Sähköharmonikka populaarimusiikin murroksessa. Tutkimus harmonikan sähköistymisestä osana 1960-luvun suomalaista harmonikkamusiikkia.
Kekkonen, Tatu (2015)
Kekkonen, Tatu
2015
Etnomusikologia - Ethnomusicology
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506291916
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506291916
Tiivistelmä
Käsittelen tässä tutkielmassa harmonikan kehitystä ja sähköistymistä osana suomalaista soitinteollisuutta 1950-luvulta 1980-luvun alkuun. Tutkimukseni kohteena tarkastelen tänä aikavälinä kehitettyä sähköharmonikkaa uutena äänentuottamisen välineenä sekä harmonikka-musiikin diskurssissa esiintyneenä käsitteenä. Olen kiinnostunut siitä, ketkä kehittivät ja valmistivat sähköharmonikaksi kutsuttuja soittimia ja mitkä olivat heidän motiivinsa. Laajemmassa kontekstissa tarkastelen yhden soittimen kehityshistorian kautta, miten teknologian kehitys on vaikuttanut populaarimusiikin soinnin muuttumiseen erityisesti 1960-luvun aikana.
Rakennan teoriani organologian eli soitintutkimuksen varaan. Keskityn teoriassani tarkastelemaan soitinta organografian eli soitinluokitusjärjestelmien sekä analyyttisen organologian näkökulmista. Analyysissäni tuon tähän yhteyteen kulttuurihistorian tutkimuksen sekä innovaation ja mentaliteetin käsitteet. Näin luon tulkinnan sähköharmonikan kehityksestä suhteessa sähkösoittimiin ja harmonikkaan sekä harmonikkamusiikin kulttuurihistoriaan.
Tutkimukseni soittimina tarkastelen Lasse Pihlajamaan omistamia sähkösoittimia, soitinrakentaja Esko Majaniemen valmistamia sähkösoittimia, Oy Harmonikan valmistamaa elektroniharmonikkaa sekä WLM Organ oy:n harmonikalle suunnittelemaa Paxi urkumoduulia. Kulttuurisesta kontekstista kertova aiheaineistoni rakentuu monipuolisesta kokonaisuudesta teemahaastatteluja, muistelma-tekstejä ja arkistodokumentteja.
Tulokseksi kysymyksenasetteluuni saan, että soittimena harmonikan sähköistämisellä on pyritty vastaamaan kasvavaan esiintymistilanteiden äänenvoimakkuuteen ja äänentoistotekniikan kehitykseen sekä laajempaan populaarimusiikin sähköistymisen uuteen sointiin. Kyse ei kuitenkaan ole ollut täysin uudesta soittimesta, vaan sähköurkujen kehityksen yhteydessä syntyneestä analogisen syntetisaattorin sovelluksesta. Tutkimukseni kohde sähköharmonikka ei käsitteenä ole syntynyt soittimien valmistajien toimesta, vaan harmonikan soittajien keskuudessa. Populaarimusiikin soittimiston merkittävästi muuttuessa 1960-luvulla harmonikkamusiikki tarvitsi uusiin innovaatioihin ja ajanmukaisuuteen viittaavaa puhetta, johon sähköharmonikka oli sopiva ratkaisu.
Rakennan teoriani organologian eli soitintutkimuksen varaan. Keskityn teoriassani tarkastelemaan soitinta organografian eli soitinluokitusjärjestelmien sekä analyyttisen organologian näkökulmista. Analyysissäni tuon tähän yhteyteen kulttuurihistorian tutkimuksen sekä innovaation ja mentaliteetin käsitteet. Näin luon tulkinnan sähköharmonikan kehityksestä suhteessa sähkösoittimiin ja harmonikkaan sekä harmonikkamusiikin kulttuurihistoriaan.
Tutkimukseni soittimina tarkastelen Lasse Pihlajamaan omistamia sähkösoittimia, soitinrakentaja Esko Majaniemen valmistamia sähkösoittimia, Oy Harmonikan valmistamaa elektroniharmonikkaa sekä WLM Organ oy:n harmonikalle suunnittelemaa Paxi urkumoduulia. Kulttuurisesta kontekstista kertova aiheaineistoni rakentuu monipuolisesta kokonaisuudesta teemahaastatteluja, muistelma-tekstejä ja arkistodokumentteja.
Tulokseksi kysymyksenasetteluuni saan, että soittimena harmonikan sähköistämisellä on pyritty vastaamaan kasvavaan esiintymistilanteiden äänenvoimakkuuteen ja äänentoistotekniikan kehitykseen sekä laajempaan populaarimusiikin sähköistymisen uuteen sointiin. Kyse ei kuitenkaan ole ollut täysin uudesta soittimesta, vaan sähköurkujen kehityksen yhteydessä syntyneestä analogisen syntetisaattorin sovelluksesta. Tutkimukseni kohde sähköharmonikka ei käsitteenä ole syntynyt soittimien valmistajien toimesta, vaan harmonikan soittajien keskuudessa. Populaarimusiikin soittimiston merkittävästi muuttuessa 1960-luvulla harmonikkamusiikki tarvitsi uusiin innovaatioihin ja ajanmukaisuuteen viittaavaa puhetta, johon sähköharmonikka oli sopiva ratkaisu.