Power and Lordship in Old English Heroic Poetry
Hult, Jari (2015)
Hult, Jari
2015
Englantilainen filologia - English Philology
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506301954
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506301954
Tiivistelmä
Tarkastelen tässä tutkielmassa muinaisenglantilaista sankarirunoutta, keskittyen teoksiin Beowulf, The Battle of Maldon ja The Battle of Brunanburh. Pyrkimyksenäni on osoittaa teoksissa piilevät valtarakenteet ja tavat, joilla sankarirunoudessa esiintyvät valtiaat sekä rakentavat että ylläpitävät valtaansa ja otettaan alaisistaan. Käyttämäni teoria pohjaa Alisa Mannisen esittämään kaksijakoiseen käsitykseen kuninkaallisesta vallasta ja auktoriteetista.
Oma tutkimukseni keskittyy sankarirunoudessa esiintyvän valtiaan arkkityypin ympärille. Pyrin esittämään, että valtiaan oli kyettävä omaksumaan kaksi vallankäytön kannalta olennaista naamiota pysyäkseen vallassa: eorl (”sankari” tai ”soturi”) ja beahgifa (”sormustenjakaja”). Oli ensiarvoisen tärkeää, että valtias kykeni esittämään seuraajilleen omaavansa molemmat piirteet, sillä sankarirunouden eetoksen mukaan toisen tai molempien puuttuminen johti onnettomuuteen ja tuhoon.
Tutkielmaan on sisällytetty kuvaus anglosaksien historiasta, tavoista ja eettisisistä ominaispiirteistä. Sankarirunoudessa esiintyvät käsitykset anteliaisuudesta, uskollisuudesta ja väkivallasta poikkeavat suuresti myöhemmistä, ja teosten valtarakenne rakentuu erittäin vahvasti niiden varaan, joten niiden kuvaaminen on olennainen osa tätä tutkielmaa.
Oma tutkimukseni keskittyy sankarirunoudessa esiintyvän valtiaan arkkityypin ympärille. Pyrin esittämään, että valtiaan oli kyettävä omaksumaan kaksi vallankäytön kannalta olennaista naamiota pysyäkseen vallassa: eorl (”sankari” tai ”soturi”) ja beahgifa (”sormustenjakaja”). Oli ensiarvoisen tärkeää, että valtias kykeni esittämään seuraajilleen omaavansa molemmat piirteet, sillä sankarirunouden eetoksen mukaan toisen tai molempien puuttuminen johti onnettomuuteen ja tuhoon.
Tutkielmaan on sisällytetty kuvaus anglosaksien historiasta, tavoista ja eettisisistä ominaispiirteistä. Sankarirunoudessa esiintyvät käsitykset anteliaisuudesta, uskollisuudesta ja väkivallasta poikkeavat suuresti myöhemmistä, ja teosten valtarakenne rakentuu erittäin vahvasti niiden varaan, joten niiden kuvaaminen on olennainen osa tätä tutkielmaa.