuluvuutta, mutta perheen osasysteemit toimivat silti itsenäisesti. Tämä näyttää tutkimuksen mukaan johtavan lapsen hyviin toiminnanohjauksen taitoihin ja suotuisaan sosiaaliseen kehitykseen.

Tämä tutkimus antaa uutta tietoa lapsen perhesysteemin pitkäaikaisista vaikutuksista lapsen kehitykselle. Tutkimus vahvistaa systeemiteoreettista käsitystä, jonka mukaan perheitä on hedelmällistä tutkia toisistaan erilaisina tyyppeinä. Lapsen kehitykseen vaikuttaa perhesysteemin muutkin suhteet kuin vanhemmuus. Tätä soveltaen on lapsen kehitystä tukiessa ja lapsen tai perheen ongelmia ratkottaessa otettava huomioon perhe kokonaisuutena. Perhettä tulisi tukea tasapainoisen perhetyypin saavuttamiseksi jo alkaen ajalta ennen ensimmäisen lapsen syntymää, sillä se johtaa tutkimuksen mukaan lapsen parempaan sosiaaliseen kehitykseen vuosia myöhemmin. Jatkossa tulisi myös tutkia tarkemmin perhesysteemin, toiminnanohjauksen ja sosiaalisen kehityksen välisiä yhteyksiä. Tämän tutkimuksen mukaan toiminnanohjauksen taidot vaikuttavat lapsen sosiaaliseen kehitykseen erityisesti perheissä, joissa perheenjäsenten kokema yhteenkuuluvuus on vähäistä.